Kommunistisen työväenpuolueen (Ktp) ja puolueen äänenkannattajan Työkansan Sanomien nettisivuilla on nyt joka päivä luettavissa uutisisia Suomesta ja maailmalta.

Uutisten kohde ja sisältö poikkeavat Ylen ja muun porvarimedian uutistarjonnasta, joka toimii pääomien ja rikkaiden ehdoilla, halventaa työväenluokkaa ja lietsoo kansojen vastakkainasettelua ja sotaa.

Tässä erimerkkejä torstaina 11.7.2024.

PALESTIINA/Gaza – Gazan alueen terveysministeriö tuomitsi torstaina 11.7. palestiinalaisalueelle viimeisen 24 tunnin aikana tehdyn hyökkäyksen. Sen aikana Israelin miehittäjät tappoivat 50 ja haavoittivat 54 palestiinalaista siviiliä.

Terveysministeriön mukaan viime lokakuun 7. päivästä tähän päivään tapettujen palestiinalaisten määrä on 38 345, ja haavoittuneiden 88 295. Suurin osa 126 640 uhrista on naisia ja lapsia.

Torstain raportissaan ministeriö ilmoitti, että raunioiden alla ja teillä, joille ambulanssi- ja väestönsuojeluryhmät eivät pääse, on edelleen tuhansia uhreja. Pommitusten ja miehittäjien hyökkäysten takia avustushenkilöstö ei pääse hoitamaan pelastustehtäviä.

Terveysministeriö arvioi, että 10 000 aikuista ihmistä on kadonnut 279 päivää kestäneen Gazaan kohdistuneen hyökkäyksen aikana. Britannian Pelastakaa Lapset on kertonut ainakin 20 000 lapsen katoamisesta Gazassa.

Keskiviikkona Gazan siviilipuolustus ilmoitti, että Israelin tekemän kansanmurhan takia yhteensä 500 palestiinalaista perhettä on poistettu väestörekistereistä, koska heistä ei ole löydetty eloonjääneitä.

YK – YK:n Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA tuomitsi keskiviikkona 10.7. Gazaa palveleviin koulutuslaitoksiin kohdistuneet hyökkäykset jo neljänä peräkkäisenä päivänä.

UNRWA:n pääjohtaja Philippe Lazzarini sanoi, että ”koulut ovat muuttuneet turvallisista koulutuspaikoista ja toivosta lapsille ylikansoitetuiksi suojiksi, ja niistä on usein tullut kuoleman ja kurjuuden paikkoja. Yhdeksän kuukautta Israelin hyökkäystä, ja säälimättömät, loputtomat tappamiset, tuho ja epätoivo jatkuvat.”

”Neljään kouluun hyökättiin viimeisen neljän päivän aikana. Sodan alkamisen jälkeen kahteen kolmasosaan UNRWA:n kouluista Gazassa on hyökätty, joitakin pommitettu ja monia vahingoitettu vakavasti”, pääjohtaja Lazzarini sanoi.

”Gaza ei ole paikka lapsille”, Lazzarini lisäsi.

VENÄJÄ/Nato – Venäjä vakuutti tutkivansa ”punnittuja, koordinoituja ja tehokkaita” toimenpiteitä sotilasliitto Naton hillitsemiseksi ottaen huomioon päätökset, jotka tehtiin Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa torstaina päättyneessä kokouksessa.

Venäjän presidentinhallinnon tiedottaja Dmitri Peskov kertoi torstaina 11.7 Moskovassa maansa alustavasta lausunnosta.

Tiedottaja Peskovin mukaan Naton sotaisat päätökset ”uhkaavat kansakunnan turvallisuutta” Ukrainalle annetun tuen ja pitkän kantaman ohjusten tulevan Saksaan sijoittamisen takia.

Naton päätöksistä Peskov totesi myös, että Nato ”vahvisti jälleen kerran ja selvästi sen olemuksen: se on liitto, joka on luotu vastakkainasettelun aikakaudella vastakkainasettelun ylläpitämiseksi”.

Hän sanoi myös, että ”on selvää, että liittouma pyrkii yhteen päätavoitteistaan: murskata Venäjä, aiheuttaa strateginen tappio Venäjälle”.

Sotilasliitto Naton 75. huippukokouksessa 32 jäsenmaan johtajat ja edustajat tapasivat keskustellakseen muun muassa Naton ja EU:n vahvistamisesta, Venäjän vastaisista toimista ja suhteista Kiinaan.

Ennen kokouksen alkua Nato-johtajat sopivat rahoittavansa ensi vuonna Ukrainalle annettavaa sotilaallista apua 43 miljardilla dollarilla. Jokaisen jäsenmaan maksuosuus aseavusta on tasaosuuksin 1,35 miljardia dollaria, siis myös Suomen.

Nyt uutisia Suomesta ja maailmalta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.