Joka vuosi kesäkuussa vietettävä pride-kuukausi herättää keskustelua sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista yhteiskunnassa, taistelusta oikeuksien puolesta ja sen taktiikasta. Pride on myös pitkään ollut keskiössä keskustelussa siitä, miten hallitsevat luokat omivat työväenluokan edistyksellisiä liikkeitä, symboleja ja kieltä omaan käyttöönsä.
Miksi pridea juhlitaan?
Pride on Yhdysvalloissa Stonewallin mellakasta vuonna 1969 alkunsa saanut liike ja perinne. Stonewallin mellakka oli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen spontaanisti syntynyt vastaus poliisin harjoittamaa äärimmäistä väkivaltaa ja terroria vastaan.
Tuolloin poliisilla oli tapana tehdä ratsioita vähemmistöjen suosimiin baareihin, jotka olivat ainoita julkisia paikkoja, joissa vähemmistöihin kuuluvat saattoivat avoimesti tavata toisiaan. Kesäkuun 28. päivän yö oli samanlainen kuin moni muu.
Poliisi tunkeutui baariin ja pahoinpiteli, nöyryytti ja pidätti useita asiakkaita. Tällä kertaa poliisi kuitenkin sai osakseen vastarintaa. New Yorkin yössä lukuisat rohkeat ihmiset heittelivät poliiseja mm. kivillä ja tiilillä. Mellakat jatkuivat viisi päivää poliisien ja siviilien välisinä yhteenottoina.
Liike sai jo syntyessään selkeän valtion vastaisen luonteen – kapitalistinen valtio käytti väkivaltakoneistoaan raa’alla tavalla omia kansalaisiaan vastaan, ja tätä tuli vastustaa viimekädessä sorrettujen omalla väkivallalla. Liike levisi pian muihin maihin, ja perinteeksi muodostui kesäkuun lopussa järjestettävä pride-marssi.
Poliisiväkivallan lisäksi pride on puuttunut epäkohtiin laissa, taloudessa, terveydenhuollossa, kulttuurissa sekä seksuaalisuuteen liittyvissä oikeuksissa ja käsityksissä. Liikkeellä on monia yhtymäkohtia työväenliikkeen ja antirasismin kanssa johtuen jo yksinkertaisesti siitä, että kuten muustakin väestöstä, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista suurin osa, ja se osa, joka niiden sorrosta kärsii kovimmin, on köyhiä työläisiä.
Pride, kuten mikä tahansa sorrettujen vastarinta, pelästytti vallanpitäjät, jotka kasvavan paineen alla alkoivat pikkuhiljaa hyväksyä myönnytyksiä väkivaltaisen vastarinnan jatkumisen pelossa.
Pride juhlana on osoitus sorrettujen vähemmistöjen taistelutahdosta, rohkeudesta ja päättäväisyydestä sortavan järjestelmän ylivallan edessä. Se on muistutus siitä, mitä on saavutettu, millä hinnalla, ja mitä on vielä saavutettava.
Kaupallistaminen
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vapautusliikkeen alusta asti porvaristo on vastustanut jokaista uudistusta, kulttuurista muutosta ja edistysaskelta. Laki laahaa usein vuosia ja vuosikymmeniä kansan yleisen mielipiteen takana. Tämä johtuu kapitalistien halusta ylläpitää pääomalle hyödyllistä perheen käsitystä ja määritelmää yhteiskunnassa.
Kapitalistien silmissä työläisten perheet on pelkistetty kapitalismia uusintavaksi yksiköksi. Se sisältää miehen ja naisen, jotka saavat lapsia, joista tulee lisää palkkatyöläisiä. Työläisperheiden olot voivat olla miten kurjat tahansa, kunhan ne tuottavat uusia työläisiä.
Porvaristo ei lainkaan arvosta työläisten perheitä ihmisen elämään mm. merkitystä, onnea, tarkoitusta ja kumppanuutta tuovana asiana, kuten työläiset sen itse näkevät. Tämän vuoksi perheen yhteiskunnallista merkitystä muuttavat, työläistä näkemystä korostavat, liikkeet, kuten naisliike ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vapautusliike synnyttävät kapitalisteissa äärimmäistä vihaa ja pelkoa.
Kuitenkin kapitalismin ollessa kuoleva järjestelmä, se joutuu ennen pitkää mukautumaan kaikkiin kansan keskuudesta nouseviin liikkeisiin. Näin tapahtuessa kapitalismi ja porvarillinen ideologia usein pyrkivät omimaan liikkeen itselleen ja näin korvaamaan sen sisältämät vallankumoukselliset ainekset maltillisilla, kapitalismille myönteisillä ideoilla.
Esimerkiksi työväenliikkeen suosion kasvettua monissa Euroopan maissa porvaristo alkoi valjastaa reformismia, sosiaalidemokratiaa ja erilaisia revisionismin muotoja marxilaista sosialismia vastaan, käyttäen niitä porvarillisen ideologian vaikuttajina työväenliikkeen sisällä.
Samoin on käynyt marxilaisen feminismin, jota porvaristo on aina pyrkinyt korvaamaan hyssyttelevällä ja saamattomalla liberaalilla feminismillä, väittäen sen olevan sitä “oikeaa” feminismiä.
Lenin kirjoittaa teoksessaan Valtio ja vallankumous:
“Marxin opille tapahtuu nykyään samoin kuin historiassa on monta kertaa tapahtunut vallankumouksellisten ajattelijain ja sorrettujen luokkien vapaustaistelun johtajain opeille. Suurten vallankumousmiesten eläessä sortajaluokat ovat maksaneet heille alituisilla vainoamisilla, ovat ottaneet heidän oppinsa vastaan mitä raivokkaimmalla kiukulla, hurjimmalla vihalla, irvokkaimmalla valhe- ja parjausryöpyllä. Heidän kuoltuaan heistä yritetään tehdä vaarattomia pyhäinkuvia, yritetään niin sanoaksemme julistaa heidät pyhimyksiksi, myöntää heidän nimelleen jonkinlainen kunnia sorrettujen luokkien “lohdutukseksi” ja petkuttamiseksi, riistäen vallankumoukselliselta opilta sen sisältö, tylsentäen sen vallankumouksellista kärkeä, mataloittaen tätä oppia.”
Tämä kohtalo väistämättä kohtasi myös pridea. Yhteiskunnallisen hyväksynnän käännyttyä vähemmistöjen puolelle, alkoivat yritykset katsella niitä uusina markkinointikohteina, näin ujuttaen kaupallisuutta osaksi liikettä. Tämä on aiheuttanut kritiikkiä erityisesti LGBT-yhteisön sisällä, missä tieto kapitalistisen valtion LGBT-vastaisuudesta elää.
On painotettava, että samoin kuin liberalismi ei voi ikinä todellisesti johtaa naisliikettä, ja miten revisionismi ei voi ikinä tyydyttää työväen tarpeita sen liikkeen johtajana, ei myöskään kaupallinen ala voi koskaan todellisuudessa olla minkään vähemmistön vapautusliikkeen johtava voima. Yksikään yritys ei ikinä ole merkittävästi taistellut LGBT-ihmisten oikeuksista, ainoastaan laahannut kansan suurien joukkojen perässä.
Sateenkaaripesua ja näennäistä aktivismia
Tämä ei kuitenkaan estä yrityksiä käyttämästä niinsanottua sateenkaaripesua ja ottamasta itselleen kunniaa näennäisestä aktivismista. Kaupallistaminen on todellinen taakka liikkeen taktiikalle ja ideologialle, ja se vaatii aktiivista vastustamista.
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen puolesta toimivien aktivistien ei tule menettää ymmärrystä kapitalismista pohjimmiltaan ja läpeensä taantumuksellisena voimana, joka säälittä käyttää kaikkia edistyksellisiä liikkeitä kynnysmattonaan, sekä seisoo suoraan näiden tavoitteita vastaan.
Kapitalistit joka vuosi muuttavat yritystensä logot sateenkaaren värisiksi, myyvät pride-teemaisia tuotteita ja toitottavat omaa suvaitsevaisuuttaan. Tämä ei auta yrityksissä työskenteleviä vähemmistöihin kuuluvia riistettyjä työläisiä, eikä hikipajoissa sateenkaarilippuja ompelevia naisia ja lapsia, joista osa väistämättä itsekin kuuluu vähemmistöihin.
Työväenluokkaiset LGBT-ihmiset eivät halua esitettyä aktivismia tai neokolonialismilla tuotettua krääsää, vaan vaatimus on sama kuin kaikkien työläisten. Jotta työläiset voivat kaikki saavuttaa oikeudenmukaisen, riistosta ja sorrosta vapaan elämän, on yhteiskuntajärjestelmää muutettava perustavalla tavalla.
Vain sosialismissa on yhteiskunnan ihmiskuva aidosti humanistinen, mikä mahdollistaa ihmisoikeuksien, kulttuurin ja käsitysten kehittämiseen potentiaaliinsa asti, ihmisten aitojen halujen ja tarpeiden mukaisiksi.
Kommunistien tulee johdonmukaisesti tukea sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Tavoitteemme on lopettaa kaikki ihmisen harjoittama toisen ihmisen riisto ja sorto, ja tämä sisältää kaikki sorron perusteet. Vähemmistöillä on suuri panos ja vielä suuri potentiaali kehittää marxilaisen teorian sukupuoleen, perheeseen ja kulttuuriin liittyviä aspekteja.
Ei poliiseja tai porvareita prideen!
Eläköön sosialismi ja kaikkien ihmisten vapaus sorrosta ja riistosta!
Sanni Riihiaho
Työkansan Sanomat 4/2024