Suomen jatkosota ei ollut erillinen sota vaan oleellisesti toisen maailmansodan kulkuun liittyvä sota, jossa Suomi oli liittolaisena Hitlerin Saksan kanssa. Erillissotateorian keskeinen argumentti on ollut väite, ettei Suomella ja Saksalla ollut liittolaissopimusta. Tällöin kuitenkin nojaudutaan hyvin ahtaaseen liittolaiskriteeriin.
Myös yhteiset päätökset ja toimet luovat liittolaisuuden. Suomen jatkosota oli osa Hitlerin suunnitelmaa murskata Neuvostoliitto. Kun halutaan tietää jatkosodan syyt, niitä on etsittävä toisen maailmansodan yleisen kulun näkökulmasta.
Yksi Hitlerin Saksan ja Suomen yhteisistä toimista oli itäisen Suomenlahden miinoittaminen. Miinoja tuotiin saksalaisilla rahtilaivoilla mm. Porvoon Tolkkisten satamaan jo hyvissä ajoin ennen miinoittamista ja sodan syttymistä.
Suomalaiset miinalaivat laskivat 1941 kesäkuun 29. ja 30. päivän välisenä yönä satoja merimiinoja Jumindan niemen pohjoispuolelle Tallinna-Kronstadt laivareitille. Tätä Jumindan miinakenttää saksalaiset ja suomalaiset miinalaivat kasvattivat vähitellen vielä seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana.
Kun neuvostoliittolaisia ja virolaisia evakuoitiin 28. elokuuta 1941 Tallinasta Leningradiin, joutuivat kymmenet alukset miinakenttään ja upposivat. Jopa 15 000 ihmistä kuoli. Suuri osa kuolleista oli siviilejä.
Suomella paikka Hitlerin Barbarossa -suunnitelmassa
Toinen maailmansota oli kesällä 1940 saavuttanut lännessä sellaisen vaiheen, että Hitler näki ajankohtaiseksi Neuvostoliiton murskaamisen. Kesällä 1940 Hitler oli valinnan edessä: hyökätäkö Englantiin vai laajentaako sotaa itään. Englantia yritettiin pehmittää massiivisilla ilmapommituksilla, mutta se ei johtanut tulokseen. Hitler päätti jatkaa sotaansa itään.
Hitlerin hyökkäyssuunnitelma Neuvostoliittoa vastaan tunnetaan Barbarossa -suunnitelmana. Tuon suunnitelman mukaan Neuvostoliittoon kohdistettaisiin valtavin panssari-, ilma- ja maavoimin yllätyksellinen isku, joka muutamassa viikossa tai korkeintaan kuukaudessa tekisi lopun Neuvostoliitosta. Hyökkäyksen pääsuuntia oli kolme: pohjoinen Leningradin suunta, keskinen Moskovan suunta ja eteläinen Mustanmeren suunta.
Barbarossa -suunnitelma laadittiin 1940 kesäkuun – joulukuun aikana. Osana Barbarossa -suunnitelmaa Hitler halusi sitoa Suomen mukaan sotaan. Saksan ja Neuvostoliiton välinen rintama tulisi kulkemaan Jäämereltä Mustallemerelle. Suomi helpottaisi Saksan armeijan hyökkäystä olemalla osa Saksan pohjoista rintamaa ja Leningradin suuntaa.
Suomen johto salasi syyllisyytensä
Saksan oli kuitenkin vielä saatava Suomen johto taivutettua myönteiseksi sotasuunnitelmalle, eikä se ollut vaikeaa. Suomessa oli jo 1920 -luvun alusta lähtien lietsottu ”ryssävihaa”, jota nyt vielä lisättiin revanssihengellä talvisodassa kärsittyjen aluemenetysten takaisinsaamiseksi.
Kun Hitler 22. kesäkuuta 1941 pani Barbarossa -suunnitelmansa käytäntöön ja hyökkäsi Neuvostoliittoon, hän sodanjulistuspuheessaan mainitsi liittolaisekseen myös Suomen. Suomen korkein poliittinen johto pyrki salamaan oman syyllisyytensä sotaan loppuun asti.
Vaikka Neuvostoliitto tiesi Suomen sodanvalmistelut, se ei halunnut antaa Suomen johdon haluamaa tekosyytä jatkosodan aloittamiseen.
Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa ja osallistui kiistattomasti yhdessä sen kanssa sodan valmisteluun ja hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.
Työkansan Sanomat 8/2021