Naiset aloittivat taistelun lasten kasvatuksen, raittiuden, siveyden ja tietotason kohottamisen puolesta. Näiden tehtävien ratkaisemiseksi perustettiin 1890-luvulta lähtien työväenyhdistyksiin naisosastoja. Palkka- ja työehtojensa parantamiseksi naiset liittyivät myös ammatillisesti yhteen perustaen ammattiosastoja niin neulojille, palvelijattarille ja pesijättärille kuin ulkotyöläis- ja tehtaalaisnaisillekin. Näitä kymmeniä järjestöjä yhdisti vuonna 1900 perustettu Työläisnaisten Liitto.
Naistyövoiman säälimätön riisto ja yhteiskunnallinen oikeudettomuus olivat kypsyttänet naisten mielissä toivoa paremmasta huomisesta. Työväenliike asetti tavoitteekseen naisten työolojen parantamisen sekä naisten ja miesten samapalkkaisuuden. Työläisnaisten Liitto herätti naisia tiedostamaan oman asemansa ja omaksumaan työväenluokan maailmankatsomuksen.
”Ei armoa vaan oikeutta” nousi naisten tunnukseksi yhteiskunnallisen tasa-arvon puolesta.
Äänioikeustaistelun tuloksena Suomen naiset saavuttivat vuonna 1906 ensimmäisinä Euroopassa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Työläisnaisille tämä oli ensiarvoinen päämäärä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi ja sen puolesta ryhdyttiin toimintaan. Julkaistiin kirjasia, pidettiin esitelmätilaisuuksia ja levitettiin lentolehtisiä.
Vuodesta 1902 lähtien naisosastot perustivat ihanneliittoja lasten kasvatuksen tueksi ja lasten vetämiseksi työväenliikkeeseen. Ihanneliittoihin lapset kokoontuivat kuuntelemaan puheita, runoja, laulamaan, leikkimään ja retkeilemään. Lapsille selvitettiin työväenaatteen tarkoitusperää ihanteelliselta kannalta ja heistä pyrittiin kasvattamaan itsenäisiä ja tietoisia taistelijoita yhteiskunnallisia vääryyksiä vastaan.
Naisten tekemä kasvatustyö katkesi vuonna 1912, kun ihanneliitot tsaristisin sortotoimin lakkautettiin ”yhteiskunnalle vaarallisina”.
Tukahdutetun vallankumouksen jälkeen työläisnaisliike valitsi luokkataistelun tien asettuen yhteistoimintaan Sosialistisen Työväenpuolueen kanssa. Viranomaiset lakkauttivat puolueen ja naisliiton vuonna 1923. Naisten toiminta jatkui työläis -talonpoikaisnaisten edustajaliikkeessä, opintoyhdistyksissä ja vankien huoltoyhdistyksissä aina vuoteen 1930 asti, jolloin kaikkien työväenjärjestöjen toiminta fasistisin toimenpitein estettiin.
Tunnus ”Ei enää koskaan sotaa” yhdisti naiset taisteluun fasismia ja sodan vaaraa vastaan.
Olli Krannila
Työkansan Sanomat 3/2021