Loka-marraskuun vaihteessa 1905 kohosi Venäjällä valtava vallankumousaalto, puhkesi suurlakko. Suomen työväki seurasi venäläisten toveriensa esimerkkiä. Se otti käsiinsä aloitteen. Ensin alkoi lakko Viipuri – Pietarin rautatiellä, missä liikenne keskeytettiin 29.10. Helsingin ja muiden teollisuuspaikkakuntien työläisten painostuksesta.
Päivää myöhemmin, 30. päivänä lokakuuta, oli koko Suomen rautatieliikenne lakossa. Samana päivänä oli Helsingin Rautatientorilla suuri kokous, jonne vielä työssä olevat työläiset marssivat kesken päivää suoraan työpaikoiltaan. Kokouksessa hyväksyttiin julistus, jossa lausuttiin sydämellinen kannatus Venäjän kansan vapaustaistelulle ja kehotettiin Suomen työväestöä yleislakkoon.
Tässä kokouksessa valittiin myös Suurlakon keskuskomitea, josta tuli koko maan taistelua johtava elin. Lakkokomitean vaali vahvistettiin seuraavana päivänä myös Rautatientorilla pidetyssä kokouksessa. Tällöin hyväksyttiin myös suurlakko-ohjelma, jossa vaadittiin puhe -, paino -, kokoontumisvapautta, perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kokoonkutsumista uuden perustuslain säätämistä varten, yksikamarista eduskuntaa ja äänioikeutta kaikille 21 vuotta täyttäneille sekä bobrikovilaisten virkamiesten erottamista.
Erottamisvaatimus oli tähdätty erikoisesti kuvernöörejä ja ylempiä virkamiehiä vastaan. Kun myös senaatin virkamiehistö yhtyi lakkoon ja koko maa oli Suurlakossa, niin bobrikovilainen hallitus, ”kotimainen myöntyväisyyssenaatti”, oli kykenemätön toimimaan maan hallituksena ja jätti paikkansa.
Lakon aloitti maamme työväenluokka ja sen johto jäi työläisten käsiin. Työläiset kirjoittivat julistuksissaan: ”Kaikki pyörät seisoo kun vahva käsi tahtoo.” Työläiset tahtoivat. Se tahto horjutti jo silloin taantumuksellisten piirien vallan perusteita.
Horjuva vapaamielinen sivistyneistö haki lakon alkaessa yhteyksiä työväkeen ja yhtyi lakkoon.
Myös perustuslaillinen porvaristo tuli mukaan lakkoon, mutta vain niin pitkäksi ajaksi kuin se oli saanut vaatimuksensa jotenkin tyydytetyksi. Ja se ei ollut paljon.
Suomettarelaiset taas katselivat syrjästä ja väijyivät koko ajan tilaisuutta työläisten yksimielisyyden ja taistelun murtamiseen. He näkivät valtansa horjuvan ja niinpä Hannes Ignatius, joka kuului taantumuksellisimpiin, kertoo muistelmissaan, että jo 1905 Suurlakon aikana harkittiin porvariston keskuudessa Saksan apuun turvaamista.
Olli Krannila
Työkansan Sanomat 12/2020