Kalevi Hölttä kirjoitti Työkansan Sanomissa (4/2021) oivallisen artikkelin luottamusmiesten asemasta ja siihen liittyvästä juridiikasta. Hyvä ja ajankohtainen aihe, varsinkin kun Teknologiateollisuus ry:n ilmoitus valtakunnallisen työmarkkinaneuvottelutoimintansa lopettamisesta osui samaan ajankohtaan. Kirjoituksessa Hölttä selvittää pääasiassa luottamusmiesten aseman juridista puolta. Teksti ei selvennystä tarvitse. Kannattaa lukea se huolella.
Vaikka työnantajakapitalistien teknologiateollisuus ilmoittaakin antavansa jäsenyrityksilleen mahdollisuuden valita ollako työehtosopimuspöydässä mukana vai ei, tavoitteena on sopimuspolitiikan siirtäminen yrityskohtaisiin sopimuksiin, mikä on sitä paikallista sopimista. Kapitalistien taktiikka varmaankin täsmentyy lähiaikoina, sillä teknologiateollisuuden nykyinen työehtosopimus päättyy marraskuun lopussa.
Teknologiateollisuus ei ole työntekijöiden vastaisessa hyökkäyksessä yksin. Metsäteollisuuden patruunat ilmoittivat syksyllä 2020 ottavansa käyttöön härskin valtakunnallisen työehtosopimusvapaan linjan. Ay-johdosta kuului silloinkin vain muutama vaisu huokailu, että mitähän se tuo tullessaan. Tällainen sisäänpäin huokailu antoi kapitalisteille merkin ettei vastarintaa synny. Ay-johdon huokailuja hillitsee vielä vasemmistopuolueiden hallituksessa olo; venettä ei saisi nyt keikuttaa!
Porvoon Kilpilahden kemianteollisuusalueella 14 vuotta päätoimisena pääluottamusmiehenä ollessani sai nähdä ja kuulla monenlaisia työnantajien yrityksiä ja aikomuksia työehtosopimusten romuttamiseksi. Niitä työnantajan edustajat puolustelivat ylevästi työntekijöiden mahdollisuutena osallistua työpaikkansa kehittämiseen. Samanlaisia hurskaan yleviä esityksiä ovat luottamusmiehet kuulleet sadoilla työpaikoilla.
Työnantajakapitalistien tavoitteena on se kuuluisa kilpailukyvyn turvaaminen. Kapitalistit vaativat, että työntekijät heikentäisivät elintasoaan ja työehtosopimusten työntekijöitä suojaavia määräyksiä. Se olisi muka yhteinen etu, kun se auttaisi suomalaisia kapitalisteja kapitalistien välisessä kilpailussa.
Tässä pitää olla pää kylmänä ja muistaa, että työläisen ja kapitalistin edut ovat sovittamattomat. Ay-liikkeessä on konkreettista näyttöä siitä, mihin kapitalistien ”työpaikkojen kehittämisen” ymmärtäminen on ay-liikkeen johtanut. Jatkuvaan sopimusasioissa periksi antamiseen, liikkeen arvovallan menetykseen ja jäsenkatoon. Missä/ kuka on syyllinen? Ay-johto näkee sen katsomalla peiliin.
Työntekijät ovat vuosien varrella joutuneet taistelemaan monin tavoin etujensa puolustamiseksi. Keskeisenä siinä ovat olleet liittojen valtakunnalliset työehtosopimukset eri toimialoilla. Ne antoivat luottamusmiehille mahdollisuuksia puolustaa työntekijöiden etuja.
Luottamusmiehillä oli taustatukenaan työpaikan toverihenki, virkeämmät ammattiliitot ja ammattiosastot. Sopimustavoitteita käsiteltiin yhdessä. Työehtosopimusten muutosesitykset lähtivät työpaikoilta ammattiosaston toimesta liittoon, joka useimmiten teki niistä yhteenvedon ja julkaisi neuvottelutavoitteet.
Nyt on ajauduttu tilanteeseen, jossa kukaan ei osaa sanoa, mitkä ovat liiton työehtosopimustavoitteet, kun niitä ei edes ammattiosastoille julkisteta. Tästä syystä ammattiosastot ovatkin tulleet passiivisiksi esittämään sopimustavoitteita.
Mikäli ei ryhdytä vastarintaan, valtakunnallisista työehtosopimuksia ei kohta ole monellakaan toimialalla, ja se pakottaa kapitalistien vaatimaan paikalliseen sopimiseen. Seurauksena on työehtosopimusten yleissitovuuden romutus, mikä johtaa palkkaerojen kasvuun, työehtojen eriytymiseen ja isäntävallan kasvuun. Siis aivan kuten Hölttä mainitussa artikkelissaan toi esille.
Paluu 1900 -luvun alun patruunoiden ja kartanoherrojen komennettaviksi häämöttää. Erityisesti pienten työpaikkojen työntekijät jäävät tuuliajolle.
Ay-liike on nyt viimeisellä takarajalla. Huokailut eivät auta. Työpaikkojen ja ammattiosastojen on otettava ohjat käsiinsä ja vaadittava liittojen asettumista selkeästi vastarintaan.
Valtakunnalliset työehtosopimukset on turvattava aidosti työntekijöiden lähtökohdista. Se ei ole helppoa, kun kapitalistit myötäilijöineen vastustavat sitä ankarasti, mutta se on tehtävä. Jos se taistelu hävitään, koituu sitä myös ay-liikkeelle suuria menetyksiä. Sitä kapitalistit haluavat.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta on oltava ay-liikkeen johtoajatus.
Hannu Tuominen
Työkansan Sanomat 5/2021