Periaateohjelma 2006

• Puolueen tarkoitus
• Tieteellinen sosialismi
• Elämme luokkataistelun maailmassa
• Maailman jako kapitalistiryhmien kesken kiihtyy
• Aikakautemme on kapitalismista sosialismiin siirtymisen aikakautta
• Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön kokemuksen huomioon ottaminen
• Sosialismi on vastaus työväenluokan ihmisten toiveille
• Yhteiskuntapolitiikassa nykyinen vaihe on siirtymistä kansallisesta kapitalismista imperialistiseen kapitalismiin
• Kapitalismi ei kykene purkamaan nykyistä yhteiskunnallista kriisiä
• Työväenluokan taistelu pakotti kapitalistit myönnytyksiin
• Reformit eivät poista kapitalismin perusristiriitaa
• Reformistisen vasemmiston käyttäytyminen osoittaa vaihtoehdon puutteen
• Euroopan Unioni vahvistaa porvariston valtaa
• On irrottauduttava suurpääoman vallasta – vaihtoehto on olemassa
• Yhteistyöpolitiikan kehittäminen
• Työväenliike demokraattisista uudistuksista sosialistisiin uudistuksiin
• On luotava suurpääoman vastainen taisteleva joukkoliike
• Liittolaispolitiikan periaatteet
• Työväenliike on irrotettava suurpääoman valtarakenteista
• Ratkaisu yhteiskuntamme ja ihmiskunnan ongelmiin on sosialistinen suunnitelmatalous
• Taistelevaa työväenliikettä ei ole ilman kommunisteja
• Parlamentti on puhujalava, ei muutoksen väline
• Vallankumouksellinen tilanne
• Työtätekevän kansan valtio
• Internationalismi
• Kommunismi
• Kommunistien tavoitteet yhteiskunnan kehittämiseksi

Puolueen tarkoitus

Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue (KTP) on työväenluokan puolue. Puolue on vuonna 1918 perustetun kommunistisen puolueen seuraaja kaikessa siinä, missä puolue toimi tieteellisen sosialismin, marxismi-leninismin perustalta. Kommunistinen Työväenpuolue kutsuu riveihinsä Suomen työtätekevää kansaa: työläisiä, toimihenkilöitä, viljelijäväestöä, henkisentyöntekijöitä, ammatinharjoittajia, pienyrittäjiä, eläkeläisiä, opiskelijoita ja kaikkia niitä riistetyn väestön osia, jotka elävät eläketuloilla, opintotuella tai avustuksilla. Tämän väestön toimeentulo ja edut perustuvat pääasiassa omaan työhön ja siitä saatavaan toimeentuloon. Se muodostaa vahvan perustan näiden ihmisten yhteistyölle työväenluokan ja kapitalistiluokan luokkajakoon perustuvassa yhteiskunnassa.

Yhteiskunnan pieni vähemmistö kuuluu kapitalistiluokkaan, joka omistaa suurimman osan tuotantovälineistä ja joka liittoutuu omistuksineen yhä kiinteämmäksi osaksi kansainvälistä suurpääomaa. Suuri enemmistö kuuluu tuotantovälineitä omistamattomaan työväenluokkaan, joka tuottaa työllään kaiken yhteiskunnan toimeentuloon ja kehittämiseen tarvittavan uuden arvon ja työnantajille jäävän lisäarvon. Enemmistöryhmään kuuluvat myös omalla työllään elävät viljelijät ja ammatinharjoittajat. Yhteiskuntamme perusristiriita on työn ja pääoman välinen ristiriita. Työ on luonteeltaan yhteiskunnallista. Yhteiskunnan kaikki perusongelmat aiheutuvat työtätekevien ihmisten työllä tuotetun lisäarvon riistosta ja epäoikeudenmukaisesta työn tulosten jaosta, mikä johtuu tuotantovälineiden kapitalistisesta yksityisomistuksesta.

Kapitalistit käyttävät tänäänkin oikeistopolitiikan tuella työtätekevän ihmisen tuottaman uuden arvon entistä suurempien pääomien kasaamiseen, oman kilpailullisen asemansa lujittamiseen ja kaikkeen sellaiseen, mikä pönkittää yksityisen kapitalistin tai kapitalistiryhmien etua. Työtätekevien ihmisten työn tulokset käytetään kapitalistien etujen puolustamiseksi yhä suuremmassa määrin myös asevarusteluun. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi kapitalisteilla ovat apuna kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää ihannoivat ja sen puolesta toimivat hallitukset, puolueet, järjestöt ja luokkasovun säilyttämisen puolesta toimiva yhteiskunnan päällysrakenne.

Kommunistinen Työväenpuolue toimii kaikissa oloissa työväenluokan ja sen liittolaisten lähtökohdista järjestämällä toimintaa työtätekevän kansan aseman parantamiseksi, yhteiskunnallisen edistyksen lisäämiseksi ja kestävän liiton luomiseksi eri työtätekevien kerrosten välille, tavoitteena sosialistinen Suomi

Tieteellinen sosialismi

Kommunistinen Työväenpuolue eroaa laadullisesti kaikista muista puolueista siinä, että sen toiminnan perusta on yhteiskuntailmiöiden tieteellinen ymmärtäminen, koska yhteiskunnan toiminta ohjautuu yhteiskunnallisten lainalaisuuksien mukaan. Teollisuustuotantoon perustuva kapitalistinen yhteiskunta syntyi Euroopassa 1700 -1800 luvuilla. Syntyi valtaisa työväenluokka, jonka ytimenä oli tehtaissa työskentelevä työväestö. Heidän työllään kapitalisteille kasaantui yhä enemmän ja enemmän lisäarvoa. Riistonsa kohteiksi kapitalistit alistivat välillisesti myös viljelijäväestön, jonka tehtävä oli tuottaa halpoja raaka-aineita ja elintarvikkeita, sekä luovuttaa maata kapitalistien tarpeisiin. Kapitalistit valloittivat myös uusia alueita ja loivat maailmanlaajuisen siirtomaa-orjuuden, jolla oli keskeinen osa kapitalististen pääomien kasaamiskeinona. Toiminta siirtomaissa perustui alueiden luonnonvarojen ryöstöön, mihin kuului alkuperäiskansojen alistaminen ja jopa kokonaisten kansojen tuhoaminen. Oikeuksiensa puolustamiseksi työväenluokka, viljelijäväestö ja siirtomaissa alkuperäiskansat kävivät ankaraa luokkataistelua kapitalisteja vastaan.

Monet filosofit ja kansantaloustieteilijät yrittivät ymmärtää yhteiskunnan sisäistä liikuntaa ja etsiä keinoja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen. Lopullisesti tämä selvisi, kun Marx ja Engels mursivat yhteiskunnalliset raja-aidat ja itse osallistuivat työväenluokan mukana kapitalistien vastaiseen taisteluun. Se avasi esteet yhteiskuntakehityksen lainomaisuuksien tieteelliselle ymmärtämiselle. Tieteellinen käsitys yhteiskuntakehityksen lainomaisuuksista osoitti työtätekevän kansan aseman. Marxin ja Engelsin suorittaman yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tuloksena syntyi dialektisen ja historiallisen materialismin filosofia ja siihen perustuva kansantaloustiede. Myöhemmin Lenin selvitti kapitalismin yhteiskuntakehitystä ja toi esille muun muassa teorian imperialistisesta kapitalismista. Näitä tieteenaloja, erotukseksi porvarillisista yhteiskuntatieteistä, nimitämme marxismi-leninismiksi. Ne muodostivat käänteen työväenliikkeen toiminnassa. Yhteiskunnalliset ilmiöt voitiin ymmärtää tieteellisesti. Ne loivat teoreettisen perustan työväenluokan järjestäytyneelle toiminnalle. Kyettiin luomaan keinot yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi ja oikeudenmukaisen, sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Syntyi sosialismiin ja kommunismiin suuntautuva työväenliike.

Kommunistinen Työväenpuolue on ennen kaikkea työväenluokan puolue. Puolueen toiminnan keskeisin tavoite on luokkatietoisuuden laajentaminen työväenluokan keskuudessa ja järjestää toimintaa marxilais-leniniläiseen yhteiskuntakäsitykseen perustuvan tietoisuuden levittämiseksi työtätekevän kansan keskuuteen.

Elämme luokkataistelun maailmassa

Maailman yhteiskuntakehityksen historia on ollut luokkien välistä taistelujen historiaa. Kapitalismin historia on täynnä ankaraa riistoa ja luokkataistelua. Työväestö teki alussa jopa yli 16-tuntisia työpäiviä. Talonpoikien työn tulokset hyödyttivät kapitalistista omaisuuden ja pääomien kasaantumista. Kokonaisia kansoja orjuutettiin tai surmattiin kapitalistisen järjestelmän toimesta. Kapitalistinen tehdasteollisuus on saastuttanut vuosisatoja maailmaa, vesistöjä, ilmastoa ja maaperää samalla kun pääomat ovat kasaantuneet.

Työväenluokan ja kapitalistiluokan välinen taistelu jatkuu nykyisinkin taukoamatta. Aikakaudellemme on ominaista kapitalistien voimakas pyrkimys laajentaa taloudellista ja poliittista valtaansa. Tästä ovat aiheutuneet maailmansodat ja monet muut sodat, jotka tänäänkin aiheuttavat onnettomuutta miljoonille työtätekeville ihmisille. Kärjistyvälle luokkataistelulle on ominaista voimakas etutaistelu kapitalistien ja työväenluokan välillä, mikä ilmenee palkka- ja työehdoista käytävinä työtaisteluina ja lakkoina. Luokkataistelu näkyy myös sosiaali- ja perusturvan kehittämisestä käytävässä taistelussa, sekä yksityistämistä vastustavana liikkeenä. Kysymys on siitä, kenellä on taloudellinen ja poliittinen valta. Luokkataistelua käydään niin talouden, politiikan kuin myös ideologian alueilla. Luokkataistelun tuloksena työväenluokalla on pitkäaikainen kokemus yhteiskunnan rakennustyöstä. Ajallemme ominainen luokkataistelun vaihe on merkinnyt voimistunutta työtätekevien riistoa, jopa heidän täydellistä kurjistumista. Se, että luokkien välinen ristiriita ei tänään kaikkialla kärjisty isoiksi luokkayhteenotoiksi osoittaa työväen luokkatietoisuuden ja yhtenäisen järjestäytymisen heikkoutta ja toisaalta kapitalistien vahvuutta tilanteessa, jossa työväen etuja ja oikeuksia heikennetään.

Luokkataistelun kärjistyminen näkyy kaikkialla maailmassa. Entisen siirtomaa-orjuuden tilalle on luotu kolmannen maailman maiden taloudellinen alistaminen, uuskolonialismi. Näissä maissa ongelmat kasaantuvat. Työttömyys, köyhyys, elintarvikkeiden riittämättömyys, elinympäristön pilaantuminen, sodat ja pakolaisongelmat kärjistyvät. Uuskolonialismin seurauksena maat ovat myös velkaantuneet rikkaille lainoittajilleen, joiden ohjeiden mukaisesti ne ovat kehittäneet talouttaan. Uuskolonialistisen riiston ja kapitalistisen rajoittamattoman ylikansallisen toimintavapauden (globalisaation) toteuttajina toimivat maailman pääomapiirien hyväksi muun muassa Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Valtavista pääomien määristä huolimatta maailmassa ei ole koskaan kuollut nälkään niin paljon ihmisiä ja erityisesti lapsia kuin nykyään. Entisten Itä-Euroopan sosialististen maiden alueilla on lisääntynyt eriarvoisuus, työttömyys, köyhyys, sairaudet ja odotettavissa oleva elinikä on lyhentynyt. Venäjällä tilannetta voidaan kutsua jopa katastrofaaliseksi syntyneen kapitalistiluokan toteuttaessa rikollisin keinoin pääomien kokoamista.

Kapitalistisissa teollistuneissa maissa työttömyys, sosiaali- ja perusturvan heikennykset, julkisen talouden yksityistäminen ja tulonjaon muutos pääomantulojen hyväksi on aikaansaanut kansanjoukkojen keskuudessa elintason laskun. Maailmanlaajuisesti kärjistyvät ympäristöongelmat ovat kasvussa. Kapitalististen pääomakeskittymien tiivis yhteys sotilasliitto Natoon ja Euroopan Unioniin on johtanut sotilaallisen voiman lisäämiseen, lisäten sodan vaaraa. Sosialismin heikentyminen maailmassa Neuvostoliiton ja muiden Itä-Euroopan sosialististen maiden käännyttyä kapitalismin tielle vastavallankumouksellisten voimien toimesta ei vahvistanut rauhaa. Päinvastoin. Sodat on sytytetty Eurooppaankin ja ne ovat lisääntyneet eri puolilla maailmaa. Kapitalistiset valtiot käyttävät yhä enemmän rahaa asevarusteluun pääomaryhmittymien painostuksesta, jotta pääomapiirit pääsisivät jakamaan maailman uudelleen. Pääomakeskittymien välillä solmitaan väliaikaisia liittoja, mutta sopimuksista huolimatta niiden välillä kasvaa erimielisyys maailmanjaosta ja sodan vaara kasvaa.

Kommunistisen Työväenpuolueen perustehtävä on kulloinkin vallitsevassa tilanteessa järjestää työväenluokkaa kapitalismin vastaiseen taisteluun. Kommunistit osallistuvat työväenluokan etujen puolesta käytävään taisteluun eri muodoin ja erilaissa yhteyksissä: työväenjärjestöissä, kuten ay-liikkeessä, rauhan-, solidaarisuus-, ympäristö- ja EU:n vastaisessa liikkeessä ja muussa kansalaistoiminnassa. Kommunistit ovat sellaisissa kansanliikkeissä mukana, joiden toiminta on osa kapitalismin vastaista rintamaa.

Maailman jako kapitalistiryhmien kesken kiihtyy

Historiallisessa yhteiskuntakehityksessä feodalismia seurasi kapitalismi, kapitalistiset kansallisvaltiot muotoutuivat ja tuotantovoimien kehitys mahdollisti laajojen markkinoiden syntymisen. Samalla valtioissa luotiin kansallinen lainsäädäntö puolustamaan talouden kehitystä tietyllä valtion maantieteellisellä alueella. Yksityisten pääomien kasaantuessa kävivät kansallisvaltioiden rajat kapitalistien toiminnan kannalta liian ahtaiksi. Nykyisellään yksityiset pääomat ovat kasaantuneet niin suuriksi, että ne edellyttävät rajoittamatonta ylikansallista toimintavapautta, kun pääomia siirrellään maailmanlaajuisesti kapitalististen valtioiden alueilla.

Pääomapiirien ja kapitalistien ehdoilla on rakennettu valtioiden talousalueliittoja kuten EU ja monet muut vapaakauppa-alueet. Talousalueliittojen pyrkimys hallita koko maailman mitassa raaka-ainelähteitä ja markkina-alueita merkitsee niiden toiminnassa pyrkimystä jokaisen itsenäisen valtion jonkin asteiseen alistamiseen. Euroopan unioni on näkyvin tulos tästä kehityksestä. EU sai liittovaltiokehityksen ja laajentumisen mahdollisuuden, kun Itä-Euroopan sosialististen maiden talousjärjestelmät muutettiin kapitalistisiksi.

EU on ylikansallisen pääoman ja monopolien pyrkimys luoda yleiseurooppalainen liittovaltio oman valtansa välikappaleeksi. Tämän vuoksi EU:lle on hyväksytty oma lainsäädäntö, oma talous ja raha, laadittu perustuslaki, muodostettu yhteiset taistelujoukot, sovitettu yhteen asevarustelu ja tuotanto, sekä perustettu muita instituutioita, jotka korvaavat vastaavat kansalliset elimet. EU yhdenmukaistaa ja alistaa taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti Euroopan kaikki valtiot. Se on laajentunut jo Itä-Eurooppaan Venäjän rajoille saakka. EU:n avulla saksalainen pääoma on uudelleen saavuttamassa tavoitteensa hallita taloudellisesti ja poliittisesti koko Eurooppaa. Tämä tavoite lyö leimansa Saksan ulko- ja sisäpolitiikkaan saksalaisten sotilaiden osallistuessa jälleen maan rajojen ulkopuolella sotilaalliseen toimintaan kriisienhallinnan ja terrorismin vastustamisen nimissä.

Kommunistinen Työväenpuolue vastustaa kaikissa oloissa EU:n laajentamista ja Suomen EU-jäsenyyttä, toimien Suomen irrottamiseksi EU:sta. Suomen EU-jäsenyyden seurauksena on tapahtunut talous- ja lainsäädäntövallan siirtyminen maamme rajojen ulkopuolelle. EU-jäsenyys on hävittänyt kansallisen lainsäädännön ja maamme tulevaisuudesta vastaa nyt ylikansallisen pääoman edut. EU:n liittovaltiokehitys merkitsee kaikkialla Euroopassa oikeistolaisen politiikan vahvistumista, kansan aseman huonontamista pääomapiirien voittojen lisäämiseksi ja pyrkimystä hävittää taisteleva työväenliike. EU:n piirissä onkin jo vuonna 2006 esitetty kommunistien ideologian ja toiminnan tuomitsemista. Samaa on yritetty myös Euroopan Neuvostossa.

EU:n kehitys liittovaltioksi ja laajentuminen on merkinnyt porvariston vallan kasvua ja työväenluokan vuosikymmenien taistelulla saavuttaman laajemman demokratian, sosiaalisen perusturvan ja työehtojen heikentämistä. Se on merkinnyt työväestön työllä syntyneiden varojen siirtoa sosiaalisen perusturvan kehittämisestä sotilaalliseen varustautumiseen ja pääomapiirien tukemiseen.

Euroopan unionin tilalle Kommunistinen Työväenpuolue esittää Euroopan kaikkien valtioiden ja myös Euroopan ulkopuolisten valtioiden keskinäiseen tasa-arvoon perustuvaa yhteistyötä, jossa säilytetään kansallisvaltioiden itsenäisyys. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi Kommunistinen Työväenpuolue rakentaa yhteisrintamaa EU-sopeutusta ja kaikkia EU:ta varten luotavia instituutioita vastaan ja tämän toiminnan pyrimme laajentamaan laajaksi kansainvälisen suurpääoman vastaiseksi taisteluksi.

Aikakautemme on kapitalismista sosialismiin siirtymisen aikakautta

Aikakauden luonnetta määriteltäessä on otettava huomioon, mikä on se luokka ja minkälainen on sen yhteiskunnallinen voima, joka on yhteiskunnan johdossa. Aikakauden luonteen määrittely selvittää ihmiskunnan kehityksen kulloistakin vaihetta, mistä ja mihin suuntaan yhteiskunnallinen liike kulkee. Jo 1970 – 80 luvuilla Suomessa kommunistit määrittelivät aikakautemme kapitalismista sosialismiin siirtymisen aikakaudeksi. Kapitalistisissa maissa oli monopoleja, myös valtiollisia monopoleja, ja suuret pääomat keskittyivät ennen näkemättömällä nopeudella. Imperialistisen kapitalismin vaikuttavimpana tekijänä maailmassa toimi USA, joka asevoimallaan alisti itsenäisiä valtioita ja hyökkäsi muun muassa Vietnamiin, mistä sen oli kuitenkin lopulta vetäydyttävä hävinneenä ja suuria menetyksiä kokeneena. Chilessä demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti ja maan hallinto syrjäytettiin väkivaltaisesti USA:n tuella vuonna 1973. Samaan aikaan oli olemassa myös vahva sosialististen maiden liittoutuma Itä-Euroopassa, jota yhdisti taloudessa kauppajärjestö SEV. Siinä Neuvostoliitolla oli keskeinen asema. Euroopan keskeisillä kapitalistisilla valtioilla oli talousliittonsa EEC. Sotilaallisesti Euroopassa ja maailmankin mitassa vastakkain olivat USA:n johdolla Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato ja Neuvostoliiton johdolla keskinäisen avunannon Varsovan sopimusjärjestö.

Vastavallankumoukselliset voimat Itä-Euroopan maissa ja niiden ulkopuolella suistivat Neuvostoliiton ja pienemmät sosialistiset maat kapitalismin tielle 1990-luvun alussa. Tilanne on sen jälkeen muuttunut ratkaisevasti. Aikakauden luonnetta määriteltäessä voimme nähdä, miten yhdessä ja yhteistyöllä kapitalististen voimien liittoutuminen tapahtui Neuvostoliiton johtamaa sosialistista maailmanjärjestelmää vastaan. Vastakkain olivat kapitalistinen ja sosialistinen maailmanjärjestelmä, joilla kummallakin oli mahdollisuus käyttää ydinaseita. Kapitalistien keskinäiset ristiriidat pysyivät toissijaisina, kun niiden voimat yhteisesti suunnattiin sosialististen maiden tuhoamiseen. Kun Itä-Euroopan sosialististen maiden talousjärjestelmät oli kaadettu 1990-luvun alussa, syntyi nopeasti uusia kapitalistisia liittoutumia, jollainen Euroopan unionikin on.

Ristiriidat ylikansallisten monopoliyhtiöiden ja kapitalististen liittoutuminen välillä ovat nyt kärjistyneet niiden pyrkiessä valtaamaan uusia raaka-ainelähteitä ja markkinoita. Maailman imperialistinen uudelleenjako on voimistunut, mihin liittyen väliaikaisia liittoja solmitaan ja sotilaallinen varustautuminen on voimakkaassa nousussa. Elämme kapitalismin korkeinta imperialistista vaihetta, mätänevää kapitalismia, jossa sodan vaara kasvaa. Sosialismin heikennyttyä väliaikaisesti maailmassa on kapitalismi vahvistunut voimistaen työtätekeviin kohdistuvaa riistoa. Samanaikaisesti kapitalismin kriisit kärjistyvät ja talouspulat syvenevät, eikä kapitalismi talousoppeineen pysty niitä ratkaisemaan.

Luokkataistelu olemassa olevien sosialististen maiden ja imperialistisen kapitalismin välillä on voimistunut. Luokkataistelu ja ristiriidat ovat kärjistyneet kapitalististen maiden sisällä, kun työväestön aikaisemmin taistelemalla saavuttamia työehtoja, palkkausta ja sosiaaliturvaa on heikennetty. Jotta työväenluokka pystyy puolustamaan saavutettuja etujaan ja siirtymään perääntymisestä uuden taistelun tielle, on sen käytettävä hyväkseen vallankumouksellisen työväenliikkeen ja sosialismin rakennustyössä saavutettu aikaisempi kokemus.

Työväenluokan järjestäytyminen ja yhteinen taistelu tavoitteiden puolesta on luokkatietoisuuden kasvun alku. Kommunistiselta Työväenpuolueelta tämä edellyttää luokkataistelun muotojen kehittämistä yhdessä työväenluokan kanssa, sekä kommunistien kansainvälisen yhteistyön lujittamista.

Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön kokemuksen huomioon ottaminen

Ennen vuoden 1917 Venäjän sosialistista Lokakuun vallankumousta kapitalismi hallitsi yksin maailmaa. Lokakuun vallankumous synnytti ensimmäisen sosialistisen valtion Neuvosto-Venäjän, myöhemmin Neuvostoliiton. Sosialismi antoi mahdollisuuden rakentaa maata ilman toisen ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamaa riistoa. Alkuvuosien ankarassa sodan tasolle kohonneessa luokkataistelussa työväenvallankumous saavutti voiton ja vakiinnutti asemansa. Se pystyi puolustautumaan keisarin hallintoa, porvareita ja maahan tunkeutuneita neljäntoista läntisen kapitalistisen maan sotilaita vastaan, jotka pyrkivät sotilaallisesti tuhoamaan työväenvallan. Myöhempi sosialistisen yhteiskunnan rakennustyö Neuvostoliitossa osoittaa työväenvallan kykenevän ratkaisemaan yhteiskunnan kehittämisen sosialistiselta perustalta.

Ennen Lokakuun vallankumousta tsaarin Venäjä oli Euroopan kehittymättömin valtio. Kommunistisen puolueen johdolla lyhyessä ajassa Neuvostoliiton taloutta kehitettiin niin, että se saavutti maatalouden ja teollisuuden vakaan kehityksen. Kun 1930-luvulla kapitalistinen maailma eli voimakkaan talouspulan kourissa, rakensi Neuvostoliitto sosialistisen suunnitelmatalouden puitteissa menestyksellisesti ensimäistä viisivuotissuunnitelmaansa. Neuvostoliiton taloutta uhkasi kuitenkin sota ja maan taloudelliset voimavarat jouduttiin suuntaamaan puolustuksen vahvistamiseen. Teollisuuden ja maatalouden nopean kehittämisen tuloksena maa myös pystyi puolustautumaan vuonna 1941 maahan hyökännyttä saksalaista fasistiarmeijaa vastaan. Sosialistinen yhteiskunta, maan johdossa ollut kommunistinen puolue, valtiojohto, Puna-armeija ja koko kansa antoivat kuolettavan iskun fasistiarmeijalle vapauttaen maan ja monet Euroopan maat fasismilta. Sodan lopputuloksena Itä-Eurooppaan syntyi useita sosialistisia valtioita ja kolonialismin ikeen alta vapautui kansoja, joille avautui tie itsenäisyyteen. Ennen toista maailmansotaa oli vain Neuvostoliitto, mutta sodan jälkeen muodostui sosialististen maiden vahva liittouma.

Neuvostoliitto pystyi lyhyessä ajassa korjaamaan sodan taloudelliset vauriot. Se kykeni myös nousemaan maailman teollisen ja tieteellisen kehityksen kärkeen. Tästä osoituksena ovat valtavat tehdas- ja voimalaitoshankkeet, uusien vesireittien avaaminen, maan sähköistäminen ja maatalouden koneellistaminen. Omaa historiallista kieltään saavutuksista kertoo avaruuden valloittaminen. Neuvostoliitossa talouden ja tieteen kehitys loi pohjaa kommunismiin siirtymiseksi. Kaikilla oli työtä, sairaan- ja terveydenhuolto ja koulutus olivat kansalaisille ilmaisia. Ruoka ja asuminen maksoivat hyvin vähän, samoin liikennevälineillä kulkeminen.

Vuonna 1960 pidetty Kommunististen ja Työväenpuolueiden kansainvälinen kokous totesi puolueiden ja kommunistisen ideologian keskeiseksi vaaraksi oikeistorevisionismin, jota vastaan on taisteltava.

Tätä arviota ei kuitenkaan otettu vakavasti ja samaan aikaan Neuvostoliiton sosialistisessa rakennustyössä tehtiin ratkaisevia virheitä. Ne eivät johtuneet sosialistisesta teoriasta vaan puoluejohdon poikkeamisesta näistä teorioista, joka johti myöhemmin sosialistisen yhteiskunnan tuhoutumiseen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue poisti virheellisesti vuonna 1961 puolueen ohjelmasta marxismin sosialismia koskevat perusteet, joita ovat oppi luokkataistelusta ja proletariaatin diktatuurista. Luokkataistelu ei suinkaan pääty sosialistisen yhteiskunnan perustamiseen vaan jatkuu niin politiikan, talouden kuin ideologiankin alueella.

Luokkavastakohtaisuudet yhteiskunnassa olivat olemassa ja annettu uusi suunta aiheutti puolueessa ja kansan keskuudessa harhakuvan kehityksestä kohti kommunismia, ilman vastakkainasettelua. Tällaista kehitystä tuki muun muassa tunnus ”Koko kansan valtiosta”. Kun kapitalistisessa valtiossa vallitsee porvariston diktatuuri niin sosialismissa sen rakennustyön aikana, luokkien täydelliseen häviämiseen saakka, on vallalla työväenluokan diktatuuri. Työväenluokan valta on välttämätön sosialismin rakentamiseksi. Kun Neuvostoliitossa työväenluokan neuvostoilla ei ollut enää mahdollisuutta valvoa taloudesta ja hallinnosta vastaavia, ei varsinkaan korkeammassa asemassa olevia viranomaisia, johti se siihen, että viranomaiset järjestivät itselleen erilaisia etuisuuksia, nousivat lain yläpuolelle, korruptoituivat ja irtaantuivat kansasta. Luottamus järjestelmän oikeudenmukaisuuteen alkoi horjua. Vuonna 1965 hyväksytty talousreformi vahvisti yksityisomistuksen kehityssuunnan, joka johti tuotantovoimien kasvuvauhdin tyrehtymiseen. Maan taloutta johdettiin pääoma- sekä työvoimamarkkinoiden luomisen suuntaan. Itse asiassa NKP kieltäytyi jatkamasta sosialismin rakentamista naamioiden tämän kehitysvaiheen ”kehittyneeksi sosialismiksi”. Neuvostojen todellista valtaa ei haluttu elvyttää ja työtätekevät joutuivat jo hajaantuneena, aatteellisesti aseettomina, nousevan pikkuporvarillisuuden eteen. Tuotantovoimien kasvuvauhdin tyrehtyminen johti 1960 -70 luvuilla Neuvostoliiton talouden kasvuvauhdin hiipumiseen ja jälkeenjääneisyyteen kapitalististen maiden tuotannon laadusta. Politiikan ja talouskriisin rinnalla kasvoi myös ideologinen kriisi, joka sai vahvistuksensa perestroikana eli todellisuudessa uutena yhteiskuntarakenteena, kapitalismina.

Oman kehityksensä saattelemana Neuvostoliiton kommunistinen puolue omaksui kansainvälisissä suhteissa eri maiden kommunistisiin puolueisiin puolueiden kahdenväliset suhteet, mutta säännöllisin väliajoin ja riittävän usein kokoontuvia kommunistipuolueiden yhteisiä kokouksia ei järjestetty. Tilanne sai aikaan NKP:n keskeisen roolin vahvistumisen kommunististen puolueiden keskuudessa. Se myös esti puolueita näkemästä NKP:ssä syntynyttä sosialismin vastaista suuntausta, koska yhteistä keskustelua ei käyty. Kommunistisilla puolueilla ei myöskään ollut yhteistyöelintä, jossa asioita olisi käsitelty.

Monet kommunistiset puolueet seurasivat NKP:tä aina vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto ja NKP lakkautettiin. Ne eivät nähneet NKP:n sosialismin vastaisuutta.

NKP:tä seuranneista kommunistisista puolueista monet muuttivat nimensä ja samalla myös aatteellispoliittisen linjansa. Suomessa vanha SKP lakkautti toimintansa ja osa puolueen järjestöistä organisoitui toimimaan Vasemmistoliitossa, jonka politiikka oli jo oikeistolaisempaa. Vasemmistoliittoa perustamassa oli myös SKPy:n, vanhasta SKP:stä erotettu puolueen osa, joka seurasi NKP:n ohjeita sen loppuun saakka. Näin Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan sosialististen maiden yhteiskuntajärjestelmien tuhon tuloksena työväenluokka ja työväenliike ovat joutuneet kaikkialla suuriin vaikeuksiin. Sosialismin väliaikainen taka-askel antoi maailman kapitalistiryhmittymille ja äärioikeistolle lähes vapaat kädet riisto, – ryöstö, – ja sotapolitiikkansa toteuttamiselle.

Sosialismin rakennustyön kokemus osoittaa, että se kykenee ratkaisemaan ongelmat, jotka liittyvät ihmisten tasa-arvoiseen elämään ja henkiseen kehittymiseen. Sosialistinen

Neuvostoliitto murskasi saksalaisen fasismin toisessa maailmansodassa ja pelasti fasismin ikeestä monet kansat. Voitto fasismista vapautti kansoja kolonialismista. Sosialismi pystyi puolustamaan maailmanrauhaa. Sosialismi loi kaikkialla vahvan tuen työläisten taistelulle ja kasvatti solidaarisuuteen sekä kannusti vaatimaan ja rakentamaan laajaa sosiaalista perusturvaa, hyvinvointia ja demokratiaa.

Kapitalismin kumoamiseksi kommunistiset puolueet tarvitsevat taisteluyhtenäisyyttä ja yhteisen strategian työväenluokan luokkataistelun voimistamiseksi ja voiton saavuttamiseksi. Sosialismin rakennustyön aikaisempi kokemus on pohja uudelle sosialistiselle yhteiskunnalle kaikkialla maailmassa. Kokemuksesta on hyötyä myös meille kommunisteille Suomessa.

Sosialismi on vastaus työväenluokan ihmisten toiveille

Marx ja Engels osoittivat, miten yhteiskunnan ongelmat ja ristiriidat ovat seurausta tuotantovälineiden yksityisomistuksesta. Ristiriidat voidaan poistaa ainoastaan siirtymällä yhteiskuntaan, jossa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan hallussa. Tämä edellyttää yhteiskunnan siirtymistä sosialismiin, jossa rakennetaan edellytykset kommunistiseen luokattomaan yhteiskuntaan. Marx ja Engels määrittelivät tämän tehtävän työväenluokan historialliseksi tehtäväksi. Tämä perustuu siihen, että työväenluokka riistettynä luokkana on itse kiinnostunut riiston hävittämisestä, koska se ei omista tuotantovälineitä. Työläiset hankkivat toimeentulonsa työstä saatavalla palkalla ja siksi työläiset luokkana hyväksyvät tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen.

Marxismi-leninismiin perustuva tieteellinen käsitys yhteiskunnasta antaa teoreettisen tuen työväenluokan ja sen liittolaisten taistelulle. Tämä on välttämätöntä siirtymiseksi sosialismiin ja tuotantovälineiden yhteiskunnalliseen omistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän kehittämiseksi kohti kommunismia. Siirtyminen kapitalismista uuteen kehittyneempään yhteiskuntaan ei tapahdu itsestään, vaan vaatii työtätekevältä kansalta korkeaa yhteiskunnallisten asioiden tuntemusta, työtä ja jokapäiväistä taistelua. Kapitalismi on koko sen objektiivisen kehityskulun aikana asettanut ihmiskunnan valinnan eteen, joko sosiaalinen mädäntyminen tai vallankumouksellinen siirtyminen uuteen yhteiskuntarakenteeseen. Kapitalismin sisimmissä kerroksissa kypsyvät ne laadulliset edellytykset, jotka johtavat ihmiset uuteen yhteiskuntaan, sosialismiin, joka perustuu toveruuteen, solidaarisuuteen, keskinäiseen avunantoon, yhteisöllisyyteen, sekä ihmisen sopusointuiseen toimintaan luonnon kanssa. Kommunistisen Työväenpuolueen päivittäiset tehtävät nivoutuvat näihin periaatteisiin kumota kapitalismi ja pystyttää sosialismi.

Yhteiskuntapolitiikassa nykyinen vaihe on siirtymistä kansallisesta kapitalismista imperialistiseen kapitalismiin

Läntisissä teollisuusmaissa on yritetty pelastaa nykykapitalismia sellaisilla talousopeilla ja poliittisilla päätöksillä, joita on käytetty aikaisemmin talouden laman ja sotien aikana. Nykyistä yhteiskuntapolitiikkaa hyvin kuvaavia sanoja ovat leikkaaminen, pakko-otot, väestön siirrot, työttömyys ja köyhtyminen, jotka kohdistuvat erittäin raskaina työväenluokan vähävaraisimpaan väestönosaan. Elämmekin kapitalismissa jatkuvien kriisien, markkinatalouden anarkian ja epävakauden aikaa. Kapitalismia pelastavan politiikan perusta on pääoman omistajien, oikeiston ja taantumuksen liitossa, joka toteuttaa tavoitteitaan reformististen, pikkuporvarillisten työväenpuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen johdon avulla. Tätä oikeistopolitiikkaa on vyörytetty maasta toiseen jo 1960-luvulta lähtien. Tavoitteena on muuttaa työväestön kustannuksella tulonjakoa yhä enemmän pääomapiirien hyödyksi.

Tulonjakoa muutetaan työttömyyden, ilmaistyön, palkkojen alentamisen, verotuksen ja yrityksille suunnatuilla maksujen alennuksilla ja avustuksilla pääomatulojen hyväksi. Suomessa tulonjaon ja kansantulon jakautumisen suuri muutos työväestön tappioksi ajoittui 1990-luvulle, mutta ennen kaikkea vuoteen 1995, jolloin Suomi liitettiin Euroopan unionin jäsenmaaksi. EU-jäsenyyden aikana palkansaajien verotusta on kiristetty monin eri tavoin. Erityisesti välillinen verotus sekä työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksujen korotukset ovat syöneet kaikki pienet tuloverojen kevennykset. Samaan aikaan yhtiö- ja pääomaverotusta on alennettu, vaikka yritysten voitot, omistajille maksetut osingot ja yritysjohtajien optiot ovat ennätyksellisen suuria.

Oikeistolainen talouspolitiikka, kapitalistien ”luova tuho” merkitsee yhteiskunnallisen ohjauksen vähentämistä päätösten teossa, sekä sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan heikentämistä. Sen puitteissa pyritään mahdollisimman laajaan yhteiskunnallisen sektorin yksityistämiseen ja liikelaitostamiseen. Tämä johtaa kasvavaan sosiaaliseen epätasa-arvoon ja julkisten varojen joutumiseen keinottelutalouden käsiin. Näin kapitalismin kriisistä tulee koko porvarillisen yhteiskunnan pysyvä kriisi.

Kapitalismi ei kykene purkamaan nykyistä yhteiskunnallista kriisiä

Kapitalistisen talouden hallitsemattomalle kehitykselle tyypilliset talouspulat syntyvät tänäänkin tavaroiden ja palveluiden suhteellisen liikatuotannon seurauksena. Yksittäinen kapitalisti pyrkii rationalisoimaan tuotantoaan laskeakseen kustannuksiaan alle tuotantoalalla olevan keskimääräisen tason, jolloin yritys kykenee lisäämään entisestään voittojaan. Tämä tehdään kehittämällä teknologiaa, alentamalla työkuluja ja kasvattamalla kiinteää pääomaa. Muiden kapitalistien rationalisoidessa tuotantonsa samalle tasolle ja allekin, kapitalistien voiton suhde sijoitettuun kokonaispääomaan laskee. Tätä Marx tarkoitti voiton suhdeluvun laskutendenssin laista. Tätä vastaan kapitalisti taistelee lisäämällä riistoa eli alentamalla palkkoja ja sosiaalikustannuksia sekä rationalisoimalla ja ostamalla kilpailijoita ulos markkinoilta. Pääomapiirien voitot ovat viime vuosina koostuneet huomattavilta osin juuri tällaisen lisäarvon riistämisestä.

Koska tulonjaon seurauksena kansan kulutuskyky on alentunut, se ei pysty ostamaan kapitalistien kiihtyvässä tahdissa markkinoille tuottamia tuotteita ja palveluja. Seurauksena ovat talouspulat. Kun pääomaa ei kannata sijoittaa laman vallitessa tuotantoon, on sitä pääomaliikkeiden vapautuessa sijoitettu keinotteluun. Nopeasti kasvanut keinottelu ja siitä seuraava omaisuuksien uusjako on nykyisille lamakausille tyypillinen piirre. Vapaat pääomanliikkeet ovat lisänneet hallitsematonta keinottelua maapallon eri alueiden välillä eivätkä ne enää seuraa reaalitalouden ilmiöitä. Keinottelu on levinnyt pörssi- ja valuuttakaupasta jo luonnonvaroihin, mikä nostaa myös raaka-aineiden hintoja.

Kaikki edellä mainittu lisää työtätekevien riistoa. Esimerkiksi Suomessa 1990-luvun alun laman ja sen jälkeen harjoitetun oikeistopolitiikan seurauksena yhteiskunnan tulonjako on muuttunut vuosi vuodelta yhä enemmän pääomatulojen hyväksi. Palkkojen osuus kansantulosta on jatkuvassa laskussa. Ainoa keino kääntää yhteiskunnallinen tilanne työtätekevien eduksi on muuttaa tulonjakoa oikeudenmukaisemmaksi. Se edellyttää kuitenkin oikeistolaisen talouspolitiikan korvaamista työtätekevän kansan eduista lähtevällä politiikalla. Kommunistit pitävät tavoitteenaan sellaisen joukkoliikkeen kehittämistä, joka kykenee kaatamaan nykyisen suurpääomaa suosivan talouspolitiikan.

Työväenluokan taistelu pakotti kapitalistit myönnytyksiin

Ennen nykyistä raakaa oikeistolaista talouspolitiikkaa toteutettiin porvarillista sääntelytaloutta kapitalismin pelastamiseksi läntisissä kapitalistimaissa. Näin varsinkin toisen maailmansodan jälkeen. Se perustui porvarillisen yhteiskunnan reformeihin, joilla kehitettiin sosiaaliturvaa, parannettiin palkkatasoa ja lisättiin valtion omistusta tuotantoelämän perusaloilla. Näin saatiin kehitettyä oikeudenmukaisempaa yhteiskunnallista tulonjakoa, hillittiin kapitalististen talouspulien puhkeamista ja luotiin hyvinvoinnin perustaa.

Tämän politiikan toteuttajien oli otettava huomioon työväenluokan voima ja taistelukyky. Silloin oli voimakas kommunistien, muiden vasemmistovoimien, demokraattisten liikkeiden ja ammattiliittojen muodostama työväenliike. Näissä oloissa kapitalistien ja poliittista valtaa käyttäneen porvariston oli pakko suostua reformeihin. Läntisissä kapitalistimaissa tämä politiikka toteutui vain sen vuoksi, että näiden maiden työväenluokan taustatukena oli voimakas ja kehittyvä sosialistinen maailmanjärjestelmä.

Porvarilliseen sääntelyyn perustuva talouspolitiikka ei pyrkinyt edes murtamaan lopullisesti monopolien saneluvaltaa, mutta se osoitti kuitenkin, että rajoittamalla pääomien valtaa voidaan yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttaa ja saavuttaa koko työkansaa hyödyttäviä tuloksia.

Reformit eivät poista kapitalismin perusristiriitaa

Näissä oloissa monet reformistit sanoivat, että luokkataistelu on loppunut maailmasta ja kaikkien edut ovat yhteisiä. Kommunistit toivat kuitenkin monissa yhteyksissä esiin, että reformeista huolimatta kapitalistisessa yhteiskunnassa työn ja pääoman välinen perusristiriita ja luokkaluonne eivät ole muuttuneet. Porvarillisen yhteiskunnan sääntelyyn perustuva talouspolitiikka lievitti kapitalismin pahimpia ristiriitoja, tasasi tulonjakoa ja hidasti tällä tavalla kapitalismin kriisi-ilmiöiden murtautumista esiin, mutta ei luonnollisestikaan poistanut kapitalismin perusongelmia.

Kapitalismin ensimmäinen laajempi toisen maailmansodan jälkeinen lamakausi puhkesi 1970-luvun puolivälissä ja sen jälkeen on koettu useita laajoja talouspulia. Kansa koki ne hallitusvastuussa olleiden puolueiden epäonnistumisiksi. Kun sovitteluun perustuva sääntelytalous nosti monissa länsimaissa hallitusvaltaan reformistiset työväenpuolueet, sekä porvaripuolueiden maltillisimmat osat, menettivät nämä ryhmät talouspulien seurauksena asemansa valtakoneistoissa oikeistolaisimmille voimille. Samanaikaisesti 1970 – 1980 lukujen molemmin puolin eri puolilla kapitalistista maailmaa talouselämän ja politiikan käyttövoimaksi nousi sääntelyn ja sovittelun sijaan oikeistolainen konservatiivinen talouspolitiikka.

Reformistisen vasemmiston käyttäytyminen osoittaa vaihtoehdon puutteen

Porvareiden hallitsemissa maissa arvioitiin sääntelyn ja sovittelun ajan olevan ohi ja valtaan nousivat hallitsevien porvaripuolueiden konservatiiviset voimat syrjäyttäen maltilliset ja reformeja suosivat ryhmät. Siellä missä sosialidemokraatit kykenivät säilyttämään asemansa, se tapahtui niin, että he mukautuivat itse oikeistolaisen politiikan toteuttajiksi. Näin esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa, missä vuonna 1995 toimintansa aloittaneet sosialidemokraattien johtamat hallitukset kykenivät lupaamaan vain ”säästöjä”, uusia saneerauksia ja sosiaaliturvan supistuksia. Tämä oli täydellistä oikeistolaista konservatiivista talouspolitiikkaa, johon Suomessa sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset ovat mukautuneet hallituskokoonpanoista riippumatta.

Reformistiset voimat toteuttavat oikeistopolitiikkaa säilyttääkseen asemansa yhteiskunnallisina valtavaikuttajina. Sosialidemokraatit sanovat Ruotsissa, että heidän tulee säilyttää suuri osa hyvinvointiyhteiskunnasta. Suomessa taas sanotaan, että tulee säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan perusteet. Nämä voimat antavat ulospäin sellaisen kuvan, että ne vastustavat yhteiskunnan alasajoa ja suostuvat äärimmäisessä hädässä välttämättömään saneeraukseen. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että reformistien itsensä ohjaama muutos on kovempaa, kuin mihin oikeistokaan uskaltautuu. Tämä osoittaa, että ne eivät löydä kapitalistiselle riiston kiristämiselle ja umpikujalle vaihtoehtoa. Tämä osoittaa myös sen, että sellaista vaihtoehtoista talouspolitiikkaa, joka saattaisi sopusointuun kapitalistisen markkinatalouden ja kansan enemmistön edut, ei ole olemassakaan.

Euroopan Unioni vahvistaa porvariston valtaa

Sosialidemokraattisten puolueiden johto ja valtaosa muun vasemmisto- sekä ay-liikkeen johtoa kannattaa voimakkaasti Euroopan unionin vallan lisäämistä ja unionin laajentumista. Syy tähän löytyy siitä, että porvarillisen sääntelypolitiikan harjalla reformistisesta työväenliikkeestä muodostui yksi kapitalistisen yhteiskunnan organisaatio. Reformisteille ainoa vaihtoehto säilyttää entinen tilanne ja antaa samalla uskottava kuva omasta politiikasta on mukautua konservatiiviseen oikeistopolitiikkaan. Näin ainoaksi mahdollisuudeksi nähdään voimakas Euroopan unioni, jossa sosialidemokraattien hallitsemaan Sosialistiseen Internationaaliin kuuluvat puolueet ovat järjestäytyneet poliittiseksi voimaksi ja vallan haltijaksi. Samaan tähtäävät unionin työhön osallistuvat vasemmistopuolueet. Kaikki sanovat kannattavansa Euroopan unionia, jotta suuria pääomia voitaisiin kontrolloida. Ne eivät halua myöntää, että EU on rakennettu estämään pääomien yhteiskunnallinen valvonta ja että pääomien vallan hillitsemiseksi tarvitaan voimakas taistelukykyinen työväenliike.

Eri Euroopan maissa pidetyissä kansanäänestyksissä enemmistö työväenliikkeen jäsenistöstä vastusti maidensa EU-jäsenyyttä. Sama linja on jatkunut myös unionin perustuslaista käydyissä äänestyksissä, mikä kertoo ihmisten kykenevän irtautumaan reformistisesta monopolien etuja ajavasta politiikasta. Tämä osoittaa, että työtätekevän kansan keskuudessa löytyy kommunistien esittämälle suurpääoman vastaiselle politiikalle kannatusta ja valmius nousta taisteluun oikeistovoimia vastaan.

On irrottauduttava suurpääoman vallasta – vaihtoehto on olemassa

Konservatiiviset, oikeistolaiset ja reformistiset talousopit ovat yksi toisensa jälkeen ajautuneet umpikujaan. Jos niille olisi kapitalismin puitteissa löydettävissä vaihtoehto, se olisi jo löytynyt. Me kommunistit olemme sitä mieltä, että nykyiselle oikeistolaiselle yhteiskuntapolitiikalle on olemassa vaihtoehto. Ihmisen työllä kyetään tuottamaan kaikki aineellinen hyvinvointi ja yhteiskuntakehitykselle tarpeelliset arvot ja palvelut. Vaihtoehto löytyy vain irtaantumalla suurpääoman etujen mukaisesta politiikasta. Tämä merkitsee yhteiskunnallisen sääntelyn ja siihen liittyen oikeudenmukaisen tulonjaon kehittämistä. Se on paluuta sääntelypolitiikkaan ja siitä edelleen etenemistä, katkaisemalla suurpääoman yhteiskunnallinen vallankäyttö ainiaaksi.

Tämä merkitsee uutta työväenluokan ja koko kansan etuihin perustuvaa politiikkaa, joka nostaa esiin ennen kaikkea luonnonvarojen, perusteollisuuden ja tietoliikenneyhteyksien kansallistamisen.

• Suuret pääomat ja niiden vapaat liikkeet on saatettava yhteiskunnallisesti säädeltäväksi Pääomien maastavienti on tehtävä luvanvaraiseksi.
• Yhteiskunnan omistaman omaisuuden ja toimintojen yksityistäminen on lopetettava. On kehitettävä valtion ja kuntien yrityksiä, sekä kuntien palveluja turvaamaan alueellinen tuotantorakenne, työllisyys ja peruspalvelut.
• Liikennepalveluja, terveyden- ja vanhustenhuoltoa, sairaalatointa, koulutusta, alkoholinmyyntiä ja apteekkilaitosta tulee kehittää pelkästään yhteiskunnalliselta perustalta.
• Suurten monopoliyhtiöiden ja liikepankkien omaisuus on kansallistettava. Tämä koskee ennen kaikkea liikepankkeja, vakuutusyhtiöitä sekä energiantuotantoa. Samalla on turvattava pien
• ja perheyritysten toimintaedellytykset.
• On toteutettava täystyöllisyys. Siihen päästään muuttamalla tulonjakoa työtätekevän kansan hyväksi, mikä elvyttää kotimarkkinat. On turvattava asuntorakentaminen, lähiöiden saneerausohjelmat sekä yhteiskunnalliset investoinnit.
• On suoritettava uusi tulonjako korottamalla palkkoja, eläkkeitä, työttömyysturvaa ja muutakin perusturvaa.
• Yhteiskunnan toimesta on kehitettävä sosiaaliturvaa niin, että se antaa perustoimeentulon kaikille niille, jotka eivät voi sitä saada ansiotulojensa perusteella.
• On turvattava yhteiskunnalliset palvelut kaikille kansalaisille. Se merkitsee ilmaisen koulutuksen, terveydenhuollon ja edullisen julkisen liikenteen kehittämistä.
• Elintarvikkeiden raaka- häiriötön tuotanto ja maataloustuotteiden omavaraisuus on turvattava mahdollisimman kattavasti
• On irtauduttava monopolien etuja palvelevasta EU-jäsenyydestä sekä estettävä maamme liittyminen sotilasliittoihin.

Tällainen kansanvaltainen politiikka luo perustan kulutuksen ja tuotannon sopusoinnulle ja oikeudenmukaiselle yhteiskunnalliselle tulonjaolle. Tämä poliittinen suunta ei kuitenkaan enää kulje yhteiskuntakehityksen kapitalistista linjaa pitkin. Uudella kansan politiikalla katkaistaan keinottelu ja luodaan perustaa yhteiskunnan suunnitelmalliselle ja kriisittömälle kehittämiselle.

Yhteistyöpolitiikan kehittäminen

Uuden yhteiskuntapolitiikan toteuttamiseksi on välttämätöntä työtätekevien väestökerrosten yhteistyö. Tämän vuoksi kommunistit pyrkivät suurpääoman vastaisen demokraattisen joukkoliikkeen rakentamiseen, joka taistelee kapitalismia ja militarismia vastaan, kansanvallan ja edistyksen turvaamiseksi.

Tällaista joukkoliikettä on perinteisesti kehitetty äärioikeistolaisuutta, fasismia, rotusortoa, sotaa ja ylikansallisten monopolien mukauttamispolitiikkaa vastaan, inhimillisen kehityksen, luonnon, ympäristön ja rauhan puolesta. Sitä tulee kehittää myös jokapäiväisen aineellisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa yhteistyön rakentaminen on välttämätöntä.

Porvarillinen demokratia oli aikoinaan porvaristolle välttämätön aiempaan feodalismiin nähden, koska se takasi pääomien ja työvoiman kansallisen liikkuvuuden. Tänään suurpääoma pyrkii laajentamaan toimintaansa yli kansallisten rajojen kapitalistisiksi liittovaltioiksi ja blokeiksi. Se merkitsee kansallisen lainsäädäntövallan tuhoamista, kansalaisten demokraattisten oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien kaventamista ja mitätöimistä. Perinteiset poliittiset puolueet suurpääoma on jo kyennyt mukauttamaan konsensuspolitiikkaan, oman politiikkansa takuuvoimaksi.

Yhteiskuntaelämässä keskeisiksi ovat nousseet myös yleismaailmalliset globaalit ongelmat. Nämä asettavat yhteistyöpolitiikan ensiarvoiseen asemaan. Porvarillisessa yhteiskunnassa tapahtuneen sosiaalisen rakennemuutoksen seurauksena työväenluokka on laajentunut, eivätkä sen uudet kerrokset aina tunne omaa luokka-asemaansa. Taisteluun työtätekevien oikeuksien puolesta tarvitaan entistä laajempana työväenluokan eri kerrokset. Osallistuminen joukkoliikkeisiin vahvistaa työtätekevien kerrosten luokkatietoisuutta osoittamalla yhteisen työn voiman ja opettaa näkemään yhteisen oikean vihollisen, kansallisen ja imperialistisen kapitalismin.

Työväenliike demokraattisista uudistuksista sosialistisiin uudistuksiin

Yhteistyöpolitiikkaan voivat osallistua mitä erilaisimmat yhteiskunnalliset voimat, työläiset ja toimihenkilöt sekä heidän ammattiliittonsa, viljelijät ja eri poliittiset puolueet, sekä kansalaisliikkeet. Aloitteellisella ja hyvin järjestetyllä yhteistyöllä voidaan päästä merkittäviin tuloksiin yhteiskunnallisissa uudistuksissa. Esimerkkinä tällaisesta on sodanjälkeisen Suomen porvarillisen yhteiskunnan reformien toteuttaminen. Myöhempi kehitys on osoittanut, että yhteiskunnalliset saavutukset voidaan säilyttää vain jatkamalla, kehittämällä ja vahvistamalla pääomapiirien vastaista toimintaa.

Tuloksellinen uudistuspolitiikka johtaa väistämättä porvariston vastarinnan voimistumiseen. Työtätekevien taloudellinen ja sosiaalinen etu sekä ekologisten ja globaalien ongelmien ratkaisu ovat pääsääntöisesti ristiriidassa monopolikapitalistien etujen kanssa. Ennemmin tai myöhemmin reformipolitiikka ei enää riitä. Tarvitaan valmius, joka siirtää poliittisen ja taloudellisen vallan pääomapiireiltä työväenluokalle ja sen liittolaisille. Tämä valmius hankitaan joukkotoiminnan ja taisteluyhtenäisyyden kautta. Tällöin käy selväksi, että ainoa keino ongelmien ratkaisemiseksi ovat suunnata yhteiskunnassa vaikuttavat muutosvoimat taisteluun kapitalismin syrjäyttämiseksi lopullisesti vallasta ja siirtyä rakentamaan sosialismia.

On luotava suupääoman vastainen taisteleva joukkoliike

Luonnollisestikaan kansan enemmistö ei koe välittömästi sosialismin välttämättömyyttä, mutta varsin suuri osa ihmisistä ymmärtää, miten todellisten yhteiskunnallisten uudistusten esteenä ovat kapitalistien edut. Suurpääoman vastainen joukkoliike syntyy ja kehittyy, kun yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuville voimille enenevässä määrin alkaa selvitä, että muutos nykymenoon saadaan aikaan vain syrjäyttämällä suurkapitalistit ja heitä tukevat oikeistopolitiikan toteuttajat.

Tällaisia kriittisiä voimia on yhteiskunnan kaikissa kerroksissa kuten palkansaajien, työttömien, eläkeläisten, nuorten, viljelijöiden, pienyrittäjien ja erilaisten kansanliikkeiden keskuudessa. Kommunistien tehtävänä on pitää yhteyksiä näiden väestökerrosten aktivisteihin sekä selvittää suurpääoman ja imperialistisen kapitalismin vastaisen vaihtoehdon välttämättömyyttä. Tällaisia ihmisiä on koottava yhteen kehittämään kapitalismille ja sodalle vaihtoehtoista politiikkaa.

Liittolaispolitiikan periaatteet

Kommunisteilla on pitkä kokemus ja kyky arvioida liittolaispolitiikkaa sekä sen merkitystä kapitalismin, fasismin ja sodan vastaisessa työssä. Sama kokemus auttaa meitä ymmärtämään myös yhteistyöpolitiikan suuren merkityksen työväestön taloudellisten ja sosiaalisten etujen puolustamisessa. Liittolaispolitiikan toteuttaminen ei merkitse kommunisteille luopumista omasta ideologisesta työstä eikä perääntymistä päätehtävästä, sosialistisen yhteiskunnan rakentamisesta. Katsomme päinvastoin, että liittolaispolitiikka on osa tätä työtä.

Kommunistinen Työväenpuolue ei ole mukana sellaisessa yhteistyöpolitiikassa, jossa tavoitteet tai osalliset samaistuvat äärioikeistoon, nationalismiin, rasismiin ja kansanryhmien syrjintään. Yhteistyön perusteeksi ei myöskään riitä pelkkä ylhäältä ohjattu liike tai sen synnyttäminen – tavoitteet ja päämäärä ovat aina ratkaisevia. Yhteistyön ja liittolaisuuden pitää rakentua alhaalta ylös, työväenluokan etujen mukaisella tavalla.

Kommunistinen Työväenpuolue pitää luonnollisina liittolaisinaan työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen perusjärjestöjä ja niiden jäsenistöä.

Työväenliike on irrotettava suurpääoman valtarakenteista

Uudistuspolitiikkaa toteuttamaan ja kehittämään tarvitaan aina työväenliike, joka kykenee irrottautumaan kapitalistisen yhteiskunnan rasitteista. Sodanjälkeinen reformipolitiikka nosti silloisen työväenliikkeen merkittävään asemaan yhteiskunnassa. Asemansa säilyttämiseksi reformistisen työväenliikkeen johto on mukautunut oikeistolaiseen politiikkaan. Siksi he eivät koskaan uskaltaudu todelliseen pääoman vastaiseen taisteluun. Sen sijaan kansalla työväenliikkeen johdosta poiketen on valmiuksia luokkataisteluun.

Siksi tarvitaan sellainen työväenliike, jolla ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista asemaa menetettävänään kapitalismin hajotessa. Järjestelmällinen esiintyminen kapitalismista vapaan vaihtoehdon puolesta yhteiskunnan eri tasoilla nostaa jossain vaiheessa vastarintaa nykyistä oikeistopolitiikkaa vastaan. Siinä vaiheessa kun vaihtoehdon tueksi kyetään saamaan jonkinlaista näkyvää esiintymistä, nousevat vaihtoehtoiset vaatimukset keskusteluun ja alkavat mitata yhteiskunnallista kestävyyttään. Tällaiseen toimintaan on haettava sellaisia ihmisiä, jotka eivät katso olevansa sidottuja nykyiseen hallintoon samaistuneisiin järjestöihin.

Kommunistinen Työväenpuolue tekee työtä järjestääkseen työtätekevän kansan eri kerrokset monopolipääoman vastaiseksi liikkeeksi. Pyrkimyksenä on luoda niin voimakas yhteiskunnallinen vastarinta, josta muodostuu yhteiskunnalliseen muutokseen kykenevä joukkoliike. Tämä voi tapahtua laajojen mielenosoitusten ja kansalaisliikkeiden vaatimusten, lakkojen ja muunlaisen liikehdinnän tuloksena. Vastarinnan on kyettävä murtautumaan tiedotusvälineiden propagandan yli ja saamaan kansan enemmistö puolelleen.

Ratkaisu yhteiskuntamme ja ihmiskunnan ongelmiin on sosialistinen suunnitelmatalous

Kansan etujen mukaisen politiikan toteuttaminen ei johda välittömästi sosialistiselle kehitystielle. Kapitalismille tyypillisistä yhteiskunnallisista ristiriidoista voidaan päästä lopullisesti eroon vain siirtämällä talouspolitiikka sosialistiseen vaiheeseen, joka johtaa yhteiskunnan toiminnot kansanvaltaisen sääntelyn piiriin ja poistaa lopullisesti suurpääoman ja porvariston mahdollisuuden päästä uudelleen valtaan.

• Sosialistinen yhteiskunta on työtätekevien ihmisten yhteisö. Sosialismissa ihmisten toimeentulo perustuu henkilökohtaiseen työhön ja siitä saatavaan toimeentuloon. Toisen ihmisryhmän toisiin ihmisiin kohdistama taloudellinen riisto sekä keinottelu eivät kuulu sosialismiin.
• Maapohja, vesivarat, voimalaitokset, teollisuus, pankit, vakuutusyhtiöt, kauppa ja niihin liittyvä omaisuus siirretään yhteiskunnan haltuun. Vieraan työn riistosta vapaa yksityinen ammatinharjoittaminen, sen perustuessa omaan työhön, tulee olemaan mahdollista sosialistisessa yhteiskunnassa.
• Sosialistisessa yhteiskunnassa maataloustuotanto perustuu perheviljelmiin, osuuskuntiin ja yhteiskunnan harjoittamaan tuotantoon. Edistyksellisellä osuustoiminnalla on ollut aikaisemmin vankka jalansija Suomessa. KTP ei kannata yksityistä suurmaataloutta vaan maatalouden suurtuotannon tulee olla yhteiskunnan omistuksessa.
• Kansantaloutta johdetaan suunnitelmallisesti, se luo mahdollisuuden raaka-aineiden, aineellisten ja henkisten työvoimavarojen järkiperäiseen käyttöön. Tämä merkitsee yhteiskunnan kokonaistarpeiden huomioimista. Yhteiskunnan ohjaus muodostaa laajan yhteistyö- ja arviointiverkoston sen eri osien välillä.
• Todellinen vallankumous tapahtuu tieteen ja kulttuurin alueilla, joista tulee koko kansan omaisuutta. Sosialismiin siirryttyä yhteiskunnan kehitys perustuu tietoiseen, kollektiiviseen toimintaan. Se merkitsee luonnossa vaikuttavien lainomaisuuksien ohella yhteiskunnan sisäisten lainomaisuuksien sekä tieteellisen maailmankuvan hallintaa. Tietoisuus murtaa perustan kaikilta mystiikkaan ja yliluonnollisiin ilmiöihin perustuvilta näkemyksiltä. Tieteellinen maailmankatsomus ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki olisivat samaa mieltä asioista, vaan jatkuva kehitys on aina erilaisten mielipiteiden syntymistä. Tieteellinen maailmankatsomus luo yhteiskunnallisten ja teknisten ongelmien ratkaisulle yhtenäisen tieteellisen perustan ja lähestymistavan.
• Monet kapitalistisen yhteiskunnan rakenteet voidaan siirtää sosialistiseen yhteiskuntaan ja muuttaa sosialistiselle, kansanvaltaiselle perustalle. Kapitalismissa kunnallisen ja valtiollisen vallan elimet palvelevat suurpääoman luokkaetuja. Sosialismissa kansan valitsemat yhteiskunnallisen vallan elimet palvelevat vain työtätekevän kansan etuja.

Taistelevaa työväenliikettä ei ole ilman kommunisteja

Kommunistit eivät voi yksin toteuttaa kansan etujen mukaista yhteiskuntapolitiikkaa. Kaiken uudistuspolitiikan edellytys on, että erilaiset työtätekevät kerrokset näkevät todelliseen uudistamiseen päästävän vain käymällä käsiksi suurpääoman valtaan ja etuoikeuksiin.

Kommunisteilla on kuitenkin merkittävä vastuu ja asema tässä kehityksessä. Tämä perustuu siihen, että he tuovat alusta alkaen esiin sosialistisen yhteiskunnan välttämättömyyden ja perustelevat sen tieteellisesti ja teoreettisesti. Siksi kommunistien tehtävä on luoda yhteiskunnallisen kehityksen teoreettisia valmiuksia ja linjanvetoja. Kommunistien on oltava tämän yhteiskuntakehityksen moottoreita ja tienraivaajia. Tämä ei merkitse sitä, että tehtävä tulee säilymään yksin kommunisteilla, vaan muistakin lähtökohdista toimivat ryhmät omaksuvat tieteellisen yhteiskuntakäsityksen periaatteet ja alkavat etsiä yhteiskunnallisen kehityksen tieteellisiä perusteita.

Kansan etuja palveleva uusi politiikka nykyisessä kapitalismissa edellyttää konservatiivisen oikeistopolitiikan syrjäyttämistä ja tilalle selkeitä ratkaisuja, jotka poistavat kapitalistien ylivallan. Tällaiseen poliittiseen tavoitteeseen tähtäävän aloitteen kykenevät tekemään vain kommunistit, koska heillä on kapitalisminvastainen sosialistinen päämäärä. Historian kehitys osoittaa, että tuloksellinen taistelu pääomapiirejä vastaan on syntynyt aina silloin, kun siihen on yhdistynyt kapitalisminvastainen vaihtoehto. Taistelevaa työväenliikettä ei koskaan ole ollut ilman kommunisteja.

Parlamentti on puhujalava, ei muutoksen väline

Kapitalistisen valtion parlamentti on luokkavallan väline, joka toteuttaa kapitalistista politiikkaa. Kapitalistinen yhteiskunta on rakennettu niin, että sen virkamiehistön, luottamushenkilöiden ja siihen sidottujen järjestöjen sekä niiden johtohenkilöiden asema riippuu kapitalistien vallan säilymisestä. Huolimatta siitä, että parlamentaarikot ja muut luottamushenkilöt ovat kansan valitsemia, toteuttavat he asemastaan johtuen pääasiassa vain porvarillisen talouspolitiikan raameihin sopivaa yhteiskuntapolitiikkaa. Vastaan panijat palautetaan ryhmäkurilla ja pakotteilla ruotuun. Kansan oikea äänestyskäyttäytyminen varmistetaan pääomapiirien valvomien tiedotusvälineiden avulla.

Todellinen yhteiskunnallinen muutos ei voi toteutua parlamentin toimintaan nojautumalla. Se perustuu yhteiskunnallisen tilanteen kypsymiseen, jossa suuret ihmisjoukot kävelevät itse valitsemiensa parlamenttien ylitse. Historia on todistanut tämän arvion kerta toisensa jälkeen oikeaksi. Myös monet nykypäivän kumoukset vahvistavat saman asian: kansanvalta toteutuu vasta sorrettujen syrjäyttäessä sortajansa.

Vallankumouksellinen tilanne

Siirtyminen kapitalismista sosialismiin on yhteiskunnallisesti välttämätön prosessi. Kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa vaikuttavan tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden vastaavuuden lain mukaisesti tuotantosuhteet alkavat eri tavoilla jarruttaa tuotantovoimien kehitystä. Tämä ilmenee juuri nykyisenkaltaisina voimistuvina yhteiskunnallisina kriiseinä, jatkuvana joukkotyöttömyytenä, alueellisina elintasoeroina ja sotina. Yhteiskuntakehityksen kokemukseen perustuen me tiedämme tämän johtavan tilanteeseen, jolloin yhteiskunnalliset ristiriidat käyvät niin kärkeviksi, että niistä selvitään vain muuttamalla vallitsevia tuotantosuhteita. Tällaista vaihetta yhteiskunnan kehityksessä nimitämme vallankumoukselliseksi tilanteeksi. Se merkitsee yhteiskunnan kehityksessä poikkeuksellista murrosta, koska se luo tilanteen tuotantovälineiden omistusmuodon ja yhteiskuntakehityksen ohjausjärjestelmän vaihtumiselle ja kapitalistiluokan vallan mitätöimiselle.

Yhteiskunnan kehityksessä ristiriitojen vähittäinen kärjistyminen ei herätä kansaa välittömästi vallankumoukselliseen toimintaan. Jokainen ihminen haluaa pysyä arkisissa askareissaan. Siksi odotetaan ja uskotaan ongelmien aina selviävän. Jossain vaiheessa syntyy kuitenkin tilanne, jossa ongelmat eivät ratkea, hallitsevien piirien vakuuttelut eivät herätä enää luottamusta ja yhteiskunnallinen kriisi kärjistyy voimakkaasti. Ihmiset näkevät ainoana keinona omakohtaisen asioihin vaikuttamisen. Tällaisessa tilanteessa yhteiskunnallinen aktiivisuus ja tietoisuus kehittyvät hyvin nopeasti.

Suomessa Kommunistinen Työväenpuolue osallistuu yhteiskunnalliseen toimintaan työväenliikkeessä, kansanliikkeissä, kunnallispolitiikassa ja valtakunnan politiikassa. Tällä tavoin luodaan perusta sille, että nouseva yhteiskunnallinen aktiivisuus ohjautuu kaikissa tilanteissa pääoman valtaa vastaan. Pitkäaikainen toiminta työväenliikkeessä ja kansanliikkeissä mahdollistaa sellaisen vahvan organisaation, joka kykenee yhteiskunnan murrosvaiheissa siirtämään yhteiskunnallisen vallan lopullisesti suurpääomalta kansan käsiin.

Työtätekevän kansan valtio

Ei voida ennakkoon, tietää millaiseksi muodostuu se prosessi, jolla yhteiskunnallinen valta siirtyy pääomapiireiltä kansalle. Vallankumouksellinen tilanne merkitsee kuitenkin hallitsevan suurpääoman yhteiskunnallista kriisiä, jonka puitteissa vanha hallintokoneisto halvaantuu. Suurpääoma taistelee luonnollisesti kaikin käytettävissään olevin keinoin joukkoliikkeitä vastaan. Sen käytössä ovat kriisilait, poliisivoimat, taistelujoukot ja armeija. Tilanteeseen liittyy kuitenkin aina voimakas kansanjoukkojen yhteiskunnallinen liike, joka pakottaa hallitsevat piirit muutokseen. Yhteiskunnallisen liikehdinnän tuloksena asetetaan uudet hallinnolliset elimet, jotka alkavat toteuttamaan kansanjoukkojen vaatiman ohjelman toteuttamista.

Tämä merkitsee uuden kansanjoukkojen tavoitteisiin nojautuvan valtiollisen vallan perustamista, jonka tehtävänä on turvata uuden valtiovallan toiminta suurpääomaa vastaan. Tämä valta on työtätekevän kansan valtaa monopoleja vastaan. Se merkitsee työväenluokan valtion perustamista porvariston valtion tilalle. Kommunistit näkevät valtion aina luokkaherruuden välineenä – luokan diktatuurina. Työväenluokan valtion he näkevät proletariaatin diktatuurina porvariston diktatuurin sijaan. Työväenluokan valtiossa demokratia on mahdollista ulottaa sellaisille alueille, jotka porvarillisessa valtiossa ovat demokratian ulottumattomissa eli ennen kaikkea taloudellisen päätöksenteon alueelle.

Internationalismi

Muutoksen aikaansaaminen edellyttää laajaa vastarintaa kansainvälistä suurpääomaa ja imperialistista kapitalismia vastaan. Siksi myös työväenluokan luokkataistelun yhdistäminen yli kansallisten rajojen on välttämätöntä.

Sosialistinen maailmanjärjestelmä saattoi syntyä, kun Venäjällä työväenluokka nousi rakentamaan sosialismia. Kuten myöhempi kehitys on osoittanut, tämäkään voima ei riittänyt lopullisesti kaatamaan kansainvälistä suurpääoman valtaa. Niin sanotun ”kylmän sodan” aikana työväenluokan kansainvälinen taistelu kapitalismia vastaan ei kyennyt etenemään kapitalismin vahvimmissa linnakkeissa, kehittyneissä läntisissä kapitalistimaissa. Pääomapiirien vallan rajoittaminen näissä maissa lyhyellä aikavälillä olisi johtanut sotilaalliseen konfliktiin kapitalististen maiden liittoutumien ja sosialististen maiden välillä. Sosialismin kehitys joutui ottamaan taka-askeleen kun Neuvostoliiton kommunistinen puolue astui oikeistorevisionismin tielle.

Suurelta osin tästä johtuen konservatiivista oikeistolaista talouspolitiikkaa toteutetaan nyt maailmanlaajuisesti suurpääoman ehdoilla ja aseiden voimalla. Tämä ns. globalisaatio on imperialistisen kapitalismin maailmanlaajuinen tuote. Yhteiskunnallisen elämän demokraattinen kehitys ja työväenluokan etu vaativat sen kumoamista. Siksi työväenluokan kansallisen taistelun tulee yhdistyä laajaksi kansainväliseksi taisteluksi suurpääomaa vastaan nykyisen talouspolitiikan kumoamiseksi. Tarvitaan työtätekevän kansan yhteinen ja solidaarinen imperialistisen kapitalismin vastainen maailman laajuinen liike. Vain tällainen liike kykenee aloittamaan uudistuspolitiikan, joka joukkoliikkeen turvin voi edetä kaikkialla maailmassa. Tämän vuoksi kommunistit kehittävät kansainvälistä toimintaa ja toimintayhtenäisyyttä.

Kommunismi

Ihmiskunnan uusi aika alkoi, kun Marx ja Engels löysivät yhteiskunnan sisäistä liikettä säätelevät lainomaisuudet. Siitä eteenpäin yhteiskuntaa koskevat arviot saatettiin tieteelliselle perustalle ja utopistisosialistien unelmat ihmiskunnan kaikkien ihmisten tasa-arvoon perustuvasta kommunistisesta tulevaisuudesta, jossa ei ole riistoa, sotia ja muita vastaavia onnettomuuksia, saivat tieteellisen sisällön. Kehityksen tavoitteena kommunistit näkevät edelleenkin kommunistisen yhteiskunnan, joka ei ole utopia, vaan yhteiskunnan lainomainen kehitysvaihe.

Kommunismilla ymmärrämme yhteiskunnan kehitysvaihetta, jossa ei ole toisilleen vastakkaisia yhteiskuntaluokkia. Tuotantosuhteet vastaavat tuotantovoimien korkeata tasoa. Tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistuksessa, jolloin kaikkien ihmisten suhde tuotantovälineisiin on sama. Tämä merkitsee sitä, että ei ole toisen ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamaa taloudellista ja sosiaalista riistoa. Ihmiskunta toimii yhtenä harmonisena kokonaisuutena, jossa kulutushyödykkeiden tuotantoon ja muuhun yhteiskunnalliseen elämään liittyvät toiminnot hoidetaan koordinoidusti koko ihmiskuntaa koskevana kokonaisuutena. Kapitalistisen luokkayhteiskunnan keskeiset ongelmat, kuten köyhyys, sodat sekä alueelliset elintasoerot on ratkaistu. Kommunistisessa yhteiskunnassa käyvät tarpeettomiksi monet luokkayhteiskuntaan kuuluvat koneistot, kuten valtiokoneisto luokkavallan elimenä ja siihen liittyvä sotalaitos. Kommunistinen yhteiskunta on tasa-arvoisten ihmisten muodostama sivilisaatio, jossa on ratkaistu ihmisten aineellista elämää, luontoa ja ympäristöä koskevat keskinäiset suhteet. Yhteiskuntaelämä kommunismissa perustuu ihmisten työhön ja se ohjautuu tieteellisen suunnittelun mukaan.

Sosialistinen yhteiskunta on kommunistisen yhteiskunnan esivaihe. Sen kehitys ratkaisee ongelmaa, miten voittaa tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvat yhteiskunnalliset ristiriidat. Siinä käydään taistelua yhteiskunnallisen suunnittelun ja itseohjautuvan markkinatalouden välillä. Työn lopullinen voitto pääomasta luo pohjan ihmiskunnan kommunistiselle tulevaisuudelle.

Kommunistisessa yhteiskunnassa on voitettu ihmisen aineelliseen toimeentuloon liittyvät ongelmat ja ratkaistu luokkayhteiskuntaan liittyvät ristiriidat. Se ei kuitenkaan ole ristiriidaton, vaan kommunismissa ihmiskunnan luokkataisteluun perustuva historia jää ainiaaksi taakse, mutta kehityksen eteen nousee yhä uusia tehtäviä. Voidaan sanoa, että vasta vapautuminen yhteiskunnan luokkataisteluun perustuvasta kehityksestä ja aineellisesta puutteesta luo edellytykset koko ihmiskuntaa koskevien vaarojen ja riskien torjumiselle.

Vasta tämän jälkeen ihmiskunta voi suunnitella kehityksensä niin, että se on sopusoinnussa muun materiaalisen maailman kanssa turvaten aineen kehityksen monimuotoisuuden säilymisen. Kommunismia emme tarvitse pelkästään ihmisen aineellisen hyvinvoinnin takia, vaan se antaa perustan materian monimuotoisen kehityksen turvaamiselle ja säilymiselle. Ihmisyhteiskunta on osa materiaalisen maailman kehitystä, sen korkein tuote. Se vaikuttaa takaisin luontoon. Kommunismi siksi, että tämä luontoon takaisin vaikuttaminen tapahtuisi oikein.

Ajatus kommunistisesta yhteiskunnasta perustuu historian lainomaisuuksiin. Se ei ole ihmiskunnalle liian kaukainen tavoite, ettei siitä voitaisi keskustella reaalisena yhteiskuntamallina. Me kommunistit pidämme yllä näkemystä kommunistisesta yhteiskunnasta, joka toimii majakkana osoittaen väylän nykyisyydestä tulevaisuuteen.

Kommunistien tavoitteet yhteiskunnan kehittämiseksi

Kommunistien tärkeimpänä tehtävänä nykykaudella on työväenluokan tietoisuuden lisääminen ja taistelevan rintaman luominen suurpääoman valtaa, talouden anarkiaa ja sotaa vastaan. Kamppailu rauhan puolesta sotaa vastaan on keskeinen tehtävä. Ilman joukkovoimaan tukeutuvaa rintamaa ei ole mahdollista luoda edellytyksiä maamme työllisyydelle ja demokraattiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle, jossa tavoitteenamme on kehitys kohti sosialistista ja kommunistista yhteiskuntaa. Suurpääoman vastaisen rintaman luominen on riippuvainen ihmisten yhteiskunnallisesta tietoisuudesta, jota ei ole mahdollista kohottaa ilman vahvaa kommunistista puoluetta.

Periaateohjelma luo yleiskäsityksen edessä olevista tehtävistämme ja myös kohdattavista esteistä. Ohjelmamme yksityiskohtia selvennämme erilaisissa muissa asiakirjoissamme, jotka palvelevat periaateohjelmamme liitteinä. Niihin, samoin kuin itse periaateohjelmaan teemme muutoksia, selvennyksiä ja korjauksia yhteiskunnallisten tarpeiden ja tilanteen vaatimusten mukaan.

Kommunistisen Työväenpuolueen kokemukset työväen luokkataistelusta Suomessa liittävät puolueemme solidaarisin sitein maailman työväenluokan yhteiseen taisteluun sortajia ja kapitalismia vastaan. Poistamalla kansantaloudesta yksityisomistus voidaan maan ja tuotannon rikkaudet jakaa oikeudenmukaisesti, ottamalla samalla huomioon ympäristömme säilyminen ja luonnonlakien antamat mahdollisuudet.

Työläisillä ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa, mutta voitettavanaan koko maailma.