On olemassa sellainen latinalainen sanonta kuin ”cui prodest” – ”kenelle edullista?”. Silloin kun ei heti näy, mitkä poliittiset tai yhteiskunnalliset ryhmät, voimat ja suurmiehet ajavat takaa tiettyjä ehdotuksia, toimenpiteitä yms. silloin on aina asetettava kysymys: ”Kenelle edullista?”. Ei ole tärkeää
Lenin eli, Lenin elää, Lenin tulee elämään ikuisesti
100 vuotta sitten, 21.1.1924, Vladimir Iljitš Lenin kuoli. Lenin oli yksi koko historian merkittävimmistä kommunisteista ja vallankumouksellisista. Leninin ja hänen johtamansa bolshevikkipuolueen johdolla entisen Venäjän keisarikunnan kansat maailman ensimmäisinä karistivat päältään pääoman kahleet, pystyttivät työväenvaltion ja alkoivat kulkea tietä kohti
Lakkotaistelut jatkuvat Suomessa
Laajat lakkotaistelut ovat jatkuneet torstaina 15.2. Suomessa. Lakossa on teollisuuslaitoksia, voimaloita, julkista ja yksityistä liikennettä, satamia ja kaupan logistiikkakeskuksia. Lakot jatkuvat vielä koko päivän perjantaina 16.2. Lakon piirissä on tällä hetkellä yli 100 000 työntekijää. Uusista lakoista helmikuun aikana ei ole
Ktp tukee ammattiliittojen lakkotaistelua ja tuomitsee kaikki tekeillä olevat sotavalmistelut
Suomessa eletään nyt aikaa, missä pääoman omistajien ja työväenluokan vastakkainolo on kärjistynyt yhteenotoksi. Vastakkainolo on kapitalismiin kuuluva jatkuva tila, joka aika ajoin muuttuu yhteenotoksi. Kapitalismissa pääoman ja työn ristiriita on sovittamaton. Nyt käynnissä olevan yhteenoton syynä on kokoomus- ja perussuomalaisjohtoisen
Ktp ei hyväksy palestiinalaisten kansanmurhaa – Suomi on osallinen Israelin tekemissä sotarikoksissa
On kulunut neljä kuukautta siitä, kun palestiinalaiset vastarintajoukot murtautuivat Israelin saarrosta Gazan kaistalta. On nähty neljä kuukautta Israelin miehitysjoukkojen mielivaltaista terroria Gazan siviilialueilla, laittomia vangitsemisia, armottomia pommituksia siviilikohteisiin ja räikeää nälkäsaartoa. Etelä-Afrikan rohkeasta esityksestä YK:n oikeudellinen pääelin Kansainvälinen tuomioistuin määräsi
Amerikkalaissotilaat Suomeen – aseet kohti itää
Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon ja Yhdysvaltojen kanssa solmittu kahdenvälinen militaristinen DCA-sopimus ovat johtaneet nopeasti Suomen maaperän luovuttamiseen suurien sotaharjoitusten ja sotavalmistelujen alustaksi. Lännen oikeistojohtajien, kenraalien ja aseteollisuuden imperialistiset tavoitteet Venäjän saartamiseksi ovat Suomen osalta toteutumassa. Suomi ja maan pitkä itäraja
Anti-vaalipaneeli Tampereella
Tampereella järjestetään torstaina 8.2 kello 18.00 alkaen Nääshallin luentosalissa anti-vaalipaneeli. Paneeliin osallistuvat Ktp, Skp, M-L-M ja MTL.
Valtio jakoi tämän vuoden puoluetukia
Valtioneuvosto jakoi tammikuussa yhdeksälle eduskuntapuolueelle tämän vuoden puoluetuet. Kymmenet miljoonat jaetaan puolueiden kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan. Puoluetukia on jaettu vuodesta 1967 lähtien. Ktp on vastustanut perustamisestaan lähtien puolueiden rahallista tukemista. Yhdeksän eduskuntapuolueen saama tämän vuoden puoluetuki on yhteensä noin 34,4 miljoonaa
Ktp tukee Palestiinaa ja palestiinalaisia
”Vapaa Palestiina” ja ”Loppu kansanmurhalle” ja ”Tulitauko nyt” iskulauseet ovat raikuneet viikko toisensa jälkeen kaikkialla maailmassa. Syynä on se, että Israelin miehitysarmeija aloitti viime vuoden lokakuussa raivoisan hyökkäyksen Palestiinaan kuuluvalle Gazan kaistalle. Nyt lähes neljä kuukautta jatkunut Gazan kaistan piiritys
On aika taistella!
Ammattiliittojen keskusjärjestöt SAK ja STTK ja niiden suuret jäsenliitot laajentavat jo viime syksynä aloitettuja työtaistelujen sarjaa torstaina 1.2 ja perjantaina 2.2. kahden päivän suurilla lakoilla. Lakoissa on mukana noin 300 000 työntekijää. Lakot pysäyttävät julkista liikennettä, kuljetuksia, lentoja, satamia, kauppojen toimintaa,