Vuoden 1918 luokkasodan jälkeinen aika oli työväestön sorron ja demokratian vastaista aikaa. 1920-luvulla vankilat täyttyivät poliittisista vangeista, pakolaisuus Suomesta oli yleistä ja demokraattisten oikeuksin käyttäminen ei ollut mahdollista. 1930-luvun alku oli kapitalistisen talouslaman ja suurtyöttömyyden aikaa. Kaupunkien ja maaseudun työväestö
Ktp tuomitsee hallituksen kurjistamispolitiikan ja perustuslain sekä rauhansopimusten vastaiset kieltohankkeet
Kokoomusjohtoisen Orpon neljän puolueen porvarihallituksen ohjelman päätavoite on laaja sosiaaliturvan leikkaaminen. Sen toteuttaminen on aloitettu perussuomalaisen valtiovarainministerin Purran johtaman valtiovarainministeriön ensi vuoden valtion budjettiesityksessä. Noin 80 miljardin euron esityksen alijäämä on 10 miljardia. Se ei olennaisesti pienene hallituskauden loppuun vuoteen
Kapitalistiset liittoutumat ovat aina työväenluokan vastaisia
Suomen ulkopoliittisen aseman muutos on ollut viime aikoina harjaantumattomalle tarkkailijalle huimaa. Natoon liittyminen, avoin asevienti sekä kauppa sotaa käyvään eurooppalaiseen maahan ja yhä syvenevä ”leiriytyminen” EU:hun, Natoon ja USA:n imperialismin alusmaaksi olisi ollut monen mielestä liki mahdoton ajatus vuosikymmen sitten.
Oikeisto hyökkää – työtätekevien on noustava vastarintaan
Kokoomusjohtoinen Orpon neljän puolueen hallitus hautasi kesän rasismikohun ja erimielisyytensä eduskunnalle antamallaan tiedonannolla, ja sai eduskunnan enemmistöltä luvan alkaa ohjelmansa toteutuksen. Hallituksen tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä on sanahelinää. Tuon tiedonannon ohella on valmisteilla kommunististen tunnusten kieltämistä. Se on työtätekevien
Itä-Karjalan miehitys ja Suomalaisten perustamat keskitysleirit 1941–44 (Osa 3)
Esittely Marja-Leena Mikkolan kirjasta”Menetetty lapsuus” Erityisesti nyt kun kapitalistinen militarismi ja muukalaisviha jylläävät, Marja-Leena Mikkolan 2004 julkaistu kirja Menetetty lapsuus: suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941–44 on erittäin ajankohtainen. Kirja antaa äänen suomalaisten miehittäjien keskitysleireille joutuneille ihmisille ja kertoo vaikuttavasti sodan, rasismin ja
Imperialistiset sodat ja työväenliike (Osa 5)
Kapitalismin vallitessa ei pystytä reformien politiikalla tasapainottamaan eri maiden taloudellista kehitystä. Yritykset häiriintyneen tasapainon palauttamiseksi synnyttävät kriisit taloudessa ja sodat politiikassa. Siksi valtioiden ja suurten kapitalististen monopolien kesken syntyy väliaikaisia sopimuksia. Euroopan Unionin muodostaminen on esimerkki tällaisesta sopimuksesta. Korean sodan
Mitä on antikommunistinen propaganda
Yleisesti propagandalla viitataan mihin tahansa mediaan ja viestintään, jonka tarkoituksena on muokata kansalaisten ajattelua ja toimintaa. Propaganda on tärkeä ase, ja monissa tilanteissa se on jopa toimivampi kuin mikään pakottava keino. Propaganda valmistelee yhteiskuntaa ja kansalaisten mielialaa sellaiseksi, että he
Afrikka sodan vaarassa
Nigerin presidentin vartioprikaati poisti 26.7.2023 vallasta vasta valitun presidentin Mohamed Bazoumin. Länsi-Afrikan talousyhteisö antoi nopeasti vallankaappauksen johtajille määräajan presidentti Bazoumin palauttamiseksi virkaansa. Se ilmoitti käyttävänsä sotilaallista voimaa vallankaappausjohtajia vastaan, jollei Bazoum palaa. Burkina Faso ja Mali, joissa lähiaikana on myös
Työttömyys ja asumismenot kasvussa
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) heinäkuun työllisyyskatsaus kertoo nopeasta työttömyyden kasvusta. Kasvua on ollut jo keväästä lähtien. Samaan aikaan myös uusien työpaikkojen syntyminen on romahtanut. TEMin työllisyyskatsauksen mukaan laaja työttömyys oli heinäkuun lopussa lähes 400 000 työtöntä. Heistä työttömyysturvan piirissä (työttömyyskassojen ja
Porvarihallitus riitelee ja leikkaa
Kokoomusjohtoinen neljän puolueen porvarihallitus nimitettiin kesäkuun 20. päivänä. Se on ollut nyt tehtävässään vajaat kaksi kuukautta. Jo tuossa ajassa yksi perussuomalaisten ministeri on joutunut eroamaan ja usea muu selittelee puheitaan ja kirjoituksiaan. Hallitusriitojen syynä ovat perussuomalaisten puoluejohdon ja ministerien vuosia