Puskalan putiikki kertoo antikommunistisesta vakoilusta

Risto Reunan vuonna 2021 ilmestynyt teos Puskalan Putiikki — Puoluevakoilija Veikko Puskalan kaksoiselämä kertoo uusia tietoja suojelupoliisin, armeijan johdon, demarien ja revisionistien yhteistyöstä kommunisteja vastaan. Kirjassa julkaistujen tietojen todellista merkitystä ei ole porvarillisessa mediassa selitetty, on vaan pintapuolisesti todettu jo

Porvarihallituksen ohjelma kurittaa työtätekeviä

Kokoomusjohtoisen porvarihallituksen muodostaminen on edennyt ohjelmavaiheeseen. Porvaripuolueilla ei ole erimielisyyttä hallitusohjelman suurista linjoista. Jokaisen niistä on kuitenkin saatava puumerkkinsä julkisen talouden miljardileikkauksiin. Hallitusohjelman hyväksymistä perustellaan vanhaan tapaan kompromissilla. Sen tuloksena ohjelmaan kuuluvat tuloveroalennukset kokoomukselle, maahanmuuton ja kehitysavun karsiminen perussuomalaisille, ruotsinkielisten

Yhdysvallat vakoilee Suomen ilmatilassa

Suomen Nato-jäsenyys on aiheuttanut Yhdysvaltojen ja Naton aseistuksen, sotilaiden ja sotaharjoitusten vyöryn Suomeen. Panssareita siirretään pitkin Suomen teitä ja sotilaat harjoittelevat suomalaismetsissä. Viime sunnuntaina Utissa päättyneeseen Southern Griffin 23 -sotaharjoitukseen osallistui satoja yhdysvaltalaisia ja ranskalaisia erikoisjoukkoja kalustoineen. Harjoituksen yksi suunta

Hallitusohjelma on kokoomuksen sanelema

Eduskuntavaalien tulos merkitsee oikeiston poliittisen vallan kasvua. Käytännössä tuo valta laajenee koko suomalaisen yhteiskunnan toimintoihin. Se merkitsee työväenluokan taistelulla saavutettujen etujen nakertamista, jopa osin poistamista. Neljän porvaripuolueen hallitus näyttää juuri nyt todennäköiseltä. Parhaillaan käynnissä olevat neuvottelut hallitusohjelmasta eivät ole este

Työläisnaisliikkeen historiasta Suomessa, osa 7

Naisten asema kommunistisessa liikkeessä muuttuu 1920-luvulla 1920-luvulla työväenliikkeessä kiihtyi keskustelu naisten paikasta niin liikkeessä kuin koko yhteiskunnassa. Naiset olivat usein jääneet taka-alalle, mutta nyt liike oli muuttunut monella tavalla. Neuvosto-Venäjällä sisällissota oli loppunut ja neuvostoliittolaisen sosialismin rakennus oli alkanut. Suomessa

Ranska ja suurten lakkojen opetukset

Työläisten taistelu ja solidaarisuus ovat tärkeitä ammattiliittojen kehitysprosessissa. Ranskan lakkojen opetukset sopivat vankaksi pohjaksi nykypäivän joukkoliikkeen voiman sekä työläisten asettamien työehto- ja työolovaatimusten menestyksen arvioinnissa, myös Suomessa. Tammikuusta lähtien Ranskan työläiset ovat käyneet mahtavaa taistelua, jossa pääasiallisena kohteena on Macronin

Venäjän nootti paljasti Suomen harjoittaman laittomuuden

Venäjä lähetti keskiviikkona 19.4 Suomelle nootin. Aiheena oli Venäjän valtio-omaisuuden takavarikointi ja kansainvälisen oikeuden vastainen koskemattomuuden loukkaus. Kyse oli Venäjän Tiede- ja kulttuurikeskuksen kiinteistöstä Helsingissä. Suomi joutui pikaisesti perumaan päätöksen takavarikosta ja asiaan liittyen muista vihamielisistä toimistaan. Nolo juttu Suomelle.

Reaalipalkkojen lasku jatkuu tänäkin vuonna

Viime vuonna alkanut työtätekevien reaalipalkkojen jyrkkä lasku jatkuu myös tänä vuonna. Syynä palkkojen laskuun ja jo toista perättäistä vuotta heikentyneeseen ostovoimaan on palkankorotusten ja muiden työehtojen ”yleinen linja”. Talven ja kevään aikana solmitut uudet kaksivuotiset työehtosopimukset ja niiden palkankorotukset merkitsevät

Voitonpäivä 9. toukokuuta

Toisen maailmansodan päättymisen ja fasismista saavutettua voiton päivää vietetään tänä vuonna tiistaina 9. toukokuuta. Neuvostoliiton, Neuvostokansan, sen Puna-armeijan ja kaikkien vastarintataistelijoiden voitosta ja natsi-Saksan häviöstä on tänä vuonna kulunut 78 vuotta. Voitonpäivää vietetään Venäjällä ja kaikissa niissä maissa, joissa kansalaiset

Työväenluokalle ja Suomen kansalle

Suomi on saavuttanut valtiona merkittävän, kansainvälisesti tunnustetun aseman puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Tämän aseman se saavutti toisessa maailmasodassa koetun häviön jälkeen Pariisiin rauhansopimuksen ja Neuvostoliiton kanssa solmitun Ystävyys-, Yhteistyö- ja Avunantosopimukseen perustuvalla ulkopolitiikalla. Suomesta kehittyi rauhan asian suurvalta, joka