Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Se kokoontuu nykyisen käytännön mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin johtamana yhteisenä kokouksena (TP-UTVA). TP-UTVAn puheenjohtaja on presidentti Sauli Niinistö. Siihen kuuluvat pääministeri Sanna Marin, ulkoasiainministeri Pekka Haavisto, puolustusministeri Antti
Inflaatio syö palkansaajien tuloja
Tilastokeskus julkaisi perjantaina 13.1 vuoden 2022 lopun tietoja Suomen inflaatiosta ja hintojen noususta. Inflaatio oli joulukuussa 9,1 prosenttia korkeampi vuoden takaiseen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan elinkustannusten nousu oli joulukuussa ennätyksellistä. Pelkästään ruoka oli 16 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2023
Palkkataisteluun valmistautuminen on aloitettava heti
Suomessa suurimpien ja merkittävämpien ammattiliittojen työehtosopimukset ovat päättyneet loppuvuoden aikana tai päättymässä alkuvuodesta. Teollisuusliiton sopimukset päättyivät marraskuun lopussa. Palvelualojen PAMin ja kuljetusalan AKTn sopimukset päättyvät tammikuun lopussa. Palkkataistelun valmistelusta, puhumattakaan aloittamisesta, ei näy kuitenkaan merkkejä. Teollisuusliitto on neuvotellut tuloksetta jo
Halla-aho on vaaraksi Suomen kansalle
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho hyökkäsi jokin aika sitten raivoisasti Venäjää ja venäläisiä vastaa. 1930-luvun Lapuan liikkeen rasistit ja IKL:n raivopäät olivat herrasmiehiä Halla-ahoon verrattuna. Jos Jussi Halla-aho olisi vain nurkassaan murjottava riviedustaja, vaara jäisi paikalliseksi. Niin ei kuitenkaan
Työväen kamppailu fasismia vastaan (Osa 3)
Tammisaaren pakkotyölaitos sijaitsi Dragsvikin kasarmeilla vuosina 1918–1940. Työväenliikkeen historian eräs vaihe kertoo poliittisten vankien kamppailusta jatkuvia oikeuksien vähennyksiä, päivittäisiä uhkauksia, epäoikeudenmukaisia rangaistuksia sekä sadistisia ja väkivaltaisia kiduttajia vastaan. Dragsvikin vankileiri muodostui useista kasarmeista. Eri rakennuksissa asuvien vankien yhteyksien ylläpito teki
Fasistit ja fasismin vastustajat marssivat itsenäisyyspäivänä
Fasistiset voimat olivat taas liikkeellä 6.12 itsenäisyyspäivänä. “Sinimustat”, “Odinin soturit” ym. marssivat Helsingin keskustassa. Fasistit järjestivät kaksi marssia, joihin saapui yhteensä muutama sata ihmistä. Marssinsa päätteeksi he mm. polttivat Venäjän lipun. Fasistien liikehdintä on merkki kapitalismin pahenevasta kriisistä. Fasistien toiminta
Mitä pitää tehdä?
Suomalaisia on pitkin vuotta 2022 ohjeistettu elämään nuukasti ja säästämään. Joulukuussa ohjeita on annettu erityisesti sähkön käytöstä. Tässä muutama tiedotusvälineissä päivittäin toistuva ohje. Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun poliittinen eliitti kääntyy apua saadakseen kansan syvien rivien puoleen. Niin on
Päivälehti huoltaa kieltä ja ajatusta
“Annetaan – annetaan yrittäjien yrittää. Pidetään – pidetään markkinat vapaina. Tärkeä – poliittinen osallisuus on tärkeä osa kotoutumista. Ei pidä – sähköllä ei pidä rahastaa. On korjattava – sijaisopettajia koskeva vääryys on korjattava. Valtavan – lukutunnit olivat valtavan suosittuja. On
Työläisnaisliikkeen historiasta Suomessa, osa 2
Naisten toiminta työväenliikkeen alkuvuosina 1880–90-lukujen yleinen työläisnaisten vastainen sosiaalinen ja poliittinen ilmapiiri oli luonut olosuhteet, joissa työläisnaiset eivät myöskään työväenliikkeessä uskaltaneet hypätä suoraan mukaan kaikkeen poliittiseen toimintaan. Naiset usein osallistuivat lähinnä yhdistyksen kulttuurimenoihin. Varsinaisessa toiminnassa he halusivat pysytellä enemmän sosiaalisten
Ktp:n puheenjohtaja Hannu Tuominen: Vuosi vaihtuu, taistelu Natoa vastaan jatkuu
Päättymässä oleva vuosi on ollut raskas niin suomalaisittain kuin kansainvälisestikin katsottuna. Sodat heittävät varjon ihmisten jokapäiväiseen elämään. Niitä ei pääse pakoon, niiden vaikutukset tulevat vastaan tavalla tai toisella. Luulisi viimeisenkin Neuvostoliiton kaatumista hurraavan, ”omilla aivoillaan” ajattelevan jo ymmärtävän, että tulikohan