Valtion ensi vuoden budjetti on päästetty ennen joulua päättyvälle julkiselle kierrokselleen. Sanna Marinin (sd) hallituksen valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) julkisti torstaina 5.8. ministeriönsä esityksen valtion vuoden 2023 budjetiksi. Seuraava kierroksen vaihe tapahtuu elo-syyskuun vaihteessa, kun hallituspuolueet kokoontuvat budjettiriiheensä. Budjetin loppusumma
USA isännöi Suomen sotaharjoituksissa
Monia suomalaisia hämmästyttää ja huolestuttaa amerikkalaistensotilaiden avoin esiintyminen Suomen rajojen sisällä. Eikä vain sotilaiden, sillä Suomeen on tuotu raskasta sotakalustoa maalle, merelle ja ilmaan. Joukkoja ja kalustoa ei ole tuotu yllättäen ja pyytämättä. Kyse on armeijan ja ulkopoliittisen johdon pitkäaikaisesta
Ammattiliitot taistelevat Euroopassa – Suomessa ollaan hiljaa
EU:n päättämän Venäjän vastaisen pakotepolitiikan seurauksena hinnat ja inflaatio ovat nousseet Euroopassa enemmän kuin vuosikymmeniin. Hintojen nousu näkyy suurimpana energiassa ja elinkustannuksissa. Inflaatiolla on puolestaan suora vaikutus työtätekevien reaalipalkkojen laskuun ja jokapäiväiseen ostovoiman menetykseen. Ammattiliitot ovat laajasti Euroopassa reagoineet nykyiseen
Ylimainostettu suomalainen demokratia
Suomessa tehdään perustuslain mukaisia ulkopoliittisia päätöksiä vain kokoomuslaisten juhlapuheissa ja kansalle suunnatussa propagandassa, joita oikeistomediat ja Yleisradio suoltavat tuutin täydeltä. Ulkopoliittisiin tavoitteisiinsa pienehkö kokoomusklikki on päässyt hoitamalla hommat eduskunnan kesätauon aikana. Juuri päättyneessä tekemällä tehdyssä ”Natohurmoksessa” oli oudointa se, että
Revisionismi Neuvostoliitossa
“Politiikan alalla revisionismi on koettanut tarkistaa todella marxilaisuuden perustan, nimittäin: luokkataisteluopin… valtiota ei muka saa pitää luokkaherruuden elimenä…” (Lenin, Marxilaisuus ja revisionismi) “kaikkinainen »tietoisen aineksen» merkityksen, sosialidemokratian merkityksen väheksyminen merkitsee samalla — riippumatta lainkaan siitä, toivooko väheksyvä sitä tahi ei,
Euroalueen inflaatio historiallisessa nousussa
Euroalueen, johon Suomikin kuuluu, inflaatio nousi heinäkuussa uuteen historialliseen ennätykseen. Vastaavaa ei ole koettu sitten euroalueen perustamisen ja inflaation mittausten aloittamisen. EU:n tilastokeskuksen Eurostatin julkaisemien tuoreiden tietojen mukaan kuluttajahinnat nousivat vuoden takaisista 9 prosenttia. Suomessa inflaation kiihtyminen seuraa euroalueella tapahtunutta
Vihollinen on nyt Venäjä
Suomen armeija ei enää piilottele suuntaa, mistä vihollinen on tulossa. Se on nyt itä ja Venäjä. Perusteluna maalittamiselle kerrotaan Suomen lähiympäristössä tapahtunut turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttuminen. Nyt jopa Ukraina on jo lähiympäristöämme. Turkkia ei ole vielä mainittu tässä yhteydessä, vaikka sitäkin
Suomelle rökäletappio EU:n elvytysrahastosta
Suomen poliittinen johto hyväksyi 2020 EU:n elvytyspaketin ja maamme rahoitusosuuden sen rahastosta. Hyväksyminen merkitsi Suomen maksuosuudeksi 6,6 miljardin euron jättisummaa. Tuolloin Suomen kerrottiin saavan takaisin tuosta rahasummasta enemmän kuin puolet. Pian kävi kuitenkin selväksi, että rahoitusosuuden palautumista oli paisuteltu. Tavoitteena
EU:hun ja pakotteisiin sidottu talous alamäessä
Koronapandemian talousvaikutusten ja erilaisten rajoitusten hellittäminen viime vuonna nosti toiveita Suomen talouden siirtymisestä parempaan aikaan. Talouden elpyminen tapahtuikin yhtiöille jaettujen miljardien eurojen koronatukien avulla. Nähtiin jopa työllisyyden kasvua ja työttömyyslukujen pientä alenemista. Nyt ollaan kuitenkin luisumassa takaisin talouden nollakasvun aikaan
Fennovoima ja Valmet Automotive irtisanovat
Suomessa tehdään joukkoirtisanomisia samaan aikaan kun porvarimedia valittaa työvoimapulasta, mikä jo haittaisi yritysten toimintaa. Kapitalismissa tämä on jokapäiväistä riippumatta taloudessa vaikuttavista suhdanteista. Kaksi suomalaista suuryritystä, Fennovoima ja Valmet Automotive, toimivat varoittavina esimerkkeinä kapitalismin arvaamattomuudesta ja poliittisesta suhmuroinnista. Pyhäjoelle suunnitellun Fennovoiman