Nato-käsikirjoituksen aloittamisesta yli 30 vuotta

Suomen Nato-hankkeen käsikirjoituksen tekeminen ja sotilasliittoon hivuttaminen aloitettiin hyvissä ajoin ennen 1991 Neuvostoliiton hajottamista. Nato-hanke on ollut sen alusta alkaen poliittinen ja sotilaallinen. Jo 1992 Esko Aho hallituksessa tehtiin päätös yhdysvaltalaisten Hornet-hävittäjien hankkimisesta. Asian mannekiiniksi nostettiin puolustusministeri Elisabeth Rehn, joka

Afganistan 1800-luvun alusta nykyaikaan (Osa 8)

Afganistan on ollut uutisissa sen jälkeen, kun Yhdysvallat viime syksynä vetäytyi sieltä ja vallan otti Taliban-liike. Mutta miten Afganistan tuli tähän tilanteeseen? Tämä artikkeli on kahdeksas osa sarjassa, joka kertoo Afganistanin historiasta 1800-luvun alusta nykyaikaan.  Kenraali Mohammed Daud Khan julisti

STOP NATO – Mielenosoitukset Helsinki ja Tampere

Mielenosoitukset lauantaina 4.6. kello 14.00 Helsingissä Tokoinrannassa ja kello 14.00 Tampereella Sorin aukiolla. Natoa vastaan – rauhan puolesta. Mielenosoitukset järjestää STOP NATO -ryhmä, johon kuuluu kahdeksan järjestöä. Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) on yksi perustajajärjestöistä.

Tuomitsemme Suomen Nato-jäsenyyden hakemisen

Suomen eduskunta päätti hakea 17.5.2022 sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Peruste hakemukselle oli Ukrainassa käynnissä oleva sota ja Venäjän arvioitu uhka, vaikka sotilasliittoon hakeutumista on Suomen porvariluokan taholta edistetty jo kolmen vuosikymmenen ajan. Yhtenä esimerkkinä tästä on Naton kanssa vuonna 2014 solmittu

Taantumus syyttää Leniniä ja valmistelee sotaa

Suomessa on alettu poistaa Leninin patsaita. Yle kirjoitti 29.4. otsikossaan että “Leninin patsas Turussa peitetään vanerilla – patsas poistetaan ensi viikolla”. Päätöksen on tehnyt kokoomuslainen pormestari. Myös Kotkassa on ehdotettu Leninin patsaan postamista. Helsingissä Hakaniemestä ollaan siirtämässä pois Neuvostoliiton lahjoittama

Työtaistelut jatkuvat Suomessa

Hoitajien ammattiliitot Tehy ja Super hylkäsivät keskiviikkona 11.5. valtion ja kuntien etuja ajaneen sovittelulautakunnan palkkoja ja muita työehtoja koskevan esityksen. Osa kunta-alan järjestöistä olisi hyväksynyt esityksen. Sovittelulautakunnan puheenjohtajana toimi Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamies Elina Pylkkänen. Lautakunnan esitys oli kolmivuotinen.

Historiallinen virhe!

Marinin hallitus ja Suomen ulkopoliittinen johto tekivät historiallisen virheen esittäessään eduskunnan käsittelyyn Suomen Nato-hakemuksen jättämistä. Jos sotilasliitto Naton ylin johto aikanaan hyväksyy hakemuksen, Suomi liitetään Yhdysvaltojen johtamaan lännen imperialistiseen leiriin. Virheen suuruutta lisää se, että Suomen kansalta ei kertaakaan kysytty

Nato-jäsenyys on pienen joukon ajama hanke TKS Pääkirjoitus

Suomen Nato-hakemuksen jättäminen on ollut heti sen jälkeen tiedossa, kun porvarimedia aloitti Natoon liittymisen vyörytyksen. Tuo vyörytys pohjustettiin pienillä ja manipuloiduilla nettipaneeleilla, joilla korvattiin aiemmin luvattu Nato-kansanäänestys ja sotilasliittoon liittymisen demokraattinen käsittely. Natoon liittyminen on virhe ja historiankirjoitus tulee aikanaan

Miksi Venäjä sotii – entä Yhdysvallat EU-liittolaisineen

Euroopan NATO-maat ovat entisiä siirtomaavaltoja. Toinen maailmansota lopetti Britannian maailmanvallan. Ranska ei alistunut vaan jatkoi sotiaan Asiassa ja Algeriassa. Se ei myöskään halunnut lopettaa vallankäyttöään Lähi-idässä; entisissä siirtomaissaan. Saksan ja Belgian siirtomaahistoriat ovat sanoin kuvaamattoman kammottavia. Hollanti ei halunnut alistua

Voitonpäivä 9. toukokuuta

Voitonpäivää 9.5. juhlitaan tänäkin vuonna näyttävästi Venäjällä ja maailmalla. Myös Suomessa monet järjestöt ja ihmiset muistuttavat Neuvostoliiton suuresta voitosta ja natsi-Saksan kukistamista. Virallisen Suomi on ollut hiljaa fasismin lyömisestä ja Euroopan pelastamisesta. Siihen on yksi syy: aseveljeys natsien kanssa. Nyt