Kirjoitus on alunperin julkaistu Kommunistinen katsaus-lehdessä, joka on Kreikan kommunistisen puolueen (KKE) keskuskomitean teoreettinen ja poliittinen julkaisu. Työkansan Sanomat julkaisee lyhennetyn toisen osan laajasta ja ajankohtaisesta artikkelista.
Kehotus vahvistaa Euroopan yhteistä tehostettua puolustusyhteistyötä, jota ns. Euroopan vasemmistopuolueen (PEL) joukot tukevat, on erikoinen ja hämmentävä . Sitä esitetään ”vastapainona” Natolle. Esityksen tukena on Euroopan parlamentissa jopa ”vasemmistolainen” GUE/NGL -ryhmä sellaisilla argumenteilla kuin ”kansalaisten turvallisuus” ja ”kustannusten alentaminen” [18].
Tämä johtuu siitä, että EU:n imperialistinen organisaatio kulkee käsi kädessä Naton kanssa. EU:n jäsenistä 3/4 ja kaikki sen vahvimmat maat ovat myös Naton jäseniä. EU:n imperialistisia operaatioita ulkomailla ei toteuteta ”kansalaisten turvallisuuden” vaan eurooppalaisten monopolien voittojen takia.
EU:n ”demokratisoitumisen” ja ”eurooppalaisen solidaarisuuden” tai ”jäsenvaltioiden välisen tasa-arvon” vahvistamisesta johtuvat hienostelut, joita joukko opportunistisia voimia on esittänyt, purkavat ns.”Saksan EU:n” ja edistävät tarvetta EU:n ”korjaamiseksi” ja ovat vain sumua ihmisten silmille.
EU ei voi koskaan olla pääoman liittona demokraattinen, solidaarinen ja tasa-arvoinen. EU:n sisällä on aina epätasaista keskinäistä riippuvuutta ja sen taantumuksellisuus lisääntyy sekä sisällä jäsenmaiden työntekijöitä että EU:n ulkopuolella muita kansoja vastaan.
Uudet poliittiset, diplomaattiset ja sotilaalliset liittoumat ja vanhoista vetäytyminen
Epätasaisen keskinäisen riippuvuussuhteet, jotka hallitsevat kaikkien kapitalististen valtioiden suhteita, muodostuvat useiden kansainvälisten ja alueellisten liittojen, järjestöjen ja sopimusten kautta. Ne myös heijastavat epäsuorasti vallan korrelaatiota.
Viime vuosina Yhdysvaltojen johtamien tunnetuimpien järjestöjen (YK, Nato, EU, Etyj, WTO, G7, G20) lisäksi on syntynyt uusia, kuten BRICS (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka), Shanghain yhteistyöjärjestö [20], jota johtaa Kiina, kollektiivisen turvallisuuden sopimusjärjestö [21] ja Euraasian talousliitto [22], jota johtaa Venäjä.
Näillä monopolikapitalismin pohjalta perustetuilla järjestöillä on erilaisista julistuksista ja vakuutteluista huolimatta sama luonne; ne ovat kapitalististen valtioiden liittoumia ja pyrkivät vahvistamaan osallistuvien porvaristojen valtaa ja taloudellista sekä geopoliittista asemaa. Olosuhteissa, joissa kapitalistinen kriisi ja taipumus vallan jakamiseen kapitalististen valtioiden välillä ovat voimistumassa, jotkut niistä käyvät läpi vakavia mullistuksia.
Tyypillinen esimerkki on BRICS, joka perustettiin vuonna 2009. Se aloitti 2010 nopeimmin kasvavien talouksien yhteistyömuotona. Viidessä BRICS -maassa on 42% maailman väestöstä ja yli 26% maailman alueista. Niiden osuus on yli 25% maailman bruttokansantulosta (bkt). Ne perustivat ”Kehityspankin” pyrkiessään suosimaan yhteisiä investointisuunnitelmia ja myös muodostamaan yhteiset poliittis-taloudelliset tavoitteet, kuten parantamaan omien valuuttojensa valuuttakursseja Yhdysvaltain dollariin nähden.
Näistä yhteisistä ponnisteluista huolimatta voimme kuitenkin havaita todellisia ja merkittäviä kasvavia ristiriitoja. Sekä APECilla (Aasian ja Tyynenmeren alueen taloudellinen yhteistyö [23]) että ASEANilla (Kaakkois-Aasian maiden liitto [24]) oli taannoin vaikeuksia, joissa kasvaneet jännitteet hallitsivat suhdetta Kiinan vaatimuksiin ja Yhdysvaltojen osallistumiseen alueella kilpailuun.
Amerikan mantereella on useita alueellisia järjestöjä [25]. On ominaista, että ALBA (Bolivarian Alliance for the People for America of America [26]), joka oli Kuuban liitto Latinalaisen Amerikan maihin syntyneiden sosiaalidemokraattisten hallitusten kanssa, heikentyi merkittävästi kun alueella muutamat vallan saaneet oikeistohallitukset palasivat takaisin Yhdysvaltojen liittolaisiksi.
ALBAa edistivät erityisesti Venezuelan hallitus ja muut vastaavat voimat, jotka olivat syntyneet sosialistisilla iskulauseilla ”21. vuosisadan sosialismin” rakentamisesta ja tämän ideologisen rakenteen muilla vastaavilla muunnelmilla. Niillä ei tietenkään ollut mitään tekemistä sosialistisen vallankumouksen tieteellisten lakien ja rakentaminen kanssa.
Nämä hallitukset, jotka saivat huomattavan työväenluokan ja eri kerrostumien tuen, ilmaisivat käytännössä porvariston sellaisten osien etuja, jotka etsivät muutoksia kapitalismin ja kansainvälisten liittoutumien hallintaa vastaan ja esittivät siten ”kansallista itsemääräämisoikeutta”. Imperialismi, jonka he periaatteessa yhdistivät Yhdysvaltoihin, oli heidän peruslauseensa.
Yhdysvallat kiristää ja vetäytyy kansainvälisistä sopimuksista
Kiina ja Venäjä tukivat Latinalaisessa Amerikassa näitä pyrkimyksiä, mikä ei jäänyt huomaamatta Yhdysvalloilta ja EU:lta. Ne käyttivät kaikkia menetelmiä, kuten julkisten pankkitilien jäädyttämistä, kauppasotia, taloudellisia sanktioita ja jopa vallankaappausten järjestämistä tai tukemista aiheuttaakseen niille sopivia poliittisia mullistuksia.
Yhdysvaltojen tavoitteena on edelleen olla ”ruorissa” ja uusi vastakkainasettelu Kiinan kanssa johtaa siihen, että se muuttaa liittoutumiaan, tarkistaa sopimuksia, järjestelee kansainvälisiä järjestöjä ja lamauttaa muut, jos se ei voi käyttää niitä suunnitelmiinsa. On ominaista, kuinka Yhdysvallat on käyttänyt viime vuosina Amerikan valtioiden järjestöä poliittisena aseenaan alueella [27].
Samaan aikaan Yhdysvallat irrottautuu erilaisista kansainvälisistä sopimuksista ja järjestöistä. Voimme todeta, että Yhdysvallat on viime vuosina vetäytynyt lukuisista kansainvälisen yhteistyön ja turvallisuuden taanneista järjestelyistä. Voimme myös nähdä, että kapitalististen maiden nykyisessä vallan korrelaatiossa tapahtuvat muutosprosessit, etenkin imperialistisen ”pyramidin” huipulla olevat, johtavat kansainvälisten sopimusten ja järjestöjen uudelleenjärjestelyihin ja uudelleensuunnitteluun.
Tehokkaista valtioiden välisistä järjestöistä on tullut päällys Yhdysvaltojen, Naton ja muiden imperialististen joukkojen etujen ajamiseksi. Näissä organisaatioissa tapahtuu voimakkaiden imperialististen voimien keskuudessa vastakkainasetteluita ja väliaikaisia kompromisseja. Kun kompromisseja ei voida saavuttaa, seuraa sopimuksia ja uhkauksia, mikä näkyy Yhdysvaltojen ja muiden maiden kuten Venäjän kannassa, joka teki perustuslakimuutoksia varmistaakseen kansallisen lain ylivallan kansainväliseen nähden.
Yhdysvallat pyrkii turvaamaan valta-asemansa imperialistisessa järjestelmässä räätälöimällä kapitalististen valtioiden epätasaista keskinäistä riippuvuutta säätelevien kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten verkon omiin etuihinsa.
On ominaista, että Yhdysvaltain presidentti Trump yritti jopa muuttaa seitsemän voimakkaimman kapitalistisen maan (USA, Japani, Kanada, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Saksa) ryhmän nykyistä kokoonpanoa, koska se on ”vanhentunut” ja että Australia , Etelä-Korea, Intia ja Venäjä tulisi kutsua mukaan uuden Kiinan vastaisen liittoutuman aikaansaamiseksi.
Kolme harhaa kansainvälisistä järjestöistä ja kansainvälisestä oikeudesta
a) ”Yhdysvaltojen vetäytyminen” ja ”vallan tyhjiö” maailmassa. Erilaiset porvarilliset ja opportunistiset voimat tulkitsevat Yhdysvaltojen vetäytymisen lukuisista kansainvälisistä sopimuksista tai sen armeijan läsnäolon vähentämisen joissakin maissa, kuten Irakissa ja Afganistanissa, ”Yhdysvaltojen vetäytymisenä” ja ”valtatyhjiönä” maailmassa. PAXAMERICANAn ”fanit” jopa juhlivat ”demokraattisen” Joe Bidenin valintaa Yhdysvaltojen presidentiksi arvioidessaan, että ”USA on vihdoin palannut”.
Tämä on todellisuuden täysin väärä tulkinta; Yhdysvaltojen ei tarvitse tehdä ”paluuta”, koska se ei koskaan lähtenyt mistään. Se on päinvastoin viime aikoina vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan esimerkiksi Kreikassa, Puolassa, Baltiassa, Kaakkois-Aasiassa, Balkanilla ja vähentänyt ajoittain sitä muualla.
Samaan aikaan taipumus muuttaa valtakorrelaatiota, joka liittyy muiden imperialististen voimien nousuun, vähentää selvästi tai vaikeuttaa jossain määrin Yhdysvaltojen suunnitelmia, kuten nähdään Syyrian esimerkissä. Tämä ei kuitenkaan johdu yksinomaan Yhdysvalloista, vaan muiden omia etuja edistävien voimien vahvistumisesta.
b) YK: n ja kansainvälisen oikeuden soveltaminen. Kansainvälistä oikeutta, sellaisena kuin me sen tunsimme, kun Neuvostoliitto ja muut sosialistiset maat olivat olemassa ja joka oli seurausta näiden maiden ja kapitalististen voimien globaalista korrelaatiosta, ei enää ole. Nykyään se muodostuu imperialististen voimien vallitsevan vallan korrelaation perusteella.
Valitettavasti erilaiset kommunistiset puolueet käyttävät edelleen mm. YK:ta ja sen peruskirjaa ikään kuin eläisimme aikaa 50 vuotta sitten. Ikään kuin ei olisi olemassa YK:n sopimusta Naton kanssa, jonka mukaan YK antaa Naton tehtäväksi käynnistää imperialistisia operaatioita, kuten vuonna 2011 tapahtui Libyassa.
Tyypillinen esimerkki on tulkinta YK:n peruskirjan 51 artiklasta (joka koskee maan oikeutta itsepuolustukseen aseellisia hyökkäyksiä vastaan), johon Turkki vetoaa hyökkäyksessä Syyriaan ja miehittää tällä hetkellä 10 prosenttia Syyrian alueesta.
Siksi kansainvälisestä oikeudesta on nykyään tulossa reaktiivisempaa ja imperialistiset voimat käyttävät sitä kansojen kustannuksella sopivasti [30] kilpailunsa puitteissa. Meidän kommunistien on taisteltava näkemyksiä vastaan, jotka peittävät tämän tosiasian.
c) Kansainvälisten järjestöjen ”demokraattista rakennetta” koskevan keskustelun kierrätys. Illuusiot, joiden mukaan ”talouksien globalisaatio” johtaa ”globaaliin järjestelmään”, jossa kaikki ongelmat ratkaistaan ”rauhanomaisesti” kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten järjestöjen toimesta samalla kun etsitään ratkaisuja kansainvälisten järjestöjen ”demokraattisen uudistuksen” toteutumiseen, eivät vähene.
Nuo illuusiot esitetään esteenä ”aggressiivisimpien imperialististen voimien” toiminnalle ja askeleena kohti ”moninapaisen maailman” vallitsevuutta. Tällaiset käsitykset, aikeista riippumatta, korostavat ideologisesti imperialistista kansainvälistä barbaarisuutta, koska niiden mukaan järjestelmää voidaan muuttaa ilman kapitalismin tarpeellista kaatamista.
Ne hylkäävät leninistisen imperialismin käsityksen irrottaen politiikan taloudesta. Näiden voimien mukaan imperialismi on ”aggressiivisimpien” voimien poliittinen ja sotilaallinen toiminta muiden maiden ”kansallista itsemääräämisoikeutta” vastaan. Ne jättävät siten huomiotta tosiasian, että juuri monopolikilpailu johtaa imperialistisiin sotilaallisiin interventioihin ja sotiin.
Tämä kilpailu toteutetaan käyttäen kaikkia keinoja, jotka kullakin maassa ovat kapitalistisen vallan käytettävissä, ja tietysti se heijastuu valtioiden välisissä sopimuksissa ja erilaisissa alliansseissa. Näissä liittoutumissa porvaristot luovuttavat osan maansa kansallisesta suvereniteetista ja suvereeneista oikeuksista voidakseen turvata voimansa odottaen aina uusia voittoja. Samanaikaisesti he käyttävät sotilaallisia keinoja, koska ”sota on politiikan jatko väkivaltaisilla keinoilla”.
Sotilaallinen valta imperialististen ristiriitojen maailmassa
Kapitalististen valtioiden välisen kilpailun kiristymisen olosuhteissa jokaisen porvariston sotilaallinen valta on yhä tärkeämpi. Venäjän esimerkki ja sotilaallinen interventio Syyriassa on tyypillistä. Venäjä on tällä hetkellä eri arvioiden perusteella maailman 7. ja 12. sijalla taloudellisessa voimassa. Samalla sillä on huomattava sotilaallinen voima ja se pystyi pilaamaan taloudellisesti paljon voimakkaampien muiden joukkojen suunnitelmat Syyrian maaperällä.
Vuonna 2019 Yhdysvaltojen, joka on edelleen maailman vahvin sotilaallinen voima, sotilaskustannusten arvioitiin olevan 732 miljardia dollaria, jota seurasivat Kiina (261 miljardia dollaria), Intia (71,1 miljardia dollaria), Venäjä (65,1 miljardia dollaria) , Saudi-Arabia (61,9 miljardia dollaria), Ranska (50,1 miljardia dollaria), Saksa (49,3 miljardia dollaria), Britannia (48,7 miljardia dollaria), Japani (47,6 miljardia dollaria) ja Etelä-Korea (43,9 miljardia dollaria) [31]. Kaikkien Naton 29 jäsenvaltion sotilasmenot vuonna 2019 olivat 1035 miljardia dollaria.
Keskeisin osa voimakkaimpien armeijoiden sotilaallisessa voimassa on niiden ydinaseet. Eri asevoimat jatkavat ydinaseidensa modernisointia korvaamalla vanhat taistelukärjet uusilla. Lokakuussa 2018 Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Neuvostoliiton kanssa joulukuussa 1987 allekirjoitetusta INF -sopimuksesta (Intermediate Range Nuclear Forces). Sopimuksen avulla vähennettiin kolmenkymmenen vuoden aikana suuri määrä ohjuksia joiden kantama oli 500-5000 kilometriä.
Yhdysvallat kuitenkin vetäytyi INF-sopimuksesta syyttäen Venäjää, että se oli vuodesta 2016 lähtien rikkonut sopimusta. Venäjän puoli kiistää väitteet toteamalla, että näiden erityisten modernisoitujen ohjusten kantama on alle 500 kilometriä ja syyttää Yhdysvaltoja kiellettyjen ohjusten asentamisesta Puolassa ja Romaniassa Mk-41-kantoraketteihin, joita voidaan käyttää pitkän kantaman hyökkäysohjusten laukaisemiseen [32].
Kilpailu lisääntyy, sotilasoppeja muutetaan
Kilpailu lisääntyy ja molemmat maat ilmoittavat muutoksista ydinaseiden käytön sotilasopissaan. Yhdysvallat on ottanut käyttöön ensi-iskun mahdollisuuden ja Venäjän viranomaiset puhuvat nyt hyperääniaseiden rakentamisesta. Samalla näemme molemmilta osapuolilta valituksia uudentyyppisistä laser- tai ilmastonmuutosaseista ja uusista käyttöalueista mm. avaruudessa.
Tärkein ”työkalu” voimakkaimpien armeijoiden sotilassuunnittelussa on niiden rajojen ulkopuolella olevat sotilastukikohdat. Yhdysvalloilla on kaikkialla maailmassa eri käyttötarkoituksiin yli 700 tukikohtaa. Britannialla, Ranskalla, Venäjällä, Italialla, Turkilla, Kiinalla, Japanilla ja Intialla on myös tukikohta ulkomailla.
Arviot tämänhetkisestä sijoituksesta 20 vahvimman armeijan joukossa ovat: 1) Yhdysvallat, 2) Venäjä, 3) Kiina, 4) Intia, 5) Japani, 6) Etelä-Korea, 7) Ranska, 8) Yhdistynyt kuningaskunta 9) Egypti, 10) Brasilia, 11) Turkki, 12) Italia, 13) Saksa, 14) Iran, 15) Pakistan, 16) Indonesia, 17) Saudi-Arabia, 18) Israel, 19) Australia, 20) Espanja. [33]
Euroopan kommunistinen aloite
KKE pani alulle Euroopan kommunistisen aloitteen (Initiative) perustamisen, johon monien Euroopan maiden kommunistiset – ja työväenpuolueet osallistuvat. Puolueet taistelevat kansanvastaista politiikkaa ja EU:n ja Naton imperialistisia suunnitelmia vastaan, puolustavat kaikkien kansojen suvereenia oikeutta valita kehityspolkunsa, mukaan lukien oikeus irtautua EU:n ja Naton monitasoisista riippuvuuksista sekä tehdä sosialistinen valinta [19].
Tässä vaiheessa on huomattava, että tieteellisen sosialismin maailmankuvaan perustuvien ja ”Euroopan kommunistiseen aloitteeseen” osallistuvien kommunististen puolueiden tavoitteena on tutkia yhdessä eurooppalaista ja kansainvälistä kehitystä, tehdä yhteisiä perustavanlaatuisia päätelmiä ja koordinoida niiden tuloksia.
Toiminta lisääntyvien ongelmien tunnistamiseksi ja työväenluokan puolustaminen imperialistisia liittoja vastaan on oikea-aikainen ja tarpeellinen askel kohti nykyaikaisen vallankumouksellisen strategian muodostamista.
Jotkut eurooppalaiset kommunistiset puolueet eivät katsoneet voivansa liittyä tähän välttämättömään prosessiin, joka voi antaa sysäyksen kommunistiselle liikkeelle. Ne ovat joko avoimesti luopuneet marxismi-leninismistä ja ovat vain nimellisesti kommunistisia, tai tarkistavat sosialistisen vallankumouksen ja rakentamisen lakeja käyttäen alibina mallien, dogmatismin ja ideologis-poliittisen homogenisoinnin kieltämistä.
Tämä tosiasia voi pahentaa entisestään sitä ideologis-poliittista jälkeenjääneisyyttä, jonka näiden puolueiden sitoutuminen kansainvälisen liikkeen aiempiin strategisiin kehityksiin on itse elämä osoittanut vääräksi. Nämä puolueet joutuvat umpikujaan, paljastuvat työväenluokan edessä ja tekevät niistä parhaimmillaan sosiaalidemokratian ”vasen pyrstö” järjestelmän hallinnassa olevia osia.
Kansainvälinen konteksti ja kehitys osana kansainvälisen kommunistisen liikkeen ideologis-poliittista taistelua
Kansainvälisen kommunistisen liikkeen riveissä käydään kovaa ideologista ja poliittista taistelua useista asioista. Yksi tärkeä näkökohta tässä on kansainvälisen tilanteen ja sen kehityksen käsittely. On ominaista, että jotkut puolueet tulkitsevat kansainvälistä kapitalistista kriisiä, missä pandemia toimi myös katalysaattorina, pandemian tai jonkinlaisen uusliberalismin hallintomuodon seurauksena. Tuo ”sosiaalidemokraattinen valkaisu” jättää huomiotta kapitalistisen tuotantotavan kokonaisuutena, joka on vastuussa tällaisista kriiseistä.
Useat ongelmat, joista käydään kamppailua, on esitetty edellisillä sivuilla. Jos kuitenkin haluamme tehdä yhteenvedon lyhyesti voimme sanoa, että avainkysymyksiä ovat lähestymistapa moderniin kapitalismiin, imperialismin ymmärtäminen sekä sosialistisen vallankumouksen ja rakentamisen lait.
Lausunnot vallitsevan kapitalismin sietokyvystä, sen ”inhimillistämisen” ja ”demokratisoitumisen” mahdollisuuksista, sen teknologisten saavutusten käytöstä kansanjoukkojen hyväksi – kommunistisen puolueen aktiivisella poliittisella puuttumisella hallitustasolla – eivät vastaa historiallista kokemusta.
Tältä pohjalta kuitenkin kommunistisissa puolueissa toistetaan kantoja ”vasemmiston yhtenäisyydestä”,
Perustuslakivaliokunnan linja täsmentyi edelleen kalastuslaista 1997 annetussa lausunnossa.[1]
[1] PeVL 27/1997 vp, 3.
”demokraattisista tai isänmaallisista voimista”, ”yhteistyöstä vasemmistolaisen sosiaalidemokratian kanssa”, ”vasemmistohallituksista”, ”uusista antifasistisista ja anti-uusliberalismin rintamista” jne.
Tämä lähestymistapa, joka on irti politiikasta taloudessa, on myös suoraan vastoin leniniläistä imperialismin käsitystä. Tämä johtuu siitä, että imperialismi on monopolikapitalismia. Ei voi olla ”rauhanomaista” tai ”ei-aggressiivista” imperialismia, kuten ei voi olla ”hyväntekeväisyyden” monopoleja.
Kommunistien on vahvistettava rintamaa sekä kosmopoliittisuuden käsitystä vastaan, jossa lähestytään luokkakuvaa porvariston kansainvälisissä liittoumissa (EU, Nato, BRICS jne.) että kansallismielisyyttä vastaan, jossa pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan kehitetään rasistisia käsityksiä ”kansan rodun puhtaudesta”.
Jokaisella kommunistisella puolueella on vastuu tutkia kansainvälistä kehitystä marxilais-leniniläisen maailmankuvan pohjalta. Tehdä johtopäätöksiä ja tiedottaa niistä työntekijöille omassa maassaan ja kansainvälisesti. Ylläpitää rintamaa porvarillisia ja opportunistisia voimia vastaan kansainvälisissä kysymyksissä tai ”kansallisina asioina”. Koordinoida toimintaansa muiden kommunististen ja työväenpuolueiden kanssa ja pyrkiä kartoittamaan moderni vallankumouksellinen kurssi kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä, joka vastaa aikamme luonnetta, kapitalismista sosialismiin siirtymistä.
KKE:n keskuskomitean jäsen, kansainvälisten asioiden vastaava, Elisseos Vagenas
Käännös: Lari Miniailo, Rauno Lintunen
Työkansan Sanomat 5/2021
Väliotsikot: Toimitus
[18] See the amendment proposal on the EU budget for 2021 by Younous Omarjee and Dimitris Papadimoulis, on behalf of the GUE/NGL Group, 4/11/2020, A9-0206 / 2020.
[19] The “European Communist Initiative” includes 30 Communist and Workers’ parties, which have agreed on a coherent ideological-political framework and seek to coordinate their struggle. However, even within the ECI, there is ideological and organizational heterogeneity. There are also ideological and political issues and confusions, which are based on the historical course and the formation of many CPs, the difficulties faced by many parties in developing a revolutionary strategy and its linking to the current class struggle under unfavorable non-revolutionary conditions, and in connecting their organized forces with the working class and its movement.
[20] The Shanghai Cooperation Organization initially included China, Russia, Kazakhstan, Kyrgyzstan, Tajikistan, and Uzbekistan. It was later joined by India and Pakistan. Iran, Mongolia, Belarus, and Afghanistan are observer states.
[21] Apart from Russia, Armenia, Kazakhstan, Kyrgyzstan, Belarus and Tajikistan also participate in the Collective Security Treaty Organization (CSTO). The participating countries are bound to assist in the defense of whichever of these countries is under foreign military attack. For this reason, they have set up “rapid reaction forces”.
[22] In addition to Russia, Armenia, Kazakhstan, Kyrgyzstan and Belarus also participate in the Eurasian Economic Union (EEU), while Moldova and Uzbekistan are observer states. It seeks to regulate a number of customs cooperation issues on the basis of the 4 “freedoms” (goods, services, capital, labor).
[23] APEC – Australia, Brunei, Canada, Chile, China, Hong Kong, Indonesia, Japan, South Korea, Malaysia, Mexico, New Zealand, Papua New Guinea, Peru, Philippines, Russia, Singapore, Taiwan, Thailand, USA and Vietnam.
[24] ASEAN – Vietnam, Indonesia, Cambodia, Laos, Malaysia, Brunei, Myanmar, Singapore, Thailand, Philippines.
[25] Such as MERCOSUR, UNASUR, PROSUR, CELAC, PETROCARIBE, CARICOM, ALBA, OAS.
[26] Today, Cuba, Venezuela, Nicaragua, and some smaller Caribbean island states are still participating in ALBA, while Honduras, Ecuador and Bolivia withdrew in 2010, 2018 and 2018 respectively.
[27] Organization of American States (OAS): Transnational union founded in 1948, after WW II, led by the United States from the beginning. During the Cold War, it played the role of a transnational anti-communist cooperation against the CPs and the workers’-people’s movements, especially in Latin America. Using the pretext of human rights violations, it is currently leading the sanctions and measures against Cuba and Venezuela, without ruling out military intervention. Today it consists of 35 member states, i.e. almost all the states of the continent, except Cuba, Venezuela and some Caribbean island states.
[30] See article by Marina Lavranou: “International Law of the Sea tailored to intra-imperialist contradictions”, Kommounistiki Epitheorisi 4-5 / 2020
[31] https://www.sipri.org/media/press-release/2020/global-military-expenditure-sees-largest-annual-increase-decade-says-sipri-reaching-1917-billion
[32] http://redstar.ru/yadernyj-shhit-vysochajshej-nadyozhnosti/?attempt=1
[33] Source: GLOBAL FIREPOWER – https://www.globalfirepower.com/countries-listing.asp