Joukkotyöttömyys ei hellitä – pitkäaikaistyöttömiä yhä enemmän

Joukkotyöttömyys ei hellitä – pitkäaikaistyöttömiä yhä enemmän

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkisti vasta huhtikuun alussa helmikuun työllisyyskatsauksensa. Syykin on selvä, karmeat työttömyysluvut. Helmikuun lopussa oli laajan työttömyyden piirissä 480 000 työtä vailla olevaa. Työttömyysaste oli lähes 18 % ja työllisyysaste alle 70%. Molemmat ovat pahoja lukuja. Nyt tuhojaan

Veitsiluodon tehdas suljetaan – Marinin hallitus seuraa sivusta

Veitsiluodon tehdas suljetaan – Marinin hallitus seuraa sivusta

Stora Enso ilmoitti 20.4. sulkevansa Kemissä sijaitsevan suuren Veitsiluodon sellu- ja paperitehtaan. Työpaikkansa menettävät kaikki tehtaiden 700 työntekijää. Kemin kaupungin työpaikkakadoksi on arvioitu 1500. Tehtaan lakkautus on kova isku koko Pohjois-Suomelle, sillä tuhannet työpaikat ovat välillisesti nyt vaarassa. Stora Ensolla

Kapinalliset kynät

Kapinalliset kynät

Raoul Palmgren julkaisi vuonna 1984 kirjan Kapinalliset kynät. Teos on tutkimus fasismin mahtikaudesta, jolloin taantumusvoimien aiheuttama tuho kohtasi lähes totaalisena työväenliikkeen vasenta haaraa, ajaen sen maanalaiseen toimintaan. Voimallinen poliittinen elpyminen koettiin työväenliikkeessä, kun sisällissodasta lähtien vallinnut fasistinen sorto- ja sotapolitiikka

Myanmar/Burman historia ja kommunistinen puolue (Osa 3)

Myanmar/Burman historia ja kommunistinen puolue (Osa 3)

Burman vuoden1948 itsenäistymisen jälkeen voimaan astui perustuslaki joka seurasi porvarillisen demokratian periaatteita. Hallintotapa oli kaksikamarinen parlamentaarinen tasavalta. Näinä vuosina valtapuolueena oli Antifasistinen kansanvapausliiga (AFPFL), jonka aatteellinen suuntaus edusti pääosin sosialidemokratiaa. Kommunistinen puolue oli pari vuotta sodan jälkeen yhteistyössä AFPFL:n kanssa,

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Kalevi Hölttä kirjoitti Työkansan Sanomissa (4/2021) oivallisen artikkelin luottamusmiesten asemasta ja siihen liittyvästä juridiikasta. Hyvä ja ajankohtainen aihe, varsinkin kun Teknologiateollisuus ry:n ilmoitus valtakunnallisen työmarkkinaneuvottelutoimintansa lopettamisesta osui samaan ajankohtaan.  Kirjoituksessa Hölttä selvittää pääasiassa luottamusmiesten aseman juridista puolta. Teksti ei selvennystä

VAPPUTERVEHDYS TYÖKANSAN SANOMIIN

Työkansan Sanomat (TKS) on kommunistinen työväenlehti. TKS on aatteellinen, analyyttinen, ajankohtainen ja kertoo Suomen lisäksi myös ulkomailla käytävästä työtätekevien luokkataistelusta. TKS ilmestyy noin kolmen viikon välein. TKS-lehden päätoimittaja on Rauno Lintunen ja koko toimitustyö, taitto ja postitus tehdään talkootyönä. TKS

Neuvostoliitto lähetti 1961 ensimmäisen ihmisen avaruuteen

Neuvostoliitto lähetti 1961 ensimmäisen ihmisen avaruuteen

Huhtikuun 12. päivä tulee kuluneeksi 60 vuotta Juri Gagarinin avaruuslennosta maapallon ympäri. Gagarin oli ensimmäisen ihmisen avaruudessa.  Lennon lähtö tapahtui Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista ja se kesti yhden tunnin ja neljäkymmentäkahdeksan minuuttia. Ensimmäisen ihmisen avaruuslento tuli mahdolliseksi Neuvostoliiton tieteen ja tekniikan

Amazonin jakelukeskuksissa ja varastoissa lakkoillaan

Amazonin jakelukeskuksissa ja varastoissa lakkoillaan

Αmazonin työntekijät käynnistivät maaliskuun lopulla Saksassa neljän päivän lakon vaatien palkankorotuksia   ja toimenpiteitä terveytensä suojelemiseksi. Lakko toteutettiin kahdessa suuressa Amazonin jakelukeskuksessa Vernessä ja Leipzigissä sekä varastoissa Rheinbergissä, Koblenzissa ja Bad Hersfeldissä. Työntekijät vaativat palkankorotuksia, jotka ovat työnantajaliiton vastustuksen takia pysyneet

Kapitalismin arkea – väki vaihtuu ja väsyy

Kapitalismin arkea – väki vaihtuu ja väsyy

Suomalaisen Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla lienee Suomen suurin työntekijöiden vaihtuvuus. Sitä pitävät yllä tiukkatahtisessa 3-vuorotyössä väsyminen ja työpaikan epävarmuus, sillä käynnissä ovat alati jatkuvat yt-neuvottelut ja lomautukset. Käytäntö on tuttua muuallakin alihankintatyössä, kun voittoa haetaan työvoiman joustamisesta. Valmet Automotive ei

Nato mukana imperialistisissa sodissa

Nato mukana imperialistisissa sodissa

Euroopan parlamentissa pidettiin 15.3. ulkoasiainvaliokuntien (AFET) sekä turvallisuus- ja puolustusalan alakomitean (SEDE) yhteinen kokous, jossa esittelijänä toimi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. Kreikan kommunistisen puolueen (KKE) Euroopan parlamentin jäsen Kostas Papadakis esitti kokouksessa KKE-ryhmän kannanoton. Siinä korostettiin Naton rikollista, historiallista vastuuta