Tapahtumia Washingtonissa, jotka johtuivat äärioikeistolaisten taantumuksellisten voimien suunnitellusta hyökkäyksestä Capitoliin, niitä ei voi selittää pelkästään Trumpin mielijohteella. Ne ovat heijastuma rappeutuvasta yhteiskunnasta, kovan kilpailun, valtapelien, kriisien ja umpikujien maailmasta, jossa seuraukset maksatetaan kansoilla, ja jotka näkyvät yhä ilmeisimpinä – jopa
Marinin hallitus valitsi hävittäjäkoneet ja poisti eläkeputken työläisiltä – KTP ei porvarien politiikkaa hyväksy
Eduskunta antoi 17.12. äänestyspäätöksellä Marinin viiden puolueen hallitukselle tilausvaltuudet uusien hävittäjäkoneiden ostamiseksi. Päätös tehtiin äänin 53 puolesta ja 2 vastaan. Koronaestojen ja muiden syiden takia poissa oli peräti 144 kansanedustajaa. Hallitus on jo aiemmin päättänyt korottaa hävittäjien hankintahintaa 10 miljardiin
Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) esittää muutosta puoluelakiin
Ktp:n keskusneuvosto teki 15.8.2020 päätöksen lähettää oikeusministeriölle kirje, jossa puolue esittää, että sallitaan kevään 2019 eduskuntavaaleihin osallistuneiden kaikkien puolueiden osallistuminen myös 2021 kuntavaaleihin yhtäläisin oikeuksin. Esitystä perustellaan koronaepidemiasta johtuneiden kieltojen ja rajoitusten vaikutuksella Ktp:n aloittamalle nimienkeräykselle ja palauttamiselle puoluerekisteriin. Ktp
Norjan kommunistinen puolue – EU:sta ja kansallisuuskysymyksestä
Valtaosa Norjan väestöstä arvostaa kansallista vapautta, suvereenisuutta, sosiaaliturvaa, maailmanlaajuista yhteistyötä ja hyviä vapaan kehityksen olosuhteita. Euroopan unioni (EU) edustaa tämän vastakohtaa. Tämän takia kansa on äänestänyt EU:n jäsenyyttä vastaan kahdessa kansanäänestyksessä (1972 ja 1994) ja 15 peräkkäistä vuotta mielipidekyselyissä. EU:n
Kapitalistinen järjestelmä on kykenemätön turvaamaan työtätekevien oikeudet ja elämän (sisältää videon)
Ktp:n keskusneuvosto 15.08.2020: Kapitalismi on riiston ja kriisien järjestelmä. Elämme 2000-luvulla jo kolmannen kapitalistisen talouden syöksyn aikaa. Kaksi viimeisintä, 2008 finanssikriisi ja 2019 alkanut tuotannon alamäki, mille koronapandemia antoi lisävauhtia, olivat historiallisen pahoja. Kriisien seuraukset on Suomessakin hoidettu eduskunnan ja
Kommunistinen työväenpuolue vaatii Suomen eroa Euroopan Unionista ja rahaliitto EMU:sta
Ktp:n keskusneuvosto 15.08.2020: Suomi liittyi virallisesti Euroopan Unioniin 1.1.1995. Jäsenyyttä valmisteltiin jo varhain 1980-luvulla aloittamalla valtion ja kuntien omaisuuden ja tuotannon yksityistäminen sekä pääomien ja rahamarkkinoiden vapauttaminen kaikista rajoituksista. 1990-luvun alun lama oli tuhoisa seuraus näistä valmisteluista. Kansaäänestys Suomen EU-jäsenyydestä
Tänään, niin kuin 75 vuotta sitten, työväenluokan vallan puolesta!
Toukokuun 9. päivänä vuonna 1945 Puna-armeija nosti punaisen lipun Berliinin keskustassa, viestien kansojen suurta antifasistista voittoa ja natsismin häviötä Neuvostoliiton johtaman raskaan ja verisen taistelun jälkeen. Taistelussa ratkaisevassa asemassa olivat myös antifasistiset partisaanit ja liikkeet, joita johtivat monien kutsuun vastanneiden
Eläköön kansainvälisen työväenluokan juhlapäivä!
Tervehdimme lämpimästi maailman työläisiä, nuoria työläismiehiä- ja naisia, ja kunnioittavasti muistamme työväenluokan puolesta kaatuneita. Toukokuun ensimmäinen on symbolinen päivä kapitalistista riistoa ja imperialistista sotaa vastaan taisteleville työläisille ympäri maailmaa. Tänä vuonna työläiset juhlistavat vappua pandemian keskellä, ja hengityssuojaimista huolimatta kuuluu
Kommunistinen työväenpuolue: Hallituksen on huomioitava tärkeä asia. Työläiset ovat tämän maan rakentaneet – Koronaviruksen riehuessa ja sen jälkeen heitä tarvitaan.
Porvarillisen Suomen sitoutuminen imperialismin keskuksiin piti pitkään kahleissa Sanna Marinin hallitusta, ennen kuin se ryhtyi väestöä suojaaviin toimenpiteisiin. Kaikkien Suomeen saapuvien laittaminen valvottuun karanteeniin olisi pitänyt toteuttaa viimeistään maaliskuun alkupäivinä. Suomen EU-jäsenyys ja vapaan liikkuvuuden Schengen-alueella salliva sopimus, jonka Suomi
Eurooppalaiset ammattiliitot: Taistelu työntekijöiden terveyden ja elämän suojelemiseksi
Me tervehdimme työtätekevien, tiedemiesten ja tutkijoiden sankarillista työtä ja panosta terveydenhoidossa, sairaaloissa sekä siistijöiden ja monen muun ammattialan henkilöstön työtä ja ponnistelua. He vaarantavat terveytensä uuvuttavissa olosuhteissa, liian vähäisin henkilökuntamitoituksin ja puutteellisen ennaltaehkäisyjärjestelmän oloissa. He kamppailevat suojellakseen työtätekevien ja kaikkien