Yhdysvaltojen harjoittama imperialistinen ulko- ja sotapolitiikka on historiallinen tosiasia. Sitä on jatkettu riippumatta maan presidenttien puoluekannasta ja hallintojen vaihtumisesta. Imperialistisen otteen pitävyys kaikkialla maailmassa on varmistettu sadoilla sotilastukikohdilla, sodilla, vallankaappausten järjestämisellä ja hallitusten horjuttamisella. Neuvostoliiton ja sosialistisen maailmanleirin nousun ja
Pääkirjoitus: Ulkopoliittinen johto vaarallisella tiellä
Suomen ulkopoliittinen johto on siirtänyt 2000-luvulla maamme ja sen tulevaisuuden yhä tiukemmin EU:n ja sotilasliitto Naton päätösten varaan. Se mitä Brysselin päämajoissa päätetään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, toistetaan sellaisenaan Suomen kannaksi ja kansalaisten hyväksyttäväksi. Vaarallisen kehityksen näkyvin virstanpylväs oli 2014 Ukrainan
Pääkirjoitus: Hallituksen on estettävä fasistien järjestäytyminen
Viime vuosien kapitalismin kriisi ja sen seuraukset ovat johtaneet oikeistopolitiikan voimistumiseen ja kärjistymiseen. Yhteiskunnan pinnan alla kytenyt äärioikeistolaisuus ja fasismi on noussut näkyvästi julkisuuteen. Voimassa olevan lain ja Suomen solmimien rauhansopimusten vastaiseen toimintaan on puututtu hitaasti ja vähätellen. Fasismia ja
Pääkirjoitus: Porvarillinen demokratia ei ole kansanvaltaa
Yhdysvaltojen tapahtumat ovat saaneet liikkeelle porvarimedian, poliitikkoja ja sekalaisen joukon demokratian selittäjiä. Yhteistä kaikille on ollut porvarillisen demokratian kritiikitön maalailu, lähes paratiisillisin värein. Yhdysvallat on nostettu ”maailman vanhimmaksi demokratiaksi” ja tasa-arvon esitaistelijaksi. Tuo ei vastaa miltään osin totuutta. Mihin on
Pääkirjoitus: Porvarien ote mediasta lujittuu
Suomen tiedostusvälineiden valtaosa on ollut 1900-luvun alusta alkaen porvarien käsissä. Tilanne muuttui vähän, kun sotien jälkeen työväenlehdet saivat ilmestymisoikeudet. Myös valtion Yle joutui muuttamaan ohjelmapolitiikkaansa piirun verran vasemmalle. Tätä suvantovaihetta kesti 1980-luvulle saakka. Tuon vaiheen jälkeen tiedotusvälineiden omistuksen keskittyminen ja
Nato-lieka lyhenee, sotavalmistelut etenevät
Eduskunta aloitti viime viikolla kenraalien ja Marinin hallituksen esittämän Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyn. Aikaisempaan tapaan eduskuntapuolueiden yksimielisyys sen suurista linjoista säilyy tälläkin kertaa. Käsittelyssä oleva selonteko jatkaa jo kolme vuosikymmentä jatkunutta lännettymistä: mahdollisimman lujasti kiinni Natoon, lisää aseita,
Pienituloiset budjetin ja sote-hankkeen maksajia
Pääkirjoitus, Työkansan Sanomat 12/2020 Marinin hallitus on jättänyt eduskunnan käsittelyyn kaksi suurta asiakokonaisuutta: valtion ensi vuoden budjetin ja uuden sote-esityksen. Jos viiden hallituspuolueen suunnitelmat toteutuvat, hyväksyy eduskunta joulukuun lopulla molemmat. Budjetin ensi vuoden vaikutuksista tehtyjen laskelmien mukaan kaikkein pienituloisin työväestö
Pääkirjoitus: Mitä pitäisi tehdä?
Metsäyhtiö UPM ilmoitti viime viikolla Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta ja muiden tehtaidensa yt-neuvotteluista. Isku osuu kovalla voimalla Jämsään ja myös muille paikkakunnille eri puolilla Suomea. Yli 800 työtekijää joutuu työttömyysturvan saajien joukkoon. UPM:lla on kymmeniä paperitehtaita ympäri maailmaa. Tehtaita on suljettu
Tuotanto ja pääomat keskittyvät – myös mediassa
Karl Marx arvio tieteelliseen tutkimukseen ja kapitalismin kehitykseen perustuen, että tuotanto ja pääomat keskittyvät kapitalismissa. Marx oli oikeassa. Sama keskittyminen näkyy myös nykyisessä mediassa. Tutkimattakin on selvää, että suomalainen media on eurooppalaisen mittapuun mukaan äärimmäisen keskittynyt. Tiedonvälitystä ja viihdettä on