Luku Alfred Lemmnitzin kansantaloustiede -sarjan kirjasesta ”Marxilais-leniniläisen kansantaloustieteen tutkimuskohde ja metodi” vuodelta 1977.
Lemmnitz toimi mm. Saksan Demokraattisen tasavallan opetusministerinä. Väliotsikointi toimituksen.
Taloudelliset lait
Taloudellisilla laeilla marxismi-leninismi tarkoittaa yhteiskunnan taloudellisen kehityksen prosesseissa ja ilmiöissä olevia niitä olennaisia, välttämättömiä, yleisiä ja objektiivisia yhteyksiä, joita leimaa suhteellinen pysyvyys ja toistuvuus. Taloudelliset lait vaikuttavat ihmisten käytännöllisen toiminnan kautta uusintamisprosessissa, toisin sanoen jatkuvasti toistuvassa aineellisten hyödykkeiden tuotanto-, vaihto-, jako- ja kulutusprosessissa.
Taloudellinen peruslaki ilmaisee kunkin tuotantotavan tuotannon päämäärän ja tämän päämäärän saavuttamiskeinot. Tuotantotavan taloudellisten lakien kokonaisuus täyttää niin kutakin tuotantotapaa luonnehtivat erityiset 1ait kuin myös yleiset lait, jotka vaikuttavat kaikissa tai muutamissa tuotantotavoissa ja joiden toimintatapa on erityisten lakien alainen.
Taloudelliset lait eroavat luonnonlaeista siten, että ne eivät synny ja ole olemassa luonnostaan, vaan syntyvät ja kehittyvät yhteiskunnallisen tuotannon myötä. Sovittamattomissa luokkayhteiskunnissa ne vaikuttavat luonnonvoimaisesti, toisin sanoen ne toteutuvat ihmisten tuotannossa ja vaihdossa harjoittaman yhteiskunnallisen toiminnan kautta mutta heidän tahdostaan riippumatta. Sosialistisessa yhteiskunnassa ihmiset tiedostavat ne ja käyttävät niitä hyväkseen tietoisessa toiminnassa.
Taloudelliset lait ovat objektiivinen tosiasia, joka voidaan käsittää marxilais-leniniIäisen poliittisen taloustieteen avulla. Näiden lakien tuntemus auttaa työväenluokkaa kapitalismin oloissa käymään tehokkaammin taistelua asemansa parantamiseksi ja kehittämään strategian ja taktiikan kapitalismin kumoamiseksi. Tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen oloissa voi valtaan päässyt työväenluokka tietoisesti panna sosialismin taloudelliset lait palvelemaan yhteiskunnan kehitystä.
Taloudelliset lait ovat kussakin tuotantotavassa koossa pitävä rakenneosa. Kapitalismin taloudelliset lait ovat yleiseen tavaratuotantoon perustuvan riistoyhteiskunnan lakeja. Kapitalistisen tuotannon päämäärän määrittelee kapitalismin taloudellinen peruslaki, lisäarvolaki. Se sanoo, että kapitalistisen tuotannon päämäärä on yksinomaan lisäarvo, lisätuotteen kapitalistinen muoto. Itse tuotanto on pelkästään väline peliin pannun arvon lisäämiseksi. Sen takia kapitalistien lopullinen päämäärä ei ole voitto yhdellä kertaa eikä myöskään oma yksityinen kulutus, vaan heidän tavoitteenaan on voiton herkeämätön liike, rikkautensa jatkuva lisääminen. Kapitalisti lakkaa olemasta kapitalisti niin pian kuin hän lakkaa hankkimasta lisäarvoa ja voittoa.
Taloudellinen peruslaki määrää kapitalistien toiminnan siten, että kapitalismin objektiivinen taloudellinen liikevoima, lisäarvo, vaikuttaa kapitalistin subjektiivisena pyrkimyksenä. ”Tämän liikkeen itsetietoisena ylläpitäjänä rahanomistaja tulee kapitalistiksi . . . Tämän kiertokulun objektiivinen sisältö – arvon paisuttaminen – on hänen subjektiivinen tarkoituksensa, ja vain sikäli kuin hänen toimiensa yksinomaisena kannustimena on abstraktisen rikkauden lisääntyvä omaksuminen, hän toimii kapitalistina eli henkilöityneenä, tahdolla ja tiedolla varustettuna pääomana.”
Taloudellinen peruslaki ilmaisee kapitalistisen tuotantotavan ominaisluonteen. Lisäarvolain ohella kapitalismin erikoislakeja ovat palkkalaki, kapitalistisen kasautumisen yleinen laki, laki keskimääräisvoitosta ja tuotantohinnasta, laki voiton suhdeluvun alenemistendenssistä ja kriisilaki. Erityisten, välittömästi kapitalistisista “tuotantosuhteista kumpuavien lakien ohella kapitalismissa vaikuttavat myös yleiset lait, kuten tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien vastaavuuden laki, laki yhteiskunnallisen tuotannon jakautumisesta tuotantovälineiden ja kulutustavaroiden tuotantoon ja ajan ekonomian laki.
Suuri merkitys kapitalismille on tavaratuotannon laeilla, erityisesti arvolailla. Jo kauan ennen kapitalismia on ollut olemassa tavaratuotantoa. Kapitalistisen tavaratuotannon ja sitä edeltäneen tavaratuotannon välillä on yksi yhtäläisyys: ne perustuvat tuotantovälineiden yksityisomistukselle. Tästä yhteisestä perustekijästä huolimatta kapitalistinen tavaratuotanto ja sen lait eroavat esikapitalistisesta, erityisesti yksinkertaisesta tavaratuotannosta. Yksinkertaisen tavaratuotannon harjoittajat – talonpojat ja käsityöläiset – ottivat haltuunsa oman työnsä tuotteet.
Kapitalistit anastavat itselleen vieraan työn, työläisen työn tuotteet. Kapitalistinen omistus muuttaa yksinkertaisen tavaratuotannon omistusta koskevan oman työn haltuunoton lain laiksi vieraan työn, palkkatyöläisten työn haltuunotosta.
Tavaratuotannon lait joutuvat siis kapitalistisen tuotantotavan alistamiksi ja muokkaamiksi ja saavat siten erityisen kapitalistisen muotonsa. ”0n kaikille tuotantovaiheille yhteisiä määräyksiä, jotka ajattelu määrittää yleisiksi; mutta kaiken tuotannon niin sanotut yleiset ehdot eivät ole mitään muuta kuin näiden abstraktisia momentteja, joiden avulla on mahdotonta ymmärtää yhtäkään todellista historiallista tuotantovaihetta. Yleiset ehdot ja lait eivät kerro mitään kunkin tuotantotavan luonteesta. Tavaratuotantoa on myös sosialismissa, mutta tavaratuotannon yhteiskunnallinen perusta on sosialismissa aivan erilainen kuin kapitalismissa – se nojaa tuotantovälineiden yhteiskunnalliseen omistukseen. Tämän takia tuotantoa sosialismissa ei säätele arvolaki spontaanisti, vaan sitä säätelee kansantalouden suunnitelmallisen määräsuhteisen kehityksen laki, jonka
yhteydessä käytetään tietoisesti hyväksi arvolakia.
Marx ei havainnut ainoastaan, että tuotannon yleiset lait ovat alisteisia kulloisillekin historiallisille erityislaeille ja saavat täten juuri tätä tuotantotapaa vastaavan sisällön. Hän osoitti samaten, että myös erityiset lait kokevat historiallisen muutoksen ja kehityksen. Esimerkiksi arvolaki muuntuu kapitalismin oloissa tuotantohinnan laiksi ja muuttuu edelleen monopolikapitalismin ja monopolihinnan muodostumisen oloissa.
Yksi kapitalismin taloudellisten lakien vaikutustavan tunnusmerkki on niiden spontaanisuus. Ne vaikuttavat sokeina voimina. ”Porvarillisen yhteiskunnan koko olemuksena”, Marx kirjoitti Kugelmannille, ”on juuri se, että siinä ei ole olemassa a priori mitään tietoista yhteiskunnallisen tuotannon sääntelyä. Järkevä ja luonnollisesti välttämätön ilmenee vain sokeasti toimivana keskiarvona.”
Mutkikas suhde vallitsee taloudellisten lakien spontaanin vaikutuksen ja kapitalistien ja palkkatyöläisten aineellisten elämänvälineiden tuotannossa, vaihdossa ja jaossa suorittaman tietoisen toiminnan välillä.
Kapitalismin taloudellisten lakien spontaani vaikutus ei merkitse, että kapitalistisen tuotantotavan päämäärä toteutuu automaattisesti. Siihen tarvitaan tietyssä määrin kapitalistien tietoista toimintaa. Lisäarvolaki on, kuten totesimme Marxiin yhtyen, objektiivinen laki, joka määrää kapitalistin toiminnan, tapahtui se sitten tietoisesti tai ei. Kapitalistien täytyy harjoittaa tuotantoa päämääränään lisäarvontuotanto. Heidän täytyy riistää työläisiä; muuten he lakkaavat olemasta kapitalisteja ja romahtavat kapitalisteina.
Lisäarvon tuotanto ja haltuunotto vaatii kuitenkin kapitalistien tai heidän palkkaamiensa toimihenkilöiden järjestävää, teknistä ja taloudellista toimintaa. Tuotanto- ja riistoprosessin järjestäminen on siis tietoista, suunnitelmallista toimintaa, jonka menestys ei riipu vain yleisistä yhteiskunnallisista olosuhteista, vaan myös itsensä kapitalistin kyvyistä. Mutta tämä ei tee lisäarvon tuotantoa välttämättömäksi: sen tekevät välttämättömäksi kapitalistisen tuotantotavan objektiiviset ehdot.
Kapitalismiin kätkeytyvät lainmukaisuudet näyttävät kapitalisteista olevan heidän ulkopuoleltaan vaikuttavia lakeja, kilpailun pakkolakeja. ”. . . se tapa, jolla kapitalistisen tuotannon sisäiset lait ilmenevät pääomien ulkoisessa liikkeessä, vaikuttavat kilpailun pakkolakeina ja sen vuoksi esiintyvät yksityisen kapitalistin tietoisuudessa liikkeellepanevina vaikuttimina”, on ratkaisevan tärkeää taloudellisten lakien vaikutustavan ymmärtämiselle. ”. . . kilpailun tieteellinen erittely on mahdollinen vain mikäli käsitetään pääoman sisäinen luonne, aivan samoin kuin taivaankappalten näkyvän Iiikkeen ymmärtää vain se, joka tuntee niiden todellisen, mutta aistein havaitsemattoman liikkeen.” (Karl Marx, Pääoma)
Kapitalismin taloudellisten lakien ymmärtämisen vaikeus johtuu siitä, että niiden vaikutus saa kapitalistisen yhteiskunnan pinnalla sellaisia muotoja, jotka peittävät tai, kuten Marx sanoo, mystifioivat lakien olemuksen, erityisesti kapitalistisen riiston olemuksen. Tuotteiden tavaramuoto esimerkiksi näyttää tuotteiden luonnolliselta ominaisuudelta. Se on kuitenkin yhteiskunnallinen ominaisuus, jonka tuotteet saavat vain tietyissä yhteiskunnallisissa oloissa. Lisäarvo ei esiinny lisäarvona, vaan voittona, liikevoittona, korkona, osinkona jne. eikä siis ollenkaan työläisten työn lisätuotteena vaan pääoman tuotteena. Näin peittyy sen riistoluonne, voiton lähde mystifioituu.
Taloudellisten lakien sisäisen olemuksen peittymiseen liittyy myös yksi niiden spontaaniselle vaikutustavalle luonteenomainen ilmiö. Kapitalistit tavoittelevat vain yhtä päämäärää, lisäarvoa tai sen ilmenemismuotoa, voittoa. Tätä tehdessään he samalla tarkoittamattaan, tietämättään ja tahtomattaan noudattavat objektiivisia lakeja, joilla on ratkaiseva merkitys yhteiskunnallisen kokonaispääoman tuottamiselle ja uusintamiselle. Tämä tapahtuu kuitenkin kapitalistien yhteiskunnallisten ja yksilöllisten etujen ristiriitojen ja selkkausten vallitessa ja kriisien oloissa.
Kapitalistisen tuotantotavan käytännössä, Engels kirjoitti, ”historiaa tehdään siten, että lopputulos on aina seuraus monien yksityistahtojen selkkauksesta . . . Sillä mitä yksi tahtoo, sitä toinen vastustaa, ja se mitä lopputuloksena syntyy, on jotakin, mitä kukaan ei ole tahtonut”. Engels päätyy tähän toteamukseen koko historian kulusta. Se pätee kuitenkin myös kapitalismin niiden taloudellisten lakien toteutumiseen, jotka turvaavat kapitalistisen tuotantotavan kokonaisuuden olemassaolon ja toimimisen: tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien vastaavuuteen, pääoman ja sen myötä tuotantovälineiden ja työvoiman määräsuhteiseen jakautumiseen eri tuotannonaloille, tuotantovälineiden tuotannon kasvun ensisijaisuuteen jne.
Tästä kapitalismin taloudellisten lakien ristiriitaisesta vaikutustavasta, joka juontuu kapitalististen tuotantosuhteiden olemuksesta, seuraa myös näiden lakien toteutumisen tendenssinomainen luonne. Lait eivät voi toteutua puhtaina, vaan joutuvat aina kaikenlaisten esteiden ja poikkeamien muuntamiksi ja muokkaamiksi. ”Ylipäätään koko kapitalistisessa tuotannossa yleinen laki pääsee hallitsevaksi tendenssiksi aina vain hyvin sekavalla ja likimääräisellä tavalla, ainaisten heilahdusten koskaan vakiintumattomana keskiarvona”, opetti Marx.
Työkansan Sanomat 10/2021