Perussuomalaiset esittävät itseään “vaihtoehtona” tyypilliselle porvaripolitiikalle. Todellisuudessa he eivät tarjoa mitään vaihtoehtoa vaan ovat osa samaa politiikkaa, jonka tavoitteena on rikkaiden kapitalistien vallan ja voittojen turvaaminen ja työväenluokan huijaaminen.
Perussuomalaisten nousu ja hajaannus
Perussuomalaiset nousivat muiden suurten puolueiden joukkoon 2011 vaalien yhteydessä, saaden 19% äänistä ja 39 kansanedustajaa. Se on edelleenkin puolueen kaikkien aikojen paras vaalitulos. Puolueen onnistui esittää itseään uutena vaihtoehtona, joka tekisi asiat eri tavalla kuin totaalisen ryvettyneet tutut eduskuntapuolueet. Se käytti myös demagogista retoriikkaa, jota on sittemmin alettu kutsua “populismiksi”.
Demagogi antaa katteettomia lupauksia siitä kuinka hän tulee korjaamaan yhteiskunnan epäkohdat. Tosiasioihin perustuvan analyysin sijaan demagogi pyrkii luomaan “narratiivin” eli tarinan siitä miten yhteiskunta toimii, kuten “muut puolueet ovat eliittien puolueita, mutta perussuomalaiset ovat tavallisen kansan puolella”.
Näiden väitteiden katteettomuus paljastui perussuomalaisten päästyä hallitukseen 2015.
Sipilän hallituksessa perussuomalaiset tekivät yhteistyötä Keskustan ja Kokoomuksen kanssa, harjoittaen tavallista kansaa kurittavaa leikkauspolitiikkaa, jolla pyrittiin pelastamaan Suomen ja Euroopan kapitalistien voitot. Jos menee hallitukseen porvarien kanssa, on tietysti tehtävä porvarillista politiikkaa. Näitä tosiasioita perussuomalaiset eivät tietenkään halunneet tunnustaa, vaan yrittivät edelleen huijata kansaa Sipilän oikeistohallituksen taakse.
Paine kävi kuitenkin liian kovaksi ja 2017 kesäkuussa Perussuomalaiset hajosivat kahteen ryhmään: Sininen Tulevaisuus, johon kuului puolueen johto, joka tahtoi pysyä hallituksessa ja Perussuomalaisiin, jotka jättivät hallituksen. Viimeisenä niittinä oli täydellinen opportunismi EU-kysymyksessä. Perussuomalaiset ovat aina esittäneet itseään muka “EU-kriittisenä”, mutta Sipilän hallituksessa olivat mukana hyväksymässä tukipaketteja joilla pelastettiin Euroopan suuria pankkeja. Puolueen kannatus oli romahtanut.
Perussuomalaisten uusi tuleminen
Vuoden 2017 hajaannuksessa puolueeseen tuli uusi Halla-ahon edustama johto ja entinen Timo Soinin edustama johto jäi ulos puolueesta, tai jopa kokonaan pois politiikasta. Soini kuvasi tätä tapahtumaa blogissaan äärioikeistolaisen Suomen Sisu-järjestön tekemänä vallankaappauksena. Asiassa on varmasti jotakin perää.
Sisulaiset olivat pesiytyneet Perussuomalaisten nuorisojärjestöön niin tiukasti, että puolue päätti katkaista välinsä koko nuorisojärjestöön 2020 sen avoimen fasistisen ja etno-nationalistisen ideologian takia (kts. artikkelini “Fasismin uudet ilmentymät”, Työkansan Sanomat 3/2020. Juttu löytyy myös Ktp:n nettisivuilta). Näyttää siltä, että Halla-aho käytti äärioikeistolaisia aineksia päästäkseen itse valtaan, mutta yrittää sen jälkeen pitää heitä kurissa.
Nyt Perussuomalaiset pysyvät oppositioissa ja ovat palanneet samaan demagogian taktiikkaan. He väittävät taas olevansa täysin erilainen kuin muut porvaripuolueet ja syyttävät kaikesta aikaisemmasta politiikastaan puolueen entistä johtoa ja Timo Soinia. Demagoginen petkutus on noussut niin korkealle asteelle, että nyt esitetään ainoana määräävänä tekijänä “suuria johtajia”. Soini oli mukamas “huono johtaja” ja Halla-aho “hyvä johtaja”.
Todellisuudessa Perussuomalaiset eivät edusta mitään todellista vaihtoehtoa kapitalistiselle politiikalle. Heidän suosionsa ei johtunut Soinin nerokkuudesta, tai edes taitavasta retoriikasta vaan siitä, että kapitalismin taloudellinen ja poliittinen kriisi oli luonut otolliset olosuhteet puolueen nousulle. Se palveli Suomen kapitalistiluokan sen hetkisiä tarpeita. Tarvittiin uusi puolue, joka voisi huijata tavallisia kansalaisia.
Samoin Perussuomalaisten kannatuksen romahdus ja puolueen hajaannus eivät johtuneet Soinin petturuudesta, vaan olivat väistämättömiä. Perussuomalaiset eivät koskaan johdonmukaisesti vastustaneet kapitalistista politiikkaa, joten heille jäi kaksi vaihtoehtoa: joko mennä siihen mukaan, yrittää peittää ja puolustaa sitä, tai pysyä oppositiossa. He käyttivät Soinin johdolla vaihtoehtoa yksi, ja nyt Halla-ahon johdolla vaihtoehtoa kaksi.
Perussuomalaisten poliittinen sisältö
Perussuomalaiset soveltuvat hyvin kapitalistisen politiikan pönkittämiseen, koska puolueen politiikan ydinsisältö on ns. “identiteettipolitiikkaa”. He eivät ole niin kiinnostuneet taloudellisista tai yhteiskunnallisista realiteeteistä kuin epämääräisestä kulttuurillisesta identiteetistä. He väittävät olevansa “isänmaallisia” ja heidän EU-kriittisyytensäkin sisältö perustuu lähinnä ulkomaalaisvastaisuuteen.
Todellisuudessa mikään kapitalismia pönkittävä puolue ei voi ajaa oman kansansa etua, vaan kansan riistäjien etua. Ulkomaalaisvihan lietsominen on myös kätevä tapa kääntää työläisten huomio pois kapitalismin epäkohdista. Valheellinen “isänmaallisuus” on myös helppo valjastaa palvelemaan imperialistista sotapolitiikkaa ja asevarustelua.
Tähän mennessä kapitalistit ovat tajunneet, että usein on helpompi huijata kansaa eri ryhmiin kohdennetuilla viesteillä. Keskustapuolueella vedotaan maaseutuun, Kristillisdemokraateilla uskovaisiin, Perussuomalaisilla kansallismielisiin, EU-vastaisiin ja muihin puolueisiin pettyneihin.
Sen lisäksi identiteetteihin vetoaminen on halpaa. Perussuomalaiset kaupittelevat itseään konservatiiveina, uskovaisina, “isänmaallisina” jne., mikä ei tietenkään maksa kapitalisteille senttiäkään toisin kuin esim. sellainen puolue, joka esiintyisi työläisten etujen ja luokkataistelun puolesta.
Kommunistien näkemys EU:sta, maahanmuutosta ja pakolaisuudesta
Euroopan Unioni on Euroopan suurimpien kapitalistien ja imperialistien projekti. EU alistaa maat kansainvälisen kapitalismin kontrolliin, riistäen niiltä itsemääräämisoikeuden. Unionin tarkoitus on avata Euroopan maiden taloudet kansainväliselle kapitalismille, sekä valjastaa ne kilpailuun muita talousblokkeja ja suuria talouksia vastaan. Tämän takia kommunistit vastustavat EU:ta ja osa Suomen työläisistä, viljelijöistä ja pienyrittäjistä myös vastustaa EU:ta tietoisesti tai vaistonvaraisesti.
Euroopan Unionin neljä “perusvapautta” ovat pääomien, työvoiman, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuminen. Niiden tarkoitus on purkaa kaikki esteet imperialistisen kapitalismin tieltä.
Ulkomaalaisvastaiset tahot hyökkäävät ulkomaalaisia työläisiä vastaan, mutta eivät ole kiinnostuneet siitä taloudellisesta ja poliittisesta järjestelmästä, joka on kaiken takana. Kapitalismi nykyisessä vaiheessaan haluaa ja tarvitsee ulkomaista halpatyövoimaa. Se riistää ja köyhdyttää maita, aloittaa sotia ja aiheuttaa maahanmuuttoa ja pakolaisuutta. (kts myös artikkelini, “Kommunistinen näkökulma: Maahanmuutto ja pakolaisuus”, Työkansan Sanomat 10/2019. Juttu löytyy ktp:n nettisivuilta)
Sen sijaan, että yritettäisiin lietsoa vihaa ulkomaalaisia vastaan, on vastustettava imperialistista sotaa ja riistopolitiikkaa, joka synnyttää maastamuuttoa ja pakolaisuutta.
Suomen on irtaannuttava EU:sta, Nato-sopimuksista ja harjoituksista sekä asekaupoista imperialistien kanssa. Ulkomaiset työläiset ovat samalla tavalla riistettyjä kuin Suomen oma työväenluokka. Siirtotyöläiset ovat joutuneet lähtemään kotimaistaan ja usein eroon perheistään, koska se on toimeentulon turvaamiseksi ollut välttämätöntä.
Oikeaa luokkatietoisuutta on se, että siirtotyöläiset yhdessä Suomessa pysyvästi asuvien työläisten kanssa ymmärtävät olevansa työvoimansa kapitalistisen riiston kohteena.
Tomi Mäkinen
Työkansan Sanomat 12/2020