Moni kommunisti ja ajatteleva työläinen suhtautuu hyvin pessimistisesti Suomen tilanteeseen, koska kaikki näyttää varsin toivottomalta ja kansa näyttää apaattiselta. Asiat vain kurjistuvat eikä porvarien politiikalle näytä olevan mitään vastavoimaa. Mutta onko asia niin? Ei tilanne ole aivan niin yksinkertainen.
Kommunistit ja pessimismi
Pohjimmiltaan kommunisti ei voi vaipua epätoivoon eikä luovuttaa. Kommunisti ei ole koskaan pessimisti. Tämä johtuu siitä, että kommunisti ymmärtää ettei kapitalismilla ole tulevaisuutta. Lisäksi kansanjoukkojen apatia ei ole ehkä niin syvää kuin päällisin puolin näyttää. Itse asiassa kyse on paljon siitä mitä Lenin kirjoitti kirjassaan Mitä on tehtävä? Hän sanoi, että kansa on usein varsin toimeliasta, mutta kommunistit eivät ole johtamassa sen toimintaa. Kansalla voi olla oikeasti paljonkin energiaa, mutta sitä energiaa ei suunnata oikein. Apaattisuuden vaikutelmaa ei siis saa absolutisoida – se on vain suhteellista, osittaista ja hetkellistä.
Kapitalismi on sekä taloudellisessa, kulttuurillisessa että yleisessä yhteiskunnallisessa taantumassa. Kriisiytyvän kapitalistisen yhteiskunnan ristiriitaisuudet nostattavat aina erilaista vastustusta ja tavallinen kansa yrittää aina puolustaa tavalla tai toisella omia etujaan. Oli kyse sitten opiskelijoiden liikehdinnästä, työläisten lakkoilusta, ympäristöprotesteista tai jopa täysin spontaanista valtiovallan ja muiden yleisten auktoriteettien kyseenalaistamisesta. Kaikki ovat reagointia kapitalismin kriisiin ja yrityksiä löytää ulospääsyä siitä.
Tuolta kannalta on tänä päivänä tarkasteltava kaikkia suomalaisen yhteiskunnan ilmiöitä ja voidaan huomata, että erilaista liikehdintää on olemassa. Suurin osa kansan liikehdinnästä on kuitenkin vaistonvaraista, spontaania tai tiedostamatonta – joskus jopa kokonaan työväenluokan ja kansan todellisten etujen vastaista. Tilanne osoittaa marxilais-leniniläisen kommunistisen puolueen tärkeyttä.
Kapitalismin aiheuttama apatia ja todellisuuden pakoilu
Ihmisillä on kapitalistisessa yhteiskunnassa huono olla. Lohtua haetaan mm. alkoholista, huumeista ja viihteestä, jotka saisivat ajatukset pois harmaasta ja masentavasta todellisuudesta. Tästä kertoo selvästi mielenterveysongelmien lisääntyminen sekä syrjäytyminen.
Monet, erityisesti nuoret, eivät halua olla tekemisissä normaalin yhteiskunnallisen elämän tai todellisuuden kanssa, vaan lukkiutuvat asuntoihinsa pelaamaan aamusta iltaan tietokonepelejä tms., vuodesta toiseen. He pakenevat virtuaaliseen maailmaan. Hekin, jotka edelleen käyvät koulua tai töissä, haluavat kotiin päästyään vain ’rentoutua’ ja laittaa ns. ’aivot narikkaan’ ja unohtaa mahdollisimman tehokkaasti kapitalismin arkitodellisuuden.
Teoksessaan “Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa V. I. Lenin kirjoitti, että vuosien 1905–06 vallankumouksen epäonnistuttua kansanjoukot valtasi apatia, epätoivo sekä erilaiset eskapistiset (todellisuutta pakoilevat) ja mystiset ideologiat. Suuri proletaarinen kirjailija Maksim Gorki myös sanoi, että noina vuosina moni kirjailija joka oli tukenut vallankumousta, lopetti poliittisen toiminnan ja alkoi kirjoittaa täysin todellisuudesta irtaantunutta fantasiaa ja ’epäpoliittisia’ teoksia. Nykyajan Suomessa on vallinnut hyvin samantyyppinen ilmapiiri Neuvostoliiton ja kommunistisen liikkeen osittaisesta tuhoamisesta lähtien.
Ihmisten spontaania reagointia kapitalismin ongelmiin
Etsiessään ratkaisuja ongelmiin osa ihmisistä ajautuu mystisiin aatteisiin, osa omaksuu taikauskoisen maailmankuvan, uskoo erilaisiin ’salaliittoteorioihin’ jne. Tämäkin on ollut selvästi nähtävissä viimevuosina ja koronapandemia on vain lisännyt sitä. Salaliittoteorioihin uskovat ihmiset kuvittelevat, että koronavirusta ei ole ollenkaan olemassa tai että rokotteet ovat ihmiselle haitallisia. Tuo kaikki on reagointia kapitalismin ilmentymiä ja kapitalistista politiikkaa vastaan – mutta epätoivoista ja harhaista reagointia. Kun ihmiset eivät ymmärrä mistä ongelmat todellisuudessa johtuvat, he sortuvat helposti taikauskoon.
Tämä johtuu myös kapitalismin vieraannuttavasta vaikutuksesta, ihmisten on vaikea uskoa enää mihinkään yhteiskunnassa. Ihmiset tietävät, ettei porvaripoliitikkoihin ja porvarimediaan voi luottaa. Ihmiset ovat pettyneet niihin niin monia kertoja. Mutta mihin sitten uskoa? Kapitalistinen kasvatus (koulu, media, uskonto jne.) luo ihmisiä, joilla ei ole ainakaan johdonmukaisesti tieteellistä materialistista maailmankuvaa, vaan jotka helposti lankeavat epätieteelliseen idealismiin sen eri muodoissa.
Monelle kapitalismin kasvatille tuntuu helpommalta uskoa, että ongelmat johtuvat ilkeiden päättäjien juonesta kuin että ongelmat johtuvat koko taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän (eli kapitalismin) kestämättömyydestä. Tai tuntuu helpommalta uskoa, että kaikki on toivotonta, että mitään ei ole tehtävissä, ja että ihmiskunta kenties tuhoutuu uudessa maailmansodassa tai ilmastokatastrofissa kuin että kapitalismi voitaisiin kumota ja ihmiskunnalle aukeasi parempi tulevaisuus.
Kaikki tuo kertoo siitä, miten syvästi ihmisvastainen järjestelmä nykyaikainen huippuunsa kehittynyt kapitalismi on ja miten syvässä kriisissä porvarillinen yhteiskunta on.
Vaistonvaraista liikehdintää
Monet ihmiset kapinoivat tietämättään porvarillisella tavalla kapitalismia vastaan. Jos heillä on vain kapitalismin heihin iskostama ajatusmaailma, niin mitä muutakaan he voisivat tehdä? Kapitalistinen ajatusmaailma ei kuitenkaan mitenkään riitä, vaan työväenluokka tarvitsee oman tietoisen aatteensa.
Työväenluokan tietoinen luokkataistelu perustuu ymmärrykseen siitä, että työväenluokka on se joka luo kaiken yhteiskunnassa, että työväenluokka on yhteiskunnan kantava voima ja että työväenluokan on vapautettava itsensä riistosta kaatamalla kapitalismi. Samalla työväenluokka kumoaa koko luokkajärjestelmän ja vapauttaa koko ihmiskunnan.
V. I. Lenin analysoi vaistonvaraista taistelua ja sen puutteita perusteellisesti kirjassaan Mitä on tehtävä? Vaistonvaraisen taistelun ongelmana on, että se usein vain uusintaa sitä mitä se haluaa poistaa. Ihmiset luulevat vastustavansa hallituksen politiikkaa, mutta todellisuudessa he vastustavat kapitalismia, mistä hallituksen politiikka on vain ilmaus. Mutta toisaalta, koska he eivät täysin ymmärrä mitä he vastustavat ei heidän toimintansa onnistu. Konkreettinen esimerkki tästä on se, miten koronapandemiaa on Suomessa käsitelty.
Kapitalistinen hallitus on käyttänyt (ja käyttää) pandemiaa hyväkseen sikäli, että sen varjolla on voitu kielloilla estää kansan liikehdintää sekä vedota siihen, että nyt muka tarvitaan “kansallista yhtenäisyyttä” eikä saisi edistää luokkataistelua tai kritisoida hallitusta. Toisaalta monet hallituksen toimet pandemiaa vastaan ovat olleet täysin riittämättömiä, mikä on pahasti syönyt uskottavuutta koronan vastaisilta toimilta.
Syy siihen, että virus on päässyt niin laajalti leviämään ja ettei sitä ole saatu kuriin on kapitalismin voitontavoittelussa. Sen takia protestit hallituksen huonoa koronapolitiikkaa vastaan ovat oikeastaan vaistonvaraisia protesteja kapitalismia vastaan. Mutta sellaiset vaistonvaraiset protestit jotka väittävät, ettei virusta ole olemassakaan, ainoastaan vahvistavat hallituksen asemaa ja hyödyttävät vain porvareita.
Vaistonvaraisuus on siltikin parempi kuin täysi apaattisuus. Se on toiminnan ensimmäinen muoto. Sillä on mahdollisuus jäädä vaistonvaraisuuden tasolle tai kehittyä tietoiseksi toiminnaksi.
Ratkaisu on tietoinen taistelu
Vaikka kapitalismilla onkin syvästi syrjäyttävä ja passivoiva vaikutus ja vaikka kapitalistinen kasvatus ei opetakaan ihmisiä ajattelemaan, tilanne ei silti ole toivoton. Nuo asiat, jotka näennäisesti suojelevat kapitalismia työläisiltä kertovat myös sen kestämättömyydestä. Ensimmäinen askel kohti vallankumousta on se, että työläiset eivät enää usko järjestelmään eivätkä haluaa elää siinä. Nyt ollaan jo hyvää vauhtia menossa siihen. Työläisiltä puuttuu enää päämäärä.
Vaistonvarainen toiminta ja päätön reagointi ei selvästikään riitä. Tarvitaan järjestäytynyttä toimintaa, joka perustuu todellisuuden tieteelliseen analyysiin. Tarvitaan luokkatietoista työväenliikettä, tarvitaan kommunistista puoluetta ja marxismi-leninismiä.
Kommunistinen liike saatiin Suomessa väliaikaisesti ajettua alas ja antikommunistisella propagandalla sekä muulla harhautuksella kapitalistit ovat pystyneet pitämään itsensä toistaiseksi vallassa. Mutta kuinka kauan ihmiset uskovat antikommunistiseen propagandaan? On lopulta vain ajan kysymys, milloin sitäkin aletaan kyseenalaistaa.
Helppoa se ei tule olemaan, mutta kommunistinen liike on taas rakennettava vahvaksi ja järjestettävä pitkäaikaisella päivittäisellä työllä työväenluokkaa, opetettava toinen toisiamme, kunnes kapitalismin seuraava (ja viimeinen) suuri kriisi koittaa ja työväenluokka on valmis kumoamaan kapitalismin, tällä kertaa lopullisesti.
Se tulee olemaan valtava ja vaikea työ, mutta ei mahdotonta. Päinvastoin, se on ainoa vaihtoehto – kaikki muu on täysin mahdotonta, tuhoon tuomittua, utopiaa ja todellisuuden pakoa.
Miksi siis maailma kuuluu työväenluokalle, vaikka se tällä hetkellä on masentunut ja epätietoinen omasta suuresta voimastaan? Koska tulevaisuus on työväenluokan puolella, kaikki kasvu ja potentiaali kuuluu sille, kun taas kapitalisteille kuuluu kaikki rapistuva, aikansa elänyt ja kuoleva. Miksi siis kommunisteilla on niin tärkeä tehtävä ja ratkaiseva merkitys, vaikka meitä on tällä hetkellä niin vähän? Koska kommunistit edustavat työväenluokan aatetta ja työväenluokalle kuuluu kaikki. Kommunistien kaikki piilevä voima on työläisissä.
Ei todellakaan voi vain tyytyväisenä istua ja odottaa, vaan meillä on todella paljon työtä, todella paljon opittavaa ja todella paljon parannettavaa. Uusi kommunistinen vallankumouksellinen liike on Suomessa (ja kansainvälisestikin) suoraan sanottuna alkutekijöissään. Mutta se on se alku, josta kaikki tulee kasvamaan.
Pessimismille ei ole syytä eikä sijaa. Jokaisen on käärittävä hihat ja ryhdyttävä töihin.
Tomi Mäkinen
pääsihteeri
Työkansan Sanomat 11/2021