Sanomalehtikatsaus – Suomen sotapropaganda ja viholliskuvan luominen (Osa 1)

Suomen talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 13. maaliskuuta 81 vuotta. Sota oli Hitlerin Saksaan nojanneen Suomen ulko- ja sotapolitiikan ensimmäinen paha haaksirikko. Toinen oli odottamassa jo oven takana, sillä jatkosota alkoi 25.6.1941, vain vähän yli vuosi talvisodan päättymisestä. Jatkosodassa, jota alettiin valmistella heti Moskovan rauhansopimuksen jälkeen, Suomi oli fasistisen Saksan aseveli. Sodan valmistelun tärkeä osa oli propaganda ja Neuvostoliiton vastaisen viholliskuvan iskostaminen kansalaisten mieliin.

Puntilismiksi sanotaan keinotekoisesti luotua yksimielisyyttä ja koko sitä korostettua isänmaallista aatesuuntaa, jota jatkosodan käynti valloituksineen ja keskitysleireineen natsi-Saksan liittolaisena vaati.

Viholliskuvaa käytettiin hyväksi vahvistettaessa kansallista identiteettiä. Viholliskuvilla on todettu olevan historiallista jatkuvuutta. Sekä Aunuksen retken, että sen valmistelun aikana käytettyjä propagandistisia aineistoja hyödynnettiin jatkosodassa Itä-Karjalan valloituksen tarpeisiin.

Hyökkäyssodan menestyksen huumassa valtaeliitti ryhtyi hahmottelemaan tulevan Suur-Suomen poliittisen elämän uudelleen järjestämistä. Suunnitelmiin kuului sodan vastustajien ja pettureiden eliminointi kotimaassa, miehitetyssä Itä-Karjalassa ja Leningradissa. Myös Hitlerillä ja Göringillä oli omat kaavailunsa Suomen tulevasta diktaattorista. Sekä Risto Ryti ja usein saksassa vieraillut Paavo Talvela olivat esillä näissä spekulaatioissa.

Lehtikirjoitukset 1941 – 1942

Presidentti Kyösti Kallio kuoli torstaina 19.12.1940 Helsingin rautatieasemalla, dramaattisissa olosuhteissa. Risto Ryti valittiin presidentiksi vielä saman päivän aikana, 19. joulukuuta 1940. Hän antoi hallituksen muodostamisen saksalaismielisen Jukka Ragnellin tehtäväksi. Tämä kokosi natsi-Saksaan suopeasti suhtautuvan hallituksen, johon kuuluivat Maalaisliitto, Kokoomus, Edistyspuolue, IKL, Sdp ja Rkp. Ryti nimitti hallituksen tehtäväänsä 3.1.1941. 

Hyökkäys Neuvostoliittoon on alkanut. Voitonriemu, uho ja usko natsi-Saksan nopeaan voittoon on kesällä 1941 etusivujen suurten otsikoiden aihe. IKL:n ja Kokoomuksen lehdet suoltavat pidäkkeettä sotapropagandaa, ja jakavat jo Neuvostoliiton alueita ”voittajavaltioiden” kesken. Helsingin Sanomat nimittää natsi-Saksaa Suomen liittolaiseksi, ja tukee sen johtajuutta uudessa Euroopassa. Se vannoo bolshevismin nopeaa tuhoa ja vaatii Suomelle lisää elintilaa Itä-Karjalasta.

25.6.1941

PääministeriRagnell toteaa eduskunnalle: ”Suomi käy yleismaailmallisesti tärkeää taistelua maailmanvallankumouksessa yleiseen tuhoon tähtäävää bolshevismia vastaan”.

1.7.1941
Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Uusi Suomi toteaa pääkirjoituksessaan, että Suomen tavoite on maailman vapauttaminen kerta kaikkiaan bolshevismin uhasta taistelurintamassa Saksan kanssa. Lehti julkaisee pääkirjoituksen jatkeena äärioikeistolaisen Bertel Gripenberginkirjoituksen, jossa tämä kirjoittaa, että ”kommunistista ei koskaan tule kelvollista kansalaista – yhtä vähän kuin myrkkykäärmeestä tai sudesta hyödyllistä eläintä. Oma ja saksalaisen aseveljemme etu vaatii, että kommunismi hävitetään olemattomiin ja likvidoidaan Suomesta sotatilan mahdollistamin jyrkin keinoin”.

3.7.1941
Kokoomuksen suurimman maakuntalehden Aamulehden pääkirjoituksessa todetaan: ”Näissä oloissa onkin meidän maamme osaksi tullut johtava sija taistelussa bolshevismin maailmanvalloitusaikeita vastaan. Me olemme olleet siinä merkinantajia ja uranuurtajia… emme myöskään kääntäneet purjeita sattumalta puhaltavaan myötätuuleen, vaan olemme löytäneet edestämme luonnollisen ja johdonmukaisen jatkon tehtävällemme, jota on sanottava historialliseksi”.

11.7.1941
Aamulehti muotoilee pääkirjoituksensa ”Karjalan ylösnousemus” seuraavasti: ”Ja sen vuoksi sykkii jokaisen suomalaisen sydän ilosta, kun hän kuulee Mannerheimin urhojen etenemisestä Karjalan mailla tai saksalaisen liittolaisemme tietä aukovista pihtiliikkeistä ja miekaniskuista… Jokainen päivä siirtää yhä lähemmäksi todellisuutta meidän rakkainta unelmaamme: Itä-Karjala Suomelle”.

Uusi Suomi muistuttaa pääkirjoituksessaan Tuhooja naapurina, että Suomi ei saa auttaa uuden porvarillisen Venäjän jälleenrakentamisessa, sillä porvarillinen Venäjä on uhka Suomelle siinä kuin bolshevistinenkin.

Syyskuu 1941
Väinö Tanner jatkaa aiheesta syyskuun alussa pitämässään puheessa, jossa hän toteaa, että ”tämä turmiollinen järjestelmä ja puoliaasialainen oppi on tuhottava, sillä muuten se hävittää eurooppalaisen sivistyksen”.

Isänmaallinen Kansan Liike (IKL) edustaa fasismia ja äärimmäistä oikeistoa. Se jatkoi kielletyn Lapuanliikkeen toimintaa. IKL:n kansanedustajista kolmasosa oli pappeja ja oppikoulun opettajia. Puolueen pää-äänenkannattaja on Ajan Suunta -lehti, jonka päätoimittaja oli Niilo Vapaavuori (nimim. Mauri). Vapaavuori oli alun perin kokoomuspoliitikko, joka loikkasi IKL:n riveihin. Erkki Kontio oli Niilo Vapaavuoren luottomies, sekä natsi-Saksan tiedotuskoneistoon kuuluvan Skandia Telegrambureaun (STB) ulkomaantoimittaja. Ajan Suuntaan kirjoittivat usein myös IKL:n poliittiset johtajat: Vilho Helanen, Vilho Annala, K.R. Kares, Bruno Salmiala ja Hilja Riipinen.

29.9.1941
Ajan Suunta julkaisi nimimerkki Maurin kirjoituksen Päiväkirjan poimintoja: ”Monen monta kertaa vuosisatojen aikana on idän kummitus levittänyt kauhua maahamme. Se on häätänyt ihmiset metsiin ja piilopirtteihin, se on hävittänyt asumukset ja kiduttanut asukkaita”. ”Ja kaikesta tästä seurauksena on jokaisen suomalaisen sydämen pohjalle pesiytynyt epäluuloisuus ja suora peittelemätön viha ryssää kohtaan… Me vihaamme ryssää, mutta emme aina tunne sen todellista luonnetta”.

Syksyn edetessä Leningradin piiritys nousee uutisaiheeksi. Kannanotoissa todetaan, että Pietari on ollut aina kaupunkina keinotekoinen, ja hallitsijan mahtikäskyllä luotu. Kaupunki rakennettiin tukikohdaksi ja ponnahduslaudaksi uusille valloituksille kohti Pohjanmerta. Taisteltaessa kaupungista taistellaan samalla koko suomalaisen heimon kohtalosta. Siksi se on tuhottava.

6.1.1942Aamulehden hartauskirjoittaja ”Kirkonmies” vaatii voimakkaasti kristillisen juutalaislähetyksen voimistamista ”… juutalaisten maailmaan levittämän mädän ja kirouksen vastustamiseksi”.

29.1. 1942
Uusi Suomi ja Aamulehti käsittelevät pääkirjoituksissaan suunnitelmaa, jonka mukaan maattomat rintamamiehet olisivat etusijalla Itä-Karjalaa asutettaessa. Propaganda nopeasta voitosta on unohdettu. Sota jatkuu yhä. Suur-Suomen valtaus kuuluu kaikkien lehtien käsitteistöön, kunnes vuoden 1942 lopussa alkaa koko Itä-Karjalaa koskeva kirjoittelu hiipua.

Leningradin peräänantamaton puolustus saa Hitlerin luopumaan kaupungin valtaussuunnitelmasta. Valtauksen sijaan natsi-Saksa tyytyy kaupungin piirittämiseen ja sen hävittämiseen tykistötulella. Talven 1942 aikana Saksan armeija kokee myös muita vakavia vastoinkäymisiä, mutta tiukka sotasensuuri estää tietojen julkaisemisen Saksassa ja Suomessa.

6.2.1942
Ajan SuunnanMauri kirjoittaa Leningradin piirityksestä: ”Kun se nyt Sodoman ja Gomorran tavoin kulkee tuhoansa kohti, emme voi siinä nähdä muuta kuin jumalallisen oikeuden täyttymyksen. Niin täytyikin tapahtua. Idän vainolaisen kykloopinsilmä on puhkaistava niin, ettei sen saastainen katse enää tahraa Länsi-Eurooppaa”.

Sodan yhä vain jatkuessa propaganda menettää uskottavuuttaan. Suomalaislehdistö selittelee syitä Mannerheimin päämajan ”povausten” toteutumattomuuteen. Myös Hitlerin päämajan tiedotteiden sekä konkreettisten sotasaavutusten välille on vuoden 1942 aikana ilmaantunut yhä leveämpi railo, joka herättää huolta ja epäilyä saksalaisten voittoon.

Saksalaisten ja suomalaisten piirittämä Leningrad ei romahtanut 1942. Eikä saksalaisten hyökkäys Murmanskin suuntaan edennyt. Lehdistön ja radion älytön uho ja vastustajan totaalinen aliarviointi ja päämajan selittelyt kuitataan kansan keskuudessa yhä useammin puntilan pulinoiksi ja sotaherrojen ”ropakantaksi”.

Sodanjohdon lupaamaa helppoa voittoa ei saavutettu. Talvelan johtaman Aunuksen rintaman tappiot olivat järkyttävän suuret. Itä-Karjalan valloitusvaiheen kokonaistappiot olivat 26355 sotilasta. Vuorineuvosten tavoittelemat runsaat tuototkin Itä-Karjalan metsien myynnistä jäivät saamatta.

Vuoden 1942 lopulla aletaan kulisseissa käymään jo alustavia keskusteluja uudesta hallituksesta.

Jussi Malminen

Työkansan Sanomat 4/2021