Suomen talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 13. maaliskuuta 81 vuotta. Sota oli Hitlerin Saksaan nojanneen Suomen ulko- ja sotapolitiikan ensimmäinen paha haaksirikko. Toinen oli odottamassa jo oven takana, sillä jatkosota alkoi 25.6.1941, vain vähän yli vuosi talvisodan päättymisestä. Jatkosodassa, jota alettiin valmistella heti Moskovan rauhansopimuksen jälkeen, Suomi oli fasistisen Saksan aseveli. Sodan valmistelun tärkeä osa oli propaganda ja Neuvostoliiton vastaisen viholliskuvan iskostaminen kansalaisten mieliin.
Lehtikirjoitukset 1943 – 1944
Hallitus vaihtuu… IKL jätetään oppositioon. Uusi Suomi, Aamulehti ja muut kokoomuksen maakuntalehdet joutuvat huomioimaan Linkomiehen hallituksen muuttuneet ulkopoliittiset linjanvedot. Kokoomuslehdistöä patistellaan siivoamaan pääkirjoituksensa lähemmäs uuden hallituksen pyrkimyksiä. Arkinumeroitten sivuja alkaa hallita neutraalimpi uutisaineisto.
Ajan Suunta jatkaa oppositiossa raivokasta ja äärimmäisen sotaisaa linjaansa.
Stalingrad mursi propagandan luomat illuusiot helposta voitosta. Hakkapeliitan numerossa 8/1943 nimimerkki ”Korohoro” tarkistaa talven kuluessa useaan otteeseen aiempia käsityksiään, myöntäen venäläisten sitkeyden ja sodanjohtotaidon.
2.2.1943 Žukovin laatiman ansan lauettua Stalingradissa, Pauluksen armeija joutui saarroksiin ja lähes puoli vuotta kestänyt taistelu päättyi Puna-armeijan voittoon. Suomalaisten usko natsi-Saksan voittoon heikkenee, ja spekulaatiot sodan lopputuloksesta alkavat lisääntyä.
3.2.1943 IKL:n pää-äänenkannattajan Ajan Suunnan pääkirjoitus ”Voitto tai kuolema” ei tee myönnytyksiä. Lehden linja on ehdoton: bolshevismin murskaaminen, suuren Suomen ja uuden Euroopan vaihtoehtoina päätoimittaja Vapaavuori tarjoaa vain kuolemaa.
11.2.1943 Aamulehden nimimerkki ”Salomooni” sitoo Suomen erottamattomaan kohtalonyhteyteen Saksan kanssa ja lehden eduskuntakirjoittaja toteaa Suomen tulevaisuuden riippuvan Neuvostoliiton ratkaisevasta häviöstä.
3.6.1943 Aamulehti: ”Suomalaiset SS-vapaaehtoiset vastaanotettiin Hangossa monin isänmaallisin kunnianosoituksin ja juhlallisuuksin. Rohkeasti uudet jääkärimme ovat käyneet kuolemaan, jotta Suomi saisi elää”.
5.6.1943 Aamulehti siteeraa Essener National Zeitungia, jonka mukaan Saksassa on tultu siihen tulokseen, ettei Euroopan itäaluetta voida järjestää muuta kuin venäläisen ihmisaineksen avulla. Kokemukset taistelukentällä osoittivat, ettei itää vallata marssimalla ja tuhoamalla materiaalia – on yritettävä valloittaa ihminen.
20.6.1943 Uusi Suomi kirjoittaa Saksan ilmoittaneen, että Neuvostoliitto on menettänyt sodassa jo 20 miljoonaa miestä.
Heinäkuu 1943 Kurskin taistelu alkoi 4. päivänä heinäkuuta. Se oli 2. maailmansodan taisteluista merkittävin, suurin sekä ratkaisevin. Se päättyi marsalkka Zukovin johtaman Puna-armeijan voittoon 22. päivänä heinäkuuta. Stalingradin ja Kurskin tappioiden jälkeen natsi-Saksa oli lyöty ja se aloitti perääntymisen kaikilla rintamilla. Saksalaiset tiedotusvälineet selittävät perääntymisen olevan valmistautumista lopulliseen iskuun.
Tiedot Kurskista kuultiin BBC:n uutisista. Suomalaislehdistö ja radio vaikenevat tyystin tapahtumista. Sen sijaan lehdistö ja radio nostavat otsikoihin taas Suur-Suomen ja vihollisen mollauksen, joilla päämajan propagandistit epätoivoisesti yrittävät herättää henkiin jo tyystin kadonnutta uskoa natsi-Saksan ja Suomen voittoon.
Vuonna 1941 suoritetussa mielialatutkimuksessa yli 90 % kokoomuslaisista uskoi Hitlerin voittoon. Syksyllä 1943 kokoomuslaisista uskoi voittoon vielä 38 %, ja demareista natsi-Saksan voittoon uskoi syksyllä 1943 enää 2 prosenttia.
Syksyllä huhut rauhasta lisääntyvät. Suomalaisten ounastelut konkretisoituvat, kun niin sanottujen kolmosten ”rauhanadressi” rävähti valtion- ja sodanjohdon sekä sensuurin ponnisteluista huolimatta julkisuuteen. Sen allekirjoittajina olivat J. W. Keto, Ragnar Furuhjelm ja Mauno Pekkala.
1.9.1943 Vapaavuori julkaisee Ajan Suunnassa nimettömän rintamapapin rajun vuodatuksen: ”Kansat kulkevat sittenkin Jumalan valtakuntaa kohden. Tämä olkoon ihanne, mihin on pyrittävä. Ei olisi ensi kerta, jolloin Jumala pienen kansan omakseen valitsisi, suunnitelmiensa eteenpäin viejäksi… Olisinko minäkään monessa hyökkäyksessä konepistooli kädessä riehunut, kymmeniä ryssiä ampunut, kymmenillä partiomatkoilla ollut, elleivät juuri nämä ihanteelliset ajatukset olisi kuumassa päässäni kiertäneet”.
2.9.1943 Aamulehden eduskuntatarkkailija muotoilee avainkysymyksen sodasta seuraavasti: ”… sotaa ei ole jatkettava päivääkään siitä hetkestä alkaen, jolloin itsenäisyytemme, alueellinen koskemattomuutemme ja entistä puolustuskykyisempi raja on turvattu. Voiko se tapahtua ennen kuin perivihollisemme on nujerrettu ja tuleeko se tässä sodassa nujerretuksi, ne ovat kohtalokkaita kysymyksiä”.
Pääministeri Linkomies antaa syyskuun alussa haastattelun, jossa hän tuo julki ajatuksen Ruotsin kanssa solmittavasta puolustusliitosta. Ajatusta tukevat Uusi Suomi ja Hakkapeliitta- lehti. Huhut rauhasta alkavat voimistua. Mannerheimin ja hallituksen kuristusote eduskunnasta alkaa rakoilla. Yli kaksi vuotta kestäneen sodan aikana eduskunta istuu nyt ensimmäistä kertaa puimaan ulkopolitiikkaa.
21.9.1943 Vapaavuori julkaisee Ajan Suunta -lehdessä uudelleen Mannerheimin sodan alussa julkaiseman päiväkäskyn mainintoineen Pyhästä sodasta, Karjalan kansan noususta ja Suomelle sarastavasta uudesta huomenesta. Propaganda talvisodan ja jääkäreiden ”hengestä” herätetään eloon. IKL:n julkinen toiminta puolueena alkaa olla tien päässä, mutta vireä toiminta kulisseissa ja kabineteissa jatkuu sodan jälkeen.
31.3.1944 Goebbels kirjoittaa Das Reich -lehdessä, että perääntymisen annetaan taktillisista syistä jatkua niin pitkälle, että Euroopan kansojen on pakko herätä ja muodostaa yhteisrintama bolshevismia vastaan.
Kesä 1944 Vain vajaat kolme vuotta Suomen hyökkäyksestä Neuvostoliittoon Puna-armeijan yllätyshyökkäys 9. kesäkuuta mursi suomalaispuolustuksen Karjalan kannaksella. Viipuri vallattiin jo 20.6.1944. Paniikki valtaa Suomen valtaeliitin. Mannerheim saa hermoromahduksen. Huhut rintamajoukkojen nopeasta perääntymisestä levittävät pelkoa. Ryti lupaa Hitlerille, ettei Suomi solmi erillisrauhaa sen tahdon vastaisesti.
Samaan aikaan alkoi Itä-Karjalan sotilashallintoviraston ja valtiollisen poliisin arkistojen tuhoaminen, sekä valtiollisen poliisin virkailijoiden pako Suomesta. Raukat vain menkööt merten taa…
Tappion käytyä kaikille ilmeiseksi, alkoivat Valpon saksalaismielisimmät sotaurhot paeta maasta. Sotaintoa yhä puhkuvia, natsi-Saksaa ihailevia valiosotilaita siirrettiin sukellusveneillä Saksaan. Osa siirtyi suoraan saksalaisten leipiin ja toisista koulutettiin sabotöörejä. Monien pakomatka jatkui Ruotsista tai Saksasta muukalaislegioonaan, Espanjaan, Yhdysvaltoihin ja Venezuelaan.
Myöhemmin myös sotilastiedustelun henkilökuntaa perheineen, yhteensä lähes 800 henkeä, häipyi Ruotsiin laivoilla, troolareilla ja moottoriveneillä Kristiinan ja Närpiön satamista. Lähtiessään he veivät mukanaan runsaasti tiedustelumateriaalia ja radiotiedustelulaitteita ruotsalaisille ja muille länsimaille kaupattavaksi.
Toivottavasti kaupoista vastanneet ”kunnian miehet” tilittivät rahat sodassa köyhtyneen ja pahoin velkaantuneen Suomen valtion typötyhjään kassaan.
Hallamaa ja Paasonen hakeutuivat erään tiedon mukaan Ranskan sotilastiedustelun palvelukseen. Kenties näilläkin sotaherroilla oli kiinnostavaa aineistoa, laitteita ja niiden piirustuksia mukanaan.
Syksy 1944 Suomeen saapuneet liittoutuneiden edustajat Neuvostoliitosta sekä Englannista hermostuivat lopulta Mannerheimin jahkailuun, ja esittävät vaatimuksen, että Suomen on vielä saman vuorokauden aikana 3.9.1944 ilmoitettava Saksalle suhteiden katkaisemisesta. Syyskuun 4. päivänä aamuyöllä STT:lle toimitettiin tieto siitä, että liittoutuneiden vaatimat ennakkoehdot on täytetty.
Tilastoja ja arvioita: Virallisten tilastojen mukaan Suomen talvi- ja jatkosodassa katosi ja kuoli yhteensä n. 90 000 suomalaista ja haavoittui n. 202 000. Lisäksi eräiden väestöasiantuntija-arvioiden mukaan heikoimmassa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa olleita siviilihenkilöitä kuoli 1941-1944 nälkään ja puutteelliseen hoitoon n. 19 500. Virallinen tutkimus siviilikuolemista on yhä tekemättä.
Sanomalehtikatsaus päättyy tähän.