Julkaisemme Jussi Malmisen kaksiosaisen kirjoituksen Venäjän lokakuun sosialistisen vallankumouksen ja vastavallankumouksen ajalta. Ulkomaiden tukeman vastavallankumouksen tavoitteena oli keisarivallan ja porvariston taloudellisten oikeuksien palauttaminen Venäjällä.
Aihe on varsin ajankohtainen tämän päivän tapahtumien valossa. Sillä taas kerran Saksa, Ranska ja muut EU:n jäsenmaat, Britannia sekä Suomen valtionjohto ja valtamedia mukaan luettuna ovat USA:n johdolla puuttuneet voimalla Venäjän sisäisiin asioihin. Ja taloudelliset intressit ovat osa käynnissä olevaa taistelua.
Tyranni Koltšak
Tšekkoslovakialaisten joukkojen vallattua Samaran, Koltšak siirtyi esikuntavaunuineen ja tšekkiläisen henkivartio-osastonsa kanssa sinne. Samaran vasemmistolainen hallitus oli ideologisesti kaukana yksinvaltaa ja monarkiaa kannattavasta Koltšakista, mutta vahva bolševisminvastaisuus yhdisti näitä. Ne yhdistivät voimansa ja perustivat Ufassa syyskuussa 1918 viiden miehen direktoraatin eli ”yleisvenäläisen väliaikaisen hallituksen”.
Koltšak ylensi itse itsensä amiraaliksi ja nimitti itsensä ”korkeimmaksi valtionhoitajaksi”. Hän kaappasi vallan ”väliaikaiselta hallitukselta” 19.11. 1919, ja julisti tärkeimmäksi päämääräkseen taistelukykyisen armeijan luomisen ulkovaltojen avulla. Hän lupasi kansalaisille tasa-arvoa ja demokratiaa, ja vaati muita kenraaleita alistumaan komentoonsa, sekä ryhtyvän heti toimittamaan aseita hänen nopeasti kasvaville joukoilleen.
Siperian veriset lumet
Koltšak perusti hallitsemalleen alueelle sotilasdiktatuurin, ja johti sitä itsevaltaisesti. Hän kumosi bolševikkivallankumouksen saavutukset; kahdeksan tunnin työpäivän ja uudet työsuojelulait, ja muutti hallitsemansa alueen kovennetun pakkotyön vankileiriksi. Suursijoittajat olivat varsin tyytyväisiä palkkakulujen roimaan alenemiseen ja palkitsivat Koltšakin runsaskätisesti.
Äärimmäisen brutaalilla tavalla hän alkoi tehdä selvää poliittisista vastustajistaan. Hänen joukkonsa murhasivat tuhansittain Tsentrosibiriin kuuluvia bolševikkeja, kyläneuvostojen puheenjohtajia sekä järjestön rivijäseniä. Koltšak petti väliaikaisen hallituksen lisäksi myös sosialistiliittolaisensa Samarassa. Hän murhautti kymmeniä tuhansia talonpoikia, ja vainosi erityisesti juutalaista syntyperää olevia kansalaisia.
Lenin ja Trotski ehdottivat Yhdysvalloille ja Englannille rauhan solmimista. Nämä kieltäytyivät ehdotuksesta ja rauhasta ja jatkoivat Koltšakin valkoisen armeijan rahoittamista, sekä vaativat ”omistusoikeuden, laillisuuden ja monarkian palauttamista” Venäjälle.
Koltšakin esikunta ryhtyi keskittämään valkoisen armeijan päävoimia Volgan seudulle. Sinne oltiin muodostamassa kansalaissodan tärkeintä itäistä rintamaa, joka aloitti suurhyökkäyksen maalikuussa 1919. Hyökkäyksen tavoitteena oli bolšhevikkivallan murskaaminen ja Moskovan valtaus.
Puna-armeija joutui perääntymään. Vasta keväinen kelirikko pysäytti valkoisen armeijan etenemisen ja antoi puna-armeijalle aikaa ryhmittää joukkonsa uudelleen Moskovan puolustukseen. Toukokuun alussa tapahtui käänne, kun valkoisen armeijan joukot olivat joutuneet liiaksi erilleen toisistaan.
Puna-armeijan yllätyshyökkäys itäisellä rintamalla oli raju. Se vangitsi tuhansia valkoisia sotilaita, ja valtasi valkoisten joukkojen panssarijunia sekä sotatarvikkeilla lastattuja junia vaunuineen. Paetessaan valkoiset jättivät kuormastonsa, tykkinsä, konekiväärinsä ja kiväärinsä, sekä kranaatti- ja ammuskuormansa.
Valkoupseerit ryöstöpuuhissa
Pakomatkallaan valkoupseerit yrittivät ryöstää Tomskin yliopiston kirjaston mittaamattoman arvokkaan harvinaisten kirjojen kokoelman, jonka kreivi A. G. Stroganov oli lahjoittanut aikoinaan keisarilliselle Tomskin yliopistolle. Mutta neuvokkaat ja päättäväiset kirjastonhoitajat ja partisaanit estivät maahantunkeutujien ja valkokaartilaisten aikeet.
Sen sijaan valkoupseerit onnistuivat ryöstämään Tomskin Pyhän Sofian katedraalikirkon kullalla, hopealla ja jalokivillä koristetut kirkolliset esineet ja ainutlaatuiset kirja-aarteet, mutta muut vähäisimmät arvoesineet ja kirjat he paiskasivat loskaiseen lumeen.
Koltšakin kultainen kolonna
”Korkein hallitsija” itse jatkoi pakomatkaansa Irkutskiin 14. marraskuuta 1919, mukanaan seitsemän vaunua hopeaa, platinaa ja muuta arvo-omaisuutta, sekä Venäjän valtion kultavarat, jotka ryöstettiin bolševikeilta Kazanista, jonne ne oli sijoitettu turvaan saksalaisten hyökkäykseltä helmikuussa 1918. Kun tšekkoslovakialaisten lähtö Venäjältä osoittautui mahdottomaksi, he käänsivät takkinsa ja siirtyivät junamatkan aikana punaisten puolelle. Tästä poliittisesta äkkikäännöksestä täysin tietämätön Koltšak oli heidän panttivankinsa ja henkivakuutuksensa ylellisessä vaunuosastossaan.
Irkutskissa tilanne on erittäin sekava. Valta on vasta siirtymässä kellareista esiin nousseille vähäisille työläis- ja partisaaniosastoille. Koltšakille uskolliset joukot ovat tulossa vapauttamaan johtajaansa, ja lähestyvät kaupunkia. Puna-armeijan päävoimat ovat liian kaukana voidakseen ottaa kaupungin hallintaansa. Joka puolella käydään pieniä kahakoita. Osasto vahvasti aseistautuneita puna-armeijalaisia linnoittautuu Irkutskin ns. Valkoiseen taloon.
Koltšakin junan saapuessa Irkutskiin 15.1.1920, ratapihalla seisoi tšekkiläisten joukkojen panssarijunia ja kaupunki vilisi sinne saapuneita Koltšakin hallituksen virkamiehiä. Tšekkiupseerit jatkoivat neuvotteluja bolševikkien kanssa, päästäkseen turvallisesti poistumaan Venäjältä.
Bolševikkijohdon alaiset partisaanijoukot miehittivät rautatieaseman ja valmistautuivat yhdessä Irkutskin rautatieläisten kanssa räjäyttämään ratapenkereen ja estämään Koltšakin esikuntavaunuja ja Venäjän kultavarantoa kuljettavaa junaa pääsemästä asemalta enää eteenpäin. ”Kultaisen kolonnan” vaunuissa on 1678 säkkiä kultaa, 5143 laatikkoa kultaharkkoja ja runsaasti kultarahoja.
Tyrannin vangitseminen
Gerasimovitš Nesterovin komppania piiritti Koltšakin salonkivaunun ja vangitsi ”Korkeimman valtionhoitajan”, ja luovutti hänet Irkutskin vankilan komendantille. Osasto ryhtyi saman tien linnoittamaan vankilaa ja sen ympäristöä puolustustaistelua varten, mikäli valkoisten joukot yrittävät asevoimin vapauttaa vangin. Vangin kuulustelut alkoivat heti ja ne päättyivät illalla 6.2.1920.
Kun vallankumouskomitean antama kuolemantuomio luettiin Koltšakille, tämä kiivastuneena ponnahti seisomaan ja tiuskaisi: ”Mitä! – ilman oikeuden tuomiotako”! ”Kyllä vara-amiraali, aivan samoin kuin te ja teidän alaisenne teloititte meidän tovereitamme”, vastasi tuomion lukenut toveri Tšudnovski lakonisesti.
Varhain aamulla kello 5, helmikuun 7. päivänä 1920, teloitusjoukkueen johtaja Bursak komensi: ”Joukkue, vallankumouksen vihollista kohti tulta!” Yhteislaukaus päätti ”korkeimman valtionhoitajan” elämän.
Sydäntalven aikaan Siperian maaperä on umpijäässä. Haudan kaivaminen pelkillä lapioilla teräksenkovaan maahan on täysin mahdotonta, joten teloitettu sysättiin Angara-joen jäähän hakattuun avantoon.
Denikinineteläisen armeijan vapaajoukot etenivät Ukrainassa Donetskin suuntaan vauhdikkaasti. Joukot olivat edenneet jo Tulan edustalle, jossa sijaitsivat neuvostovaltion kivääri- ja patruunateollisuuden suuret tuotantolaitokset. Sieltä olisi vain kaksisataa kilometriä Moskovaan.
Puna-armeija oli pakkovoiton edessä. Pääjoukkojen kanssa samaan aikaan iski Nestor Mahnonin ”mustien anarkistien” sissijoukot valkoisten joukkojen selustaan. Paikalle ehtineet reservit mahdollistivat ratkaisevan ja lopullisen voiton, jonka jälkeen ulkovaltojen sotilaat poistuivat Venäjältä. Kun Yhdysvalat ja Englanti eivät asevoimin pystyneet ottamaan valtaa käsiinsä, Neuvostoliitto eristettiin ja julistettiin kauppasaartoon.
Valkokenraalien kohtalot
– Aleksander Koltšak teloitettiin Irkutskissa 7. helmikuuta 1920.
– Denikinin lähetti vapaajoukkojen komentajalle erokirjeen 20. maaliskuuta 1920, ja pakeni Venäjältä.
– Pjotr Wrangel kuoli Brysselissä vuonna 1928, oletettavasti sotilaspalvelijansa myrkyttämänä.
– Judenitš muutti Etelä-Ranskaan Nizzaan, jossa kuoli vuonna 1933.
– Jevgeni Miller teloitettiin ampumalla Moskovalaisessa krematoriossa vuonna 1939.
Jussi Malminen
Työkansan Sanomat 3/2021