Yli vuoden jatkunut koronapandemia on ollut monin tavoin otollista aikaa kapitalistien EK:lle ja sen jäsenjärjestöille. Suuryritykset ovat voineet lomauttaa ja irtisanoa työväkeään helpommin kuin koskaan aiemmin.
Huhtikuun alussa julkistetut työ- ja elinkeinoministeriön työttömyysluvut paljastavat nykyisen karmean tilanteen: Suomessa oli helmikuun lopussa laajan työttömyyden luvulla lähes 480 000 työtöntä. Heistä yli 100 000 oli pitkäaikaistyöttömiä. Työttömyysturvan varassa eläviä oli yhteensä 420 000.
EK:n jäsenjärjestöihin kuuluvat suuryritykset ovat käyttäneet lomautuksia ja irtisanomisia voittojen ja osingonjakojen varmistamiseksi. Työväki on saanut joustaa ja iso osa siirtyä työttömyyskassojen ja Kelan tukien asiakkaaksi.
Tämäkään ei nyt enää riitä. Metsäteollisuus erosi aiemmin EK:sta, ilmoitti eroavansa valtakunnallisesta työehtosopimusjärjestelmästä ja siirtyvänsä paikalliseen, jopa henkilökohtaiseen sopimiseen.
EK:hon vielä kuuluva Teknologiateollisuus seurasi nyt maaliskuussa Metsäteollisuutta ja kertoi myös luopuvansa valtakunnallisesta sopimisesta. Tavoitteena on paikallisen ja valtakunnallisen sopimisen kaksoisjärjestelmä, missä yritykset saavat päättää sopimuksen valinnasta.
Paikallisen sopimisen ja henkilökohtaisten sopimusten tavoite on heikentää työoloja ja alentaa palkkoja. Perusteluna käytetään taas kerran Suomen vientiteollisuuden ”kilpailukykyä”. Tuo mantra nostetaan aina esille kun halutaan hyökätä työväen taistelemia etuja vastaan.
Syvenevän kriisin, työvoiman riiston, joukkotyöttömyyden ja kapitalistien uuden hyökkäyksen pitäisi herättää ay-johdossa ainakin pientä ryhtiliikettä. Mutta ei, ay-liikkeen johto on toimeton ja vaikenee. Tähän yksi syy on demarijohtoinen hallitus. Sitä ei haluta horjuttaa, ja työväki saa maksaa.
Monissa Euroopan maissa on oltu vastaavassa tilanteessa. Sen seurauksena on perustettu uusia taistelevia ammattiliittoja. Milloin näin tapahtuu myös Suomessa?
Työkansan Sanomat 5/2021