Hallitus esittää aktiivimalli kolmosta ja karensseja

Marinin hallitus on jättänyt eduskunnalle esityksen aktiivimalli kolmosesta. Siinä painostetaan työttömiä työnhakuun kerran viikossa ja vaaditaan karensseja sekä työttömyysturvan leikkauksia. Esitys paljastaa jälleen kerran sen tosiasian, että ”punavihreä” hallitus on luonteeltaan työväenvastainen ja toteuttaa porvaripolitiikkaa. Hallituksen esitys on monelta osin

Pääkirjoitus: Porvaripuolueille lisävahvistusta

Jo pitemmän aikaa on käynyt selväksi, että perussuomalaiset ja vihreät ovat siirtyneet politiikassaan entistä oikeammalle. Tämä on näkynyt niiden eduskuntatyössä, kunnanvaltuustoissa, muussa käytännön toiminnassa ja kannanotoissa. Näin porvaripuolueet ovat saaneet lisävahvistusta kaikilla päätöksenteon tasoilla. Perussuomalaisten harjoittamaa nykyistä politiikkaa ei voi

Alfred Lemmnitz: Taloudelliset lait

Alfred Lemmnitz: Taloudelliset lait

Luku Alfred Lemmnitzin kansantaloustiede -sarjan kirjasesta ”Marxilais-leniniläisen kansantaloustieteen tutkimuskohde ja metodi” vuodelta 1977. Lemmnitz toimi mm. Saksan Demokraattisen tasavallan opetusministerinä. Väliotsikointi toimituksen. Taloudelliset lait Taloudellisilla laeilla marxismi-leninismi tarkoittaa yhteiskunnan taloudellisen kehityksen prosesseissa ja ilmiöissä olevia niitä olennaisia, välttämättömiä, yleisiä ja

Luokkataistelu ja kansantaloustiede

Luokkataistelu ja kansantaloustiede

Kapitalistinen talousjärjestelmä käy kuolinkampailua ja sen loppu lähestyy armotta. Meneillään on sen imperialistinen vaihe. Tulevaisuus on sosialismin. Marx ja Engels osoittivat tutkimuksillaan kapitalismin kohtalon jo 1800-luvun puolivälissä kansantaloustieteen teorioillaan Marxin Pääoma –teoksessa. Lenin kehitteli edelleen teoriaa ja havaitsi kapitalistisen tuotantotavan

Afganistan 1800-luvun alusta nykyaikaan (Osa 1)

Afganistan 1800-luvun alusta nykyaikaan (Osa 1)

Afganistan on taas uutisissa sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi sieltä ja vallan on ottanut Taliban-liike. Mutta miten Afganistan tuli tähän tilanteeseen? Tämä artikkeli on ensimmäinen osa sarjassa, joka kertoo Afganistanin historiasta 1800-luvun alusta nykyaikaan. Perustietoa Afganistanista Afganistan sijaitsee Keski-Aasian eteläpuolella,

Suomi ja imperialistien peli Afganistanissa

Suomi ja imperialistien peli Afganistanissa

USA ja Suomi ovat vetäneet joukkojaan pois Afganistanista. Kapitalistien mediassa asia on esitetty tragediana – ’jalomieliset vapauttajat lähtevät pois’ ja nyt ’maa joutuu rosvojen valtaan’. Mutta mistä todellisuudessa on kysymys? Mitä USA ja Suomi ovat oikeastaan Afganistanissa tehneet, ja miksi?

Kuuban esimerkki loisti Tokion olympialaisissa

Kuuban esimerkki loisti Tokion olympialaisissa

Pieni sosialistinen yhdentoista miljoonan asukkaan Kuuba sijoittui Tokion olympialaisten mitalitaulukossa sijalle 14. Kuuba voitti seitsemän kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia jättäen jälkeensä paljon suurempia maita, joilla on rahaa ja rikkaat urheiluperinteet. Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta, sillä vallankumouksen

Uusi käänne työehtosopimuskuvioissa

Metsäteollisuuden työnantajajärjestö on jo keväällä ilmoittanut, että se ei enää tee valtakunnallisia työehtosopimuksia. Metsäteollisuus ry:n vastapuolina ovat työmarkkinoilla Paperiliitto (kemiallinen metsäteollisuus) ja Teollisuusliitto (mekaaninen metsäteollisuus). Vain Paperiliitto on esiintynyt voimakkaasti julkisuudessa korostaen edustavansa jäseniään myös neuvotteluissa paikallisista sopimuksista. Teollisuusliiton kannoista

Entinen valtion Tieliikennelaitos ranskalaisiin käsiin

Entinen valtion Tieliikennelaitos ranskalaisiin käsiin

Työkansan Sanomissa (25.6.2021) uutisoitiin infra-alan Destia Oy:n kesäkuun lakkotaisteluista. Työntekijät vastustivat tuolloin lakoilla yhtiön omistajien yritystä siirtää ensi vuoden alusta henkilöstöä halvemman työehtosopimuksen piiriin. Tavoitteena oli heikentää palkkoja sekä muita työehtoja. Nyt tiedämme mistä oli kyse. Destian omistajat valmistelivat yhtiötä

Pakina: Ylen jälkiviisaat

Pakina: Ylen jälkiviisaat

Ylen tv-ykkösen tarjontaan kuuluu perjantaiaamuisin lähetettävä Jälkiviisaat. Siinä eri henkilöiden kokoonpanoilla viisastellaan viikon uutistapahtumista. Viime viikon aiheena oli valtion ensi vuoden budjetti ja Marinin hallituksen sisäinen ”kädenvääntö”. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun viisastelijat eivät tunteneet keskustelun aihetta. Nyt todella suurta