Fasismi on ollut jo 1930-luvulta osa Suomen äärioikeiston aatteellista, poliittista ja väkivaltaista toimintaa. Natsi-Saksan rinnalla hävityt sodat ja niitä seuranneet rauhansopimukset painoivat fasismin ja fasistiset järjestöt julkisuudesta kulissien hämärään. Niiden uusi nousu alkoi kuitenkin jo 1990-luvulla. Fasistinen Pohjoismainen vastarintaliike (PVL)
Ammattiliitot puolustamaan tes-järjestelmää ja sopimusten yleissitovuutta
Työtätekeville huono kiky-sopimus ja sitä seuranneet nyt vielä voimassa olevat kaksivuotiset sopimukset ovat avanneet tien paikallisille ja yhtiökohtaisille työehtosopimuksille. Uudet sopimukset pitäisi solmia ensi kevääseen mennessä. Osa työehtosopimuksista on katkolla jo kuluvan syksyn aikana. Suuret yhtiöt ja kapitalistien EK jäsenjärjestöineen
Kommunistinen työväenpuolue (Ktp) vaatii hävittäjäoston perumista
Marinin viiden puolueen hallitus on vuoden loppuun mennessä hyväksymässä Suomeen ostettavien hävittäjien yli kymmenen miljardin kaupan. Jos kauppa toteutuu, sitä seuraavat tulevina vuosina vielä kymmenien miljardien eurojen käyttö- ja huoltokulut. Kyse ei ole vain valtavista rahoista ja valtion tarvitsemasta lisävelasta.
Sosiaalimenoissa ”säästämistä” petataan sosiaaliturvakomiteassa
![Sosiaalimenoissa ”säästämistä” petataan sosiaaliturvakomiteassa Sosiaalimenoissa ”säästämistä” petataan sosiaaliturvakomiteassa](https://i0.wp.com/www.ktpkom.fi/wp-content/uploads/2021/06/Salo-kvaali-2021-scaled.jpg?resize=270%2C270&ssl=1)
Eläketurvakeskuksen (ETK) toimitusjohtaja Mikko Kautto hehkutti 1.9. Helsingin Sanomien laajassa artikkelissa mm., että ”Suomesta on tullut tulonsiirtojen maa”. Kasvavat sosiaalimenot uhkaavat hänen mielestään hyvinvointivaltiota, menojen rahoitus ei riitä. Kautto ei kuitenkaan ole huolestunut siitä, mihin valtion budjettirahoja käytetään; miljardien asehankinnat
Pääkirjoitus: Paikalliset sopimukset ovat sudenkuoppa työväestölle
![Pääkirjoitus: Paikalliset sopimukset ovat sudenkuoppa työväestölle Pääkirjoitus: Paikalliset sopimukset ovat sudenkuoppa työväestölle](https://i0.wp.com/www.ktpkom.fi/wp-content/uploads/2021/06/TKS0721-etusivua.jpg?resize=270%2C270&ssl=1)
Työväestön kannalta työehtosopimusten uusiminen on syksyn ja talven suuri asia. Kyse on työvoiman uudistamisen ehdoista, arkielämässä pärjäämisestä. Suureksi asian tekee se, että kapitalistien ja yhtiöiden tavoitteena on siirtyä vähitellen yrityskohtaisiin ja henkilökohtaisiin sopimuksiin. On todettava painokkaasti, että oven paikallisille sopimuksille
Työvoimapula on osa kapitalistista keinottelua
![Työvoimapula on osa kapitalistista keinottelua Työvoimapula on osa kapitalistista keinottelua](https://i0.wp.com/www.ktpkom.fi/wp-content/uploads/2021/09/Hurstin-koyhat-1-650x488-1.jpg?resize=270%2C270&ssl=1)
Samaan aikaan kun porvarimedia pullistelee uutisia työvoimapulasta jatkuvat työpaikoilla yt-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset. Joillakin aloilla voi olla satunnaista pulaa halpatyövoimasta, mutta todellinen ongelma on työpaikkapula. Suomessa oli elokuun alussa noin 450 00 työtöntä. Heistä kymmenet tuhannet olivat yhä lomautettuja. Tilanne
Tanskan sairaanhoitajat taistelevat oikeuksistaan
![Tanskan sairaanhoitajat taistelevat oikeuksistaan Tanskan sairaanhoitajat taistelevat oikeuksistaan](https://i0.wp.com/www.ktpkom.fi/wp-content/uploads/2021/09/Tanska-hoitajalakko.jpg?resize=270%2C270&ssl=1)
Tanskassa sairaanhoitajat jatkavat taisteluaan oikeuksiensa puolesta huolimatta maan hallituksen päättämästä lakkokiellosta. Kymmenen viikon lakkoilun jälkeen käytössä on eri taistelumuotoja. Hoitajat järjestävät mm. mielenosoituksia parlamentin edustalla. Tanskassa sairaaloiden työntekijät ovat käyneet kamppailua oikeuksistaan tämän vuoden tammikuun lopulta lähtien. He vaativat palkankorotuksia
”Vanjala” – Punainen pastori
![”Vanjala” – Punainen pastori ”Vanjala” – Punainen pastori](https://i0.wp.com/www.ktpkom.fi/wp-content/uploads/2021/08/Lauri-Lanjala-Kemijarven-kirkkoherra.jpg?resize=270%2C270&ssl=1)
Lauri Laitinen (1882 – 1955) toimi Kemijärven kirkkoherrana vuosina 1921 – 1953. Oulun tuomiokapitulin arkistosta löytyy Laitisesta tehtyjä valituksia, kirjelmiä ja kanteluita, joita kiihkoisänmaalliset lapualaiset, kuningasvaltaa havitelleet kokoomuslaiset, ja suojeluskunnissa puuhastelleet isännät tekivät kommunismia ja rauhanaatetta kannattavasta kirkkoherrastaan. Lauri Laitinen
Vihan ja väkivallan vuosikymmenet
Pelkkä kommunistiksi epäileminen saattoi 1920–30 luvuilla merkitä vuosien vankilatuomiota. Vankiloihin pistettiin muitakin vasemmistolaista mielipidettä edustavat. Syyksi mainittiin aina valtiopetoksen valmistelu. Suojeluskuntalaisten asekaartit pitivät huolta myös siitä, että työväestö eli jatkuvasti pelon vallassa. Suomella ei olekaan varaa ylpeillä itsenäisyyden vuosikymmenien ihmisoikeuksilla
Punainen Jurtta ja Aurinkoinen Kazakstan (Osa2)
![Punainen Jurtta ja Aurinkoinen Kazakstan (Osa2) Punainen Jurtta ja Aurinkoinen Kazakstan (Osa2)](https://i0.wp.com/www.ktpkom.fi/wp-content/uploads/2021/06/Kazastan-pieni.jpg?resize=270%2C270&ssl=1)
Työkansan Sanomat haastatteli jokin aika sitten kazakstanilaista kommunistista Punainen Jurtta -ryhmää. Julkaisemme tässä lehden numerossa haastattelun toisen osan. Haastattelija Lari Miniailo on jäljempänä LMja Punainen Jurtta PJ. LM: Entä poliittinen elämä? PJ: Vuonna 2019 politiikassa tapahtui jotakin uskomatonta – presidentti