Norjan kommunistinen puolue – EU:sta ja kansallisuuskysymyksestä

Valtaosa Norjan väestöstä arvostaa kansallista vapautta, suvereenisuutta, sosiaaliturvaa, maailmanlaajuista yhteistyötä ja hyviä vapaan kehityksen olosuhteita. Euroopan unioni (EU) edustaa tämän vastakohtaa. Tämän takia kansa on äänestänyt EU:n jäsenyyttä vastaan kahdessa kansanäänestyksessä (1972 ja 1994) ja 15 peräkkäistä vuotta mielipidekyselyissä. EU:n

Perussuomalaiset – porvaripolitiikkaa ja populismia

Perussuomalaiset esittävät itseään “vaihtoehtona” tyypilliselle porvaripolitiikalle. Todellisuudessa he eivät tarjoa mitään vaihtoehtoa vaan ovat osa samaa politiikkaa, jonka tavoitteena on rikkaiden kapitalistien vallan ja voittojen turvaaminen ja työväenluokan huijaaminen. Perussuomalaisten nousu ja hajaannus Perussuomalaiset nousivat muiden suurten puolueiden joukkoon 2011

Suurlakko vuonna 1905

Loka-marraskuun vaihteessa 1905 kohosi Venäjällä valtava vallankumousaalto, puhkesi suurlakko. Suomen työväki seurasi venäläisten toveriensa esimerkkiä. Se otti käsiinsä aloitteen. Ensin alkoi lakko Viipuri – Pietarin rautatiellä, missä liikenne  keskeytettiin 29.10. Helsingin ja muiden teollisuuspaikkakuntien työläisten painostuksesta. Päivää myöhemmin, 30. päivänä

Hallitus jätti sote-esityksensä eduskunnalle

Marinin viiden puolueen hallituksen sote-esitys mukailee pääosiltaan Sipilän oikeistohallituksen tekemää ja eduskunnan hylkäämää edellistä esitystä. Raamit ovat samat vaikka julkisesti järjestettävien sote-palvelujen romuttaminen ei etene ainakaan kuluvan vuosikymmenen alkuaikoina. Hallitus esittää Suomen jakamista 21 maakuntaan ja Helsinkiin. Ne järjestäisivät sosiaali-

Pakina: Yle on osa Yhdysvaltain mediaa

Pakina: Yle on osa Yhdysvaltain mediaa

Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta eduskunnan Ylen asettuminen Suomen porvarimedian yhdeksi äänitorveksi. Kesän ja kuluvan syksyn aikana sen uutistoimitus on siirtynyt yli kansallisten rajojen, Atlantin taakse. Jopa niin pitävästi, että Ylestä on tullut osa Yhdysvaltain mediaa. Ja mikä vielä kummallisempaa,

Hävittäjähankinnat on arvioitava uudelleen – meillä ei ole varaa heittää miljardeja taivaan tuuliin

Parhaillaan valmistellaan valtion ensi vuoden budjettia, jota varten on määrä tehdä päätöksiä mm. koronan aiheuttamista toimista, työllisyystavoitteiden toteuttamisesta, sote-uudistuksen etenemisestä sekä ilmastotavoitteiden toteuttamisen vaatimista toimista. Sanomattakin on selvää, että tulossa on raskaita elinkeinoelämää ja koko yhteiskuntaa rasittavia vuosia, joiden aikana

Metsäteollisuus hylkää tes-järjestelmän

Metsäteollisuus hylkää  tes-järjestelmän

Metsäteollisuus ry ilmoitti 1. lokakuuta hylkäävänsä nykyisen tes-järjestelmän ja siirtyvänsä voimassaolevien sopimusten päätyttyä yrityskohtaisiin ja paikallisiin sopimuksiin. Näin metsäteollisuuden suuromistajat ja patruunat saavat toteutettua monivuotisen hankkeensa palkka ja työehtojen yleisestä heikentämisestä. Sitovien ja laajojen työehtosopimusten kimpussa ei olla nyt ensimmäistä

Ei enää työehtosopimuksia?

Metsäteollisuus ry. on ilmoittanut, että se ei enää työnantajaliittona tee työehtosopimuksia (tes). Tämä tarkoittaa, että noin vuoden kuluttua ei puunjalostusaloilla enää ole valtakunnallisia tessejä. Näitä aloja ovat mekaaninen metsäteollisuus (sahat, levytehtaat, talotehtaat) sekä kemiallinen metsäteollisuus (paperi, sellu). Edellisellä alalla toimii

Arvoton näytelmä

Koko Suomi sai seurata viikkojen ajan hallituksen ja niin sanotun opposition välistä vääntöä siitä, pitikö viime keväänä käyttää koronaviruksen torjunnassa maskeja vai ei, ja annettiinko siitä harhaanjohtavaa tietoa kansalaisille. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Eikö todellakaan ole olennaisempaa asiaa, josta

Pienituloiset budjetin ja sote-hankkeen maksajia

Pääkirjoitus, Työkansan Sanomat 12/2020 Marinin hallitus on jättänyt eduskunnan käsittelyyn kaksi suurta asiakokonaisuutta: valtion ensi vuoden budjetin ja uuden sote-esityksen. Jos viiden hallituspuolueen suunnitelmat toteutuvat, hyväksyy eduskunta joulukuun lopulla molemmat. Budjetin ensi vuoden vaikutuksista tehtyjen laskelmien mukaan kaikkein pienituloisin työväestö