Pakina: Kaksinaamainen EU

Suomessakin on vuosien varrella totuttu EU:n komissaarien, virkamiesten ja hämärien päättäjien kaksinaamaiseen toimintaan. Nyt kun unioni on taloudellisessa, poliittisessa ja moraalisessa kriisissä, paljastuu kaksinaamaisuus räikeällä tavalla.

Valko-Venäjän toiminta sunnuntaina 23.5. Ryanairin matkustajakoneen Minskin hätälaskussa on saanut EU:n pahasti laukalle. Euroopan ilmailun rajoittaminen ja Valko-Venäjän vastaiset talouspakotteet ovat suuri askel uudessa lännen ja idän vastakkainasettelussa.

EU:n komissaarien ja johtajien muisti on valikoiva ja lyhyt. Heiltä on päässyt unohtumaan Itävallan pääkaupunki Wien ja 3.7.2013. Tuolloin Bolivian presidentti Evo Moralesin lentokone pakotettiin laskeutumaan ja vaarannettiin presidentin sekä muiden matkustajien turvallisuus.

Kaksinaamaisuus on röyhkeää myös Syyriaa koskevissa asioissa. Maassa järjestettiin 26.5.2021 presidentinvaalit ja Bashar al-Assad valittiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä jatkamaan virassaan. EU kritisoi vaaleja mm. sillä perusteella, että vaaleja ei voitu järjestää koko Syyrian alueella.

Ei tosiaankaan voitu, sillä kolmatta osaa Syyriasta miehittävät Yhdysvallat, Turkki ja Israel. Ja tätä miehitystä myös EU tukee.

EU johtajineen ei ollut 2019 lainkaan kriittinen ja huolestunut, kun koomikko Zelenskyi valittiin Ukrainan presidentiksi. Tuolloin Itä-Ukrainassa ei voitu lainkaan äänestää. Ja siksi, että viisi vuotta aikaisemmin Kiovassa vallan kaapannut oikeisto aloitti sisällissodan venäjänkielistä väestöään vastaan.

——

Porvarimedia nosti 21.5. Sauli Niinistön Lennu-koiran kuoleman päivän ykkösuutiseksi. Medialle tiedon välitti presidentinkanslia surunvalittelujen ja muistosanojen kera.

Samana päivänä Israelin sotakone kylvi pommeja ja kuolemaa palestiinalaisten naisten ja lasten päälle. Silloinkin kymmenet kuolivat ja sadat vammautuivat raunioiden alla.

Niinistöltä ja presidentinkanslialta ei herunut sääliä palestiinalaisille, eikä mitään vaatimusta Israelin suuntaan. Porvarilliset arvot ovat joustavia, kuolemaakin surraan poliittisin perustein.

Rauno Lintunen

Työkansan Sanomat 7/2021

Pakina: Kaksinaamainen EU
Merkitty:                    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.