Mitä on ekonomismi?
Ekonomismi on marxismin vastainen revisionistinen suuntaus, joka pyrkii työväenluokan poliittisen toiminnan lopettamiseen tai sen väheksymiseen, ja kaiken toiminnan suuntaamiseen ainoastaan taloudelliseen taisteluun.
Osa päätyy ekonomismiin vahingossa: jos teoreettista tai poliittista työtä ei osata yhdistää käytäntöön se voi johtaa tuon työn aliarvioimiseen. Ekonomismi voi olla myös harkittua opportunistista taktiikkaa. Saatetaan kuvitella, että poliittisuutta vähentämällä saadaan kannatusta tai muita hyötyjä (samalla kuitenkin heitetään marxismi romukoppaan). Jos unohdetaan sosialismi ja keskitytään vain taloudellisiin parannuksiin muuttuu vallankumouksellinen kommunismi reformiksi.
Poliittinen vs. trade-unionistinen tietoisuus
Lenin kritisoi ekonomismia perusteellisesti teoksessaan Mitä on tehtävä? Lenin totesi, että kommunistinen liike ja sosialistinen vallankumous perustuu luokkatietoisuuteen. Työväenluokan taloudellinen taistelu eli ay-taistelu ei automaattisesti tee ihmisiä todella luokkatietoisiksi. Se ei automaattisesti tee työläisistä kommunisteja, jotka voisivat kaataa kapitalismin.
Ay-toiminta (jota Lenin nimittää ’trade-unionismiksi’) synnyttää vain spontaanin ay-tietoisuuden, ei vielä todellista luokkatietoisuutta. Luokkatietoisuus ei kumpua ay-taistelun sisältä valmiina, vaan se vaatii myös kommunistisen teorian opiskelua. Jotta kapitalismi voitaisiin kaataa, tarvitaan kommunistista teoriaa, syvää poliittista ymmärrystä yhteiskunnasta, työväenluokan roolista ja vallankumouksen taktiikasta.
Onko taloudellinen taistelu sitten hyödytöntä?
Vaikka taloudellinen taistelu ei automaattisesti tee työläisistä tietoisia kommunisteja, ei se silti ole hyödytöntä. Taloudellinen taistelu on työväen laajoille joukoille sitä perustoimintaa, jonka avulla he liittyvät luokkataisteluun. Kommunistien tehtävä on järjestää heitä siihen. Taloudellinen taistelu on työläisille luonnollista koska se palvelee heidän välittömiä etujaan. Se on myös ensimmäinen askel kohti poliittista toimintaa ja luokkatietoisuutta.
Teoksessaan ”Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa Lenin selittää, että kommunistien on voitettava puolelleen erityisesti työläisten parhaimmisto, eli järjestäytyneet, aktiiviset työläiset. Kommunistien on levitettävä luokkatietoisuus aktiivisiin, järjestäytyneisiin työläisiin, joilla on esim. vaikutusvaltaa ammattiliitoissa ja muiden työläisten keskuudessa. Nuo aktiiviset työläiset pystyvät vallankumouksellisessa tilanteessa ”vetämään mukanaan” laajemmatkin työläisten joukot.
Taloudellisen taistelun koneisto eli ammattiliitot toimivat tuossa tilanteessa vallankumouksen eräänä välineenä. Se kuitenkin edellyttää, että liikettä johtaa kommunistinen puolue, joka menee paljon pelkkää taloudellista taistelua pidemmälle.
Taloudellisen taistelun väheksyminen on väärin
Opportunismi yhteen suuntaan usein synnyttää vastareaktion. Kun ekonomistit keskittyvät kokonaan taloudelliseen taisteluun unohtaen kaiken muun, on olemassa myös päinvastainen vaara. Tuo päinvastainen vaara on se, että työväenluokan taloudellista taistelua väheksytään ja keskitytään pelkkään teoriaan ja ideologiaan.
Jos teoria irrotetaan käytännöstä, se lakkaa olemasta oikeaa teoriaa ja muuttuu pelkäksi dogmiksi – se todellisuudessa tuhoutuu teoriana. Tällainen teorian ”korostaminen” on oikeastaan teorian tuhoamista. Jos teoriaa ei panna käytäntöön, jos sitä ei osata yhdistää työväen luokkataisteluun, siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Sama pätee taisteluun uudistusten eli reformien, pienten parannusten puolesta. Kun reformisti unohtaa kokonaan vallankumouksen, niin äärivasemmistolainen irrottaa vallankumouksen todellisuudesta, tekee siitä pelkän tyhjän sloganin. Jos aina vain vaaditaan ”vallankumousta” ja kieltäydytään kaikesta toiminnasta työväenluokan järjestämisestä kamppailuun omien välittömien etujensa puolesta, niin ei vallankumousta koskaan tule.
Työläisten suuret joukot eivät pysty yhtäkkiä lähtemään vallankumoukseen, vaan heidän järjestäytymisensä ja tietoisuutensa kehittyy (kommunistien johdolla) kamppailussa lyhyen ajan etujensa eli ”reformien” puolesta. Ei voi tulla vallankumousta ilman sitä päivittäistä taistelua parannuksista ja uudistuksista, joka todellisuudessa, oikealla tavalla toteutettuna, valmistaa vallankumoukseen.
Käytäntö vs. teoria
Ilman teoriaa ei vallankumous voi onnistua. Se on selvä. Mutta miten teoriaa toteutetaan käytännössä? Teorian soveltamista ei voi oppia suoraan kirjasta, vaan sitä on myös harjoiteltava.
Teorian soveltaminen käytäntöön ei yleensä ole helppoa ja voi olla, ettei se heti onnistu. Mutta epäonnistuneet yrityksetkin ovat tietynlaista käytäntöä, josta voidaan oppia. On virheellistä ajatella, että olisi ensin opiskeltava vuosia ja vasta sitten toimittava. Pelkkä kirjasta opiskeleminen ei koskaan riitä, vaikka sitä tekisi kuinka kauan. Kirjasta opiskeleminen ja käytäntöön soveltaminen ovat kaksi eri asiaa, joita molempia tarvitaan ja jotka liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.
Kysymys: ”teoria vai käytäntö” on tietysti järjetön, ei voi valita vain toista ilman että molemmat menettävät merkityksensä. Yhtä lailla ”Poliittinen vai taloudellinen” tai ”uudistus vai vallankumous” on väärä kysymyksenasettelu. Taloudellisesta taistelua on käytettävä välineenä nostattaa poliittista liikettä, ja kamppailua uudistusten puolesta on käytettävä välineenä vallankumouksellisen liikkeen rakentamiseen.
Teoriaa pidetään joskus kauhean hienona ja taloudellista taistelua jotenkin alempiarvoisena. Se on täysin väärin. Oikea kommunisti ei pelkästään lue kirjoja ja viisastele teorialla. Käytännön työntekijät, jotka tekevät tunnollista työtä esim. kaduilla, ammattiliitoissa, asunnottomien parissa, puolueen lehden ja propagandan levittämiseksi ja puolueorganisaation asioiden hoitamiseksi, ovat todellisia sankareita. He ovat oikeita vallankumouksellisia.
Vallankumous ei nimittäin ole pelkästään jokin romanttinen tilanne, jossa sankarit valloittavat Talvipalatsin. Se on päivittäistä työtä puolueen hyväksi, rivien kasvattamiseksi ja valmistamiseksi. Kommunistit tietävät, että on pakko taistella, vaikka työ olisi joskus ankeaa eikä suuria onnistumisia tulisi yhtäkkiä. Kommunistit ovat niitä, jotka eivät toimi vain silloin kun huvittaa, vaan järjestelmällisesti, jatkuvasti, (mutta kukin kykynsä mukaan, omien voimavarojensa mukaan). Se on vallankumouksellista toimintaa.
Onko ”pahempi” ”parempi”?
On olemassa myös käsitys, että kommunistien ei kannattaisi järjestää työläisiä taisteluun etujensa puolesta, koska työläisten aseman huonontuminen automaattisesti muka synnyttää vallankumouksellisuutta. Tämä teoria on reformistisen kolikon toinen puoli.
Lenin kirjoitti: ”me voimme havaita bernsteinilaisen muotiteorian koko suppeuden ja järjettömyyden, tuon muotiteorian, joka asettaa vallankumouksellisen taistelun tilalle taistelun reformien puolesta, joka julistaa… että „edistyksen periaatteena on: mitä parempi, sitä parempi”. Tämä periaate on yleisessä muodossaan yhtä väärä kuin päinvastainenkin periaate: mitä pahempi, sitä parempi. Vallankumoukselliset eivät tietenkään kieltäydy milloinkaan taistelusta reformien puolesta, vaikkapa vähämerkityksellisenkin ja erillisen vihollisaseman valtaamiseksi, jos tämä asema voimistaa heidän rynnäkköään ja helpottaa täydellistä voittoa.” (Lenin, Zemstvon vainoojat ja liberalismin hannibalit)
Lenin ymmärsi, että pelkät reformit eivät voi työläisiä pelastaa, ellei niitä käytetä vallankumouksen välineenä. On siis aina mietittävä: teemmekö nyt ”reformia reformin vuoksi” vai onnistummeko kehittämään sillä vallankumouksellista liikettä? Saammeko sillä kehitettyä luokkatietoisuutta, saammeko värvättyä uusia kommunisteja, saammeko uusia yhteyksiä työläisiin, ja miten toimintaa voisi parantaa?
Mutta sen lisäksi Lenin varoittaa, että on aivan yhtä tuhoon tuomittua jos kommunistit luopuvat työläisten järjestämisestä taisteluun etujensa puolesta. Vallankumousta ei synnytä työläisten kurjistuminen, vaan työläisten taistelu. Kapitalistit kurjistavat kyllä työläisiä joka tapauksessa, ja olisi työläisille haitallista jättää käyttämättä tilaisuudet järjestää luokkataistelua työläisten etujen puolesta.
Ajatus siitä että ”pahempi on parempi” on oikeastaan vain mukava tekosyy luopua käytännön toiminnasta ja jäädä vain odottelemaan.
Tomi Mäkinen