Israelin nykyisen sionistihallituksen päättämä ja sen miehitysarmeijan tekemä hyökkäys Palestiinan Gazaan alkoi vuosi sitten 7. lokakuuta. Siitä alkoi Gazan palestiinalaisten kansanmurha uusin vaihe. Hyökkäys laajeni nopeasti myös Palestiinan miehitetylle Länsirannalle.

Samaan aikaan sionistihallituksen asevoimien tekemät pommitukset ja salamurhat lisääntyivät Palestiinan ohella Libanonissa, Syyriassa, Iranissa ja Jemenissä. Koko Lähi-itä haluttiin sytyttää tuleen.

Palestiinan miehitys, Gazan kansanmurha ja Lähi-idän valtioiden pommittaminen eivät olisi mahdollisia ilman Yhdysvaltojen ja EU:n imperialistista politiikkaa. Ase- ja rahatukea annetaan sekä niiden omien että Israelin alueellisten tavoitteiden toteuttamiseksi.

On syytä muistaa, että Israelin ja Palestiinan välinen taistelu alkoi jo vuonna 1948, kun YK:n yleiskokouksen edellisenä vuonna hyväksymä kahden valtion malli Palestiinan alueelle piti viedä käytäntöön. Niin ei tapahtunut ja Israelin sionistiset voimat julistivat itsenäiseksi oman valtionsa.

Siitä alkaen Israelin eriväriset sionistihallitukset alkoivat miehittämään Palestiinan alueita, liittämään niitä perustamaansa valtioon, piirittämään ja rankaisemaan vastaan asettuneita ja lopulta pommittamaan kaikkia palestiinalaisia.

Israelin nykyisen Netanjahun sionistihallituksen raaka väkivalta on vajaassa vuodessa näyttäytynyt Palestiinassa Gazan kaistalla kansanmurhana ja Länsirannalla asutuskeskusten ja pakolaisleirien kokemana terrorina.

Gazan kaistalla vuoden jatkunut palestiinalaisten kansanmurha on vaatinut maanantaihin 7.10. mennessä 41 909 kuolonuhria. Haavoittuneita on noin 97 303. Virallisten tietojen mukaan uhrien kokonaismäärästä 60 % on naisia ja lapsia.

Palestiinan miehityksen laajentaminen ja Gazan eristäminen ja kansanmurha eivät riittäneet Netanjahun sionistihallitukselle. Israelin asevoimille annettiin lupa hyökätä YK:n jäsenvaltio Libanoniin. Ne ovat meneillään olevan hyökkäyksensä aikana tappaneet lähes 2 100 libanonilaista, haavoittaneet noin 10 000 ja ajaneet miljoonan pakolaisiksi.

Viime vuoden lokakuun alun jälkeen Israelin asevoimat ovat pommittaneet yhä enemmän myös Syyriaa ja Irania. Pommitukset on suunnattu myös em. maiden pääkaupunkeihin ja niissä sijaitsevien ulkomaiden lähetystöjen naapurustoihin.

Oma lukunsa ovat sionistihallituksen hyväksymät salamurhat, joita on tehty Lähi-idässä, mutta myös muualla ympäri maailmaa.

Israelin sionistihallitus, jonka käskystä kaikki kauheus tapahtuu, ei välitä mitään YK:n, kansainvälisten oikeusistuinten ja humanitaaristen järjestöjen vaatimuksista ja päätöksistä.

– Vaadimme Palestiinaan kuuluvan Gazan kansanmurhan välitöntä lopettamista, tulitaukoa ja humanitaarisen avun päästämistä alueelle.

– Vaadimme Palestiinan Länsirannan miehityksen päättämistä ja Palestiinan valtion tunnustamista.

– Vaadimme Israelin valtiota noudattamaan YK:n, Kansainvälisen tuomioistuimen, muun kansainvälisen yhteisön ja humanitaaristen järjestöjen päätöksiä.

– Vaadimme Israelia lopettamaan naapurimaidensa pommitukset ja niiden kansalaisten salamurhat.

– Vaadimme Suomen hallitusta lopettamaan Israelin kanssa käytävän asekaupan. Israelia vastaan on asetettava pitävät talouspakotteet.

– Vaadimme Suomen eduskunnalta paluuta takaisin rauhanpolitiikkaan. Se on Suomen kansan suuren enemmistön etujen mukaista politiikkaa.

5.10.2024

Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta

Poliittinen toimikunta

Israelin sionistihallituksen ja sen miehitysarmeijan hyökkäys on pysäytettävä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.