Suomessa julkaistiin 14. joulukuuta Yhdysvaltojen ja Suomen välinen sotilaallinen niin sanottu DCA-sopimus. Se antaa Suomessa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön 15 sotilasaluetta, joita tullaan käyttämään sotaharjoituksiin ja aseiden varastointiin.

Sotilasalueista tärkeimpiä ovat Suomen suurimmat lentokentät. Niille tullaan perustamaan Norjan mallin mukaisia ”väliaikaisia” Yhdysvaltojen ilmavoimien hävittäjä- ja pommikonealueita.

Yhdysvaltojen asevoimat muodostavat Suomessakin Ruotsin, Norjan ja Baltian maiden kaltaisen tukikohtien verkoston. Niissä palkatut sotilaat ovat vain Yhdysvaltojen rikoslain ja oikeustoimien alaisia, ja sotilaat saavat liikkua Suomessakin ilman passeja ja viisumeja.

Yhdysvaltojen asevoimien tehtävä ei ole Suomessakaan puolustuksellinen. Niiden tehtävä on yhdessä Suomen armeijan kanssa häiritä kaikin tavoin Venäjää. Tästä tehtävästä saatiin jo Venäjän hallinnon virallinen lausunto, jonka mukaan Venäjä pitää DCA-sopimusta uhkana maalle.

DCA-sopimus allekirjoitettiin maanantaina 18.12 Washingtonissa Yhdysvalloissa. Sinne matkustivat ainakin Suomen hallituksen kokoomuslaiset ulkoministeri Antti Häkkänen ja Elina Valtonen.

Sopimus menee vielä eduskunnan käsittelyyn, mutta sen hylkääminen on epätodennäköistä, sillä kaikki eduskuntapuolueet ovat Nato-puolueita ja rähmällään Yhdysvaltoihin.

Suomea ja suomalaisia sotaan ajavien salaliiton seuraava siirto on Yhdysvaltojen B-52 pommittajien ja ydinaseiden tuominen Suomen maaperälle.

Suomen itsenäisyys on menetetty vain muutamassa vuodessa. Uudet isännät tulevat nyt Yhdysvalloista ja sotilasliitto Natosta.

Työkansan Sanomat 14/2023

Itsenäisyys on menetetty – Yhdysvallat ja Nato uusia isäntiä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.