Kommunistisen työväenpuolueen (Ktp) puheenvuoro Euroopan Kommunistisen Toiminnan (ECA) nettikonferenssissa 11.5.2024 aiheesta ”Historialliset johtopäätökset antifasististen rintamien taktiikasta. Kommunistien taistelu fasismia vastaan nykypäivänä”.
KTP:stä nettikonferenssiin osallistuivat poliittisen toimikunnan jäsen Petter Enkvist sekä Kansainvälisten asioiden jaoston jäsen Mikka Seppälä, joka esitti KTP:n puheenvuoron.
Hyvät toverit,
Aloitan sanomalla muutaman sanan historiasta. Fasistisen järjestelmän nousun tutkiminen 1930-luvun Suomessa auttaa ymmärtämään nykypäiväistä fasismin uhkaa.
Suomalainen fasismi juontaa juurensa vuosien 1917 ja 1918 valkokaartiin ja nationalistisen Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) taantumukselliseen korkeakouluopiskelijoiden ja -akateemikkojen sekä armeijan upseerien yhdistykseen.
Näitä tahoja rahoitti aina porvaristo ja tavoitteena oli työläisliikkeen tukahduttaminen sekä Neuvostovenäjän vastainen sodankäynti maan alueiden haltuunottomaiseksi. Näiden suunnitelmien oikeuttamiseksi käytettiin rasistisia argumentteja.
AKS väitti, että suuri osa Neuvostoalueista muodosti muinaisen suomalaisen kotimaan, jossa asui etnisesti suomensukuisia kansoja. Porvaristo tuki näitä suunnitelmia kommunismin tuhoamiseksi ja Neuvostoliiton luonnonvarojen anastamiseksi, koskien erityisesti puuta ja mineraaleja.
Vuodesta 1918 asti suomalainen valkokaartihallitus oli kieltänyt kommunistisen puolueen ja lukemattomia muita vallankumouksellisia- ja työläisjärjestöjä. Täyttä porvarillista demokratiaa ei ikinä tässä maassa ollut ennen vuotta 1944. 1930-luvulla fasistien Lapuanliike, jota rahoittivat pankkiirit ja porvarit, aloitti terroristisen kampanjan työläisiä ja jopa porvarillisia demokraatteja vastaan.
Hallitus tervehti tätä fasistista liikettä ”isänmaallisena” ja ”rakentavana” eikä rankaissut sen lukemattomia terroristisia tekoja. Sen sijaan hallitus hyväksyi lukuisia fasistien aloitteita, kuten Suomen Ammattijärjestö SAJ:n lakkauttamisen, lukemattomien vasemmistolaisten ja työläisten äänioikeuden riistämisen, lähes kaikkien vasemmistolaisten- ja työläisjärjestöjen kieltämisen vain harvoin poikkeuksin sekä lukemattomien työläislehtien lopettamisen.
***
1930-luku merkitsi fasistisen järjestelmän pystyttämistä, finanssipääoman terrorihallintoa. Kuitenkin löytyy huomattavia eroja verratessa suomalaista fasistista järjestelmää sen saksalaiseen ja italialaiseen vastineeseen.
Suomessa ei ollut fasistista diktaattoria, joskin joitakin diktaattoriehdokkaita esitettiin. Suomessa eduskunta jatkoi olemassaoloaan porvarillisen demokratian naamiona. Monet porvarilliset puolueet ja jopa sosialidemokraattinen puolue saivat jatkaa toimintaansa. Näitä puolueita kuitenkin pakotettiin yhteistyöhön fasismin kanssa, niiden vasemmistolaisempia osia usein vangittiin ja terrorisoitiin.
AKS:n ja Lapuanliikkeen fasistiset voimat muodostivat natsipuolue IKL:n, joka oli parlamentaarisessa liittoumassa johtavan porvarillisen puolueen Kokoomuksen kanssa.
Koska IKL ei ikinä kuulunut eduskunnan suurimpiin puolueisiin, väittävät tänä päivänä monet porvarilliset propagandistit, ettei Suomessa ikinä ollut fasistista järjestelmää ja että suomalainen fasismi saavutti huippunsa 30-luvun alussa, huipentuen epäonnistuneeseen vallankaappaukseen. Se on kuitenkin vääristelyä.
Suomalainen porvaristo omaksui fasistien politiikan ja piti sen voimassa suomalaisen fasismin täydelliseen sotilaalliseen tuhoon asti vuonna 1944. Suomalaiset porvarit katsoivat nimellisen demokratian säilyttämisen hyödylliseksi, samaten sosialidemokraattisten reformistien laajan hyödyntämisen työläisliikkeen lamauttamiseksi.
Suomalaiset sosialidemokraatit olivat todennäköisesti ainoat sosialidemokraatit, jotka tekivät suoraan yhteistyötä Hitlerin kanssa. Fasistinen terrori jatkoi vahvistumistaan halki 1930-luvun, mukaan lukien rauhanaktivistien joukkopidätykset.
Toisen maailmansodan aikana sosialidemokraatit osallistuivat hallitukseen ja auttoivat alistamaan maamme Hitlerin joukkojen miehitettäväksi. Sodan aikana ja sen jälkeen reformistiset sosialipetturit keksivät ”teorioita” tämän natsiyhteistyön oikeuttamiseksi, väittäen ettei ”Suomella ollut valinnanvaraa” vaan joutui kääntymään Hitlerin ”apuun” puolustaakseen itseänsä väitetyltä neuvostovalloitukselta.
Sosialipetturit väittävät tämän onnistuneesti puolustaneen maamme ”itsenäisyyttä” ja ”demokratiaa”. Tällaisia argumentteja käyttää suomalainen porvaristo tänäkin päivänä, ja niistä on tullut käytännössä virallinen linja.
***
1930-luvulla kommunistit hyödynsivät proletaarisia yhteisrintamia ja antifasistisia yleisrintamia, osallistuivat erinäisiin sodanvastaisiin ja demokraattisiin järjestöihin, kuten Ihmisoikeuksien liittoon, joka onnistui estämään kuolemantuomion käyttöönottamisen ja kommunistisen johtajan Toivo Antikaisen teloittamisen.
Kommunistit olivat joissain määrin oppineet, miten yhdistää laillista ja maanalaista toimintaa valkokaartin hallinnon alla, mutta aliarvioivat kuinka paljon pahemmaksi olosuhteet osoittautuisivat aidon fasismin alla.
Kommunistit eivät osanneet odottaa fasistisen terrorin yhtäkkisyyttä ja laajuutta, ja heillä oli parlamentaarisia harhakuvitelmia. Kun 1930 tuli fasistinen hyökkäys, luulivat kommunistit virheellisesti, että fasismi oli saavuttanut huippunsa, ja jälleen kerran aliarvioivat kuinka paljon pahemmaksi tilanne voisi kehittyä.
Kommunistit eivät kyenneet luomaan kyllin vahvaa maanalaista järjestöä, vaan puolue toimi yleensä ryhminä (fraktio) laillisissa tai puolilaillisissa työläisjärjestöissä. Tämä väärä ymmärrys julkisen ja maanalaisen työn yhdistämisestä oli hyvin vakava heikkous.
Yllättävä fasistinen hyökkäys tuhosi miltei kaikki työläisjärjestöt katkaisten puolueen yhteydet työläisiin. Näistä syistä kommunistit eivät onnistuneet riittävissä määrin suojaamaan puoluetta sorrolta. Se hajotettiin, eivätkä kommunistit olleet vahvassa asemassa fasisminvastaisen liikkeen järjestämiseksi toisen maailmansodan aikana.
Siitä huolimatta kommunistit tekivät huomattavaa ja sankarillista työtä sillä saralla. Tästä menneestä kokemuksesta tulisi ottaa oppia, sillä se on usein nykyaikaan verrattavissa.
***
Siirtykäämme tähän päivään. Nykyisessä Suomessa on merkittäviä ja huolestuttavia merkkejä fasismin noususta. Tärkeimpien joukossa on nouseva militarismi ja kohonnut sotilasbudjetti, Suomen Nato-jäsenyys sekä lisääntyvä sotauhoinen propaganda mediassa. Se on keskittynyt harvojen suuryhtiöiden käsiin, jotka kaikki toimivat sodan eteen.
Vallankumouksellinen työväenliike kohtaa yhä lisääntyvää sortoa. Lenin-patsaita ja vastaavia muistomerkkejä on kaadettu valtiovallan käskystä, Lenin-museo suljetaan tänä vuonna, hallitus on sopinut keskustelevansa kommunistisymbolien kieltämisestä samaistaen ne natsismiin. Työläisten lakko-oikeuksia on rajoitettu eri tavoin.
Palestiinaa puolustavaa mielenosoitusliikettä on kielletty osoittamastaan mieltä Israelin suurlähetystöllä. Poliisi määräsi vuoden 2023 tärkeimmän fasisminvastaisen kokoontumisen, Helsinki ilman natseja, laittomaksi ja hajotti sen tunteja kestäneen katukamppailun jälkeen. Poliisi selvästi puolusti fasisteja.
Nämä eivät ole vain yksittäistapauksia vaan merkkejä kapitalismin kriisistä, joka on jatkunut usean hallituksen aikana, ei ainoastaan nykyisen. Ne eivät tarkoita, että Suomessa olisi jo fasistinen järjestelmä, mutta osoittavat etenevään fasistisoitumiseen.
Puolueemme osallistuu aktiivisesti fasisminvastaiseen liikkeeseen. Järjestimme mielenosoituksen hallituksen esittämää kommunististen tunnusten kieltämistä vastaan ja järjestämme muitakin. Olemme osallistuneet ja tulemme osallistumaan Helsinki ilman natseja -liikkeeseen ja muihin vastaaviin liikkeisiin.
Onnittelemme kyseisen liikkeen järjestäjiä, ja etenkin osallistuvia joukkoja heidän kasvaneesta militanttisuudestaan ja vankkuudestaan poliisin lisääntyneen paineen alla.
***
Jatkamme yhteistyötä muiden fasisminvastaisten- ja työläistahojen kanssa fasismin ja sodan lisääntyvää uhkaa vastaan. Kannatamme aidosti fasisminvastaisia liikkeitä, jopa ei-kommunistisia sellaisia, mutta jatkamme oman linjamme ajamista johdonmukaisimman fasisminvastaisen linjan eli sosialismin puolesta käytävän taistelun esiin nostamista sekä kompromissien vastustamista sosialidemokraateille, hallitukselle ja poliisille.
Teemme parhaamme yhdistääksemme lakkoilevien työläisten, rauhanliikkeen, Palestiinan solidaarisuusliikkeen ja fasisminvastaisen liikkeen taistelut, ja myös muut huomattavat nykyajan liikkeet kuten ympäristö- ja opiskelijaliikkeet.
Lopuksi haluaisin sanoa, että intensiivisestä Venäjän vastaisesta ja sotauhoisesta propagandasta huolimatta puolueemme pitää ylpeästi esillä fasisminvastaisuutta ja proletaarista internationalismia, kansojen ystävyyttä, juhlistamalla toukokuun 9. Voitonpäivää, fasismin kukistamisen päivää, ja selittämällä ihmisille tämän päivän jatkuvaa merkitystä.
Kunnioitamme Neuvostoliiton sankarillista puna-armeijaa ja fasisminvastaisia taistelijoita kaikissa maissa, mukaan lukien omassamme, ja olemme ylpeitä sellaisista fasisminvastaisista sankareista kuten Veikko Pöystistä, kommunistisesta organisaattorista, joka kuoli vuonna 1942 aseellisessa taistelussa suomalaisia fasisteja vastaan.
Rohkeasti kohti uusia taisteluita toverit, kansa tulee voittamaan!
Työkansan Sanomat 4/2024
