Suomen nykyistä poliittista tilannetta voi verrata 1930-luvun epädemokraattiseen, diktatuurisia hankkeita hyväksyvään ja sotiin valmistautumisen aikaan. Silloin Suomen suunnasta päättivät Kokoomus, Maalaisliitto, sosiaalidemokraattien oikeisto ja ruotsalaiset.
Viime vuosien hallitukset on muodostettu noista samoista puolueista. Uutena politiikkaan on tullut vain perussuomalaiset, jolla on esikuvana 1930-luvun fasistinen äärioikeisto. Nyt vallassa olevassa kokoomuksen ja perussuomalaisten johtamassa porvarihallituksessa on vain oikeistoa ja äärioikeistoa.
Nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on militaristinen, rasistinen, syrjivä ja työväenluokkaa alistava. Tuo ilmapiiri on vahvistunut koko 2000-luvun. Syylliset istuvat eduskunnassa ja muodostamissaan monenvärisissä hallituksissa.
Eduskunnassa ei ole enää työläisten etuja ajavaa ja puolustavaa vasemmistoa. Puolueiden erot ovat vain näennäisiä. Se on käynyt selväksi siinä eduskunnan yksimielisyydessä, millä Suomi vietiin sotilasliitto Natoon ja DCA-sopimuksella Yhdysvaltojen asevoimien apuriksi.
Uusin vaihe Suomen vyöryttämisessä lännen imperialismin tarpeisiin on, että suomalaiset sotilaat ja hävittäjät osallistuvat Naton ydinaseharjoituksiin.
Porvarihallituksen esitys vuoden 2025 valtion budjetiksi on uusin hanke työväenluokan alistamisen jatkamisessa. Pahin isku on kohdistettu työttömiin, pienituloisiin, lapsiperheisiin, opiskelijoihin, sairaisiin ja eläkeläisiin.
Hallituksen pakkokeinojen kohteena ja maksajana eivät ole tälläkään kertaa pääoman omistajat, kapitalistit ja rikkaat. Ne on vapautettu kaikesta vastuusta.
Valtion ensi vuoden alijäämäisen budjetin loppusumma on 88,1 miljardia euroa. Alijäämä rahoitetaan ottamalla lisävelkaa 12,2 miljardia euroa.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitus ei peittele militarismiaan ja kiivaana käyviä sotavalmisteluja. Niihin riittää verotuloja ja velkarahaa.
Lisää budjettirahaa saavat armeija, sotilasliitto Nato, poliisi ja ampumaradat, eli koko väkivaltakoneisto.
Armeijan menot ovat ensi vuonna 6,5 miljardia euroa. Siinä on lisäystä tähän vuoteen puoli miljardia. Vielä kymmenen vuotta sitten sotamenot olivat alle 3 miljardia.
Kustannukset Natosta ovat lähes 100 miljoonaa, lisäystä 67 miljoonaa. Poliisi ja ampumaradat on huomioitu myös kymmenillä miljoonilla lisäeuroilla.
Sotaa käyvälle Ukrainalle lahjoitetaan sadoilla miljoonilla euroilla lisää aseita. Suoraa rahatukea menee myös valtion eri hallinnonaloilta. Jos sota jatkuu vielä ensi vuonna, Suomen veronmaksajat joutuvat maksamaan aikaisemman kolmen miljardin euron jatkoksi vielä noin miljardin.
Porvarihallituksen uusin työväenluokan vastainen hyökkäys on paikallisen sopimisen yksipuolinen lisääminen. Se heikentää työehtosopimusjärjestelmää ja yleissitovuutta.
Päivä päivältä käy yhä selkeämmäksi, että kapitalismi on syynä sotiin ja työväenluokan sortoon. Sodan ja sorron hävittäminen vaatii siirtymisen kapitalismista sosialismiin.
- Ammattiliittojen ja työpaikkojen on käynnistettävä vastarinta sopimusoikeuksien ja yleissitovuuden turvaamiseksi.
- Lomautukset ja irtisanomiset on estettävä joukkovoimalla.
- Joukkojen voimalla porvarihallitusta ja äärioikeistoa vastaan.
- Rauhanliikkeen on nimensä mukaan puolustettava rauhaa ja vastustettava kaikin keinoin sotaa.
Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta
Keskusneuvosto
Vantaa, 7.9.2024