Maailma on tänään lähellä suursodan syttymistä. Sytykkeitä maailmanpalolle antavat Israelin hyökkäyssota Palestiinassa, Libanonissa ja muualla Lähi-idässä. Samaa tuleen puhaltamista on nähtävissä Ukrainassa, missä Yhdysvallat, EU ja sotilasliitto Nato taistelevat sijaissodassaan Venäjää vastaan.

Afrikassa paikalliset sodat riehuvat useassa maassa. Kyse on Ranskan, Britannian ja muiden siirtomaavaltojen lopullisesta kuolinkamppailusta. Myös Yhdysvallat on joutunut perääntymään Afrikkaan perustamistaan suurista sotilastukikohdista.

Sotien lisäksi lukuisat konfliktit kaikilla maailman mantereilla vaarantavat rauhan ja ovat portti uusien sotien syttymiselle.

Kiina on viime vuosina joutunut Yhdysvaltojen käymän kauppasodan uhriksi. Nyt myös Yhdysvaltojen sotilaallinen pullistelu on arkipäivää Kiinan lähialueilla. Yhdysvallat on saanut Kiinan häirinnässä kumppanikseen EU:n ja sotilasliitto Naton, joiden piti toimia vain Euroopassa.

Etelä-Amerikka on ollut jo viime vuosisadan alusta Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden harjoittaman kolonialismin ja imperialismin kohteena. Kuuba, Venezuela ja monet muut maat ovat olleet kauppasaartojen, talouspakotteiden ja suorien hyökkäysten kohteina.

Ne maat, jotka eivät ole suostuneet Yhdysvaltojen määrättäviksi, ovat joutuneet vallankaappausten uhreiksi. Kohtalona on ollut poikkeuksetta sotilasdiktatuuri ja kansanvallan edustajien vangitseminen.

Venezuela on nyt uusin Yhdysvaltojen CIA:n ja sen kanssa liittoutuneen maan oikeiston uhri. Heinäkuun 28. päivän presidentinvaalit voittanut Nicolas Maduro ja vaalituloksen vahvistanut Venezuelan keskusvaalilautakunta ovat väkivaltaisen hyökkäyksen kohteina,

Sama näytelmä nähtiin vuonna 2018, kun Maduro voitti presidentinvaalit. Yhdysvallat ja EU, mukana myös Suomi, kiistivät vaalien tuloksen ja nimittivät Venezuelan presidentiksi Juan Guaidón.

Guaidósta ei koskaan tullut presidenttiä. Hän katosi saamiensa miljardien kanssa tuntemattomaan paikkaan, mukanaan myös suomalaisten rahaa.

Nyt samat kuuden vuoden takaiset imperialistiset voimat yrittävät väkivalloin nostaa Maduron tilalle vaaleissa hävinneen Edmundo Urrutian. Jää nähtäväksi, riittävätkö Venezuelan kansan voimat torjumaan hyökkäyksen.

Työkansan Sanomat 5/2024, pääkirjoitus

Lännen imperialismi on sotien ja konfliktien synnyttäjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.