Minna Canth (1844–1897) oli suuri suomalainen edistyksellinen kirjailija, joka realistisella tuotannollaan arvosteli voimakkaasti syntynyttä kapitalistista yhteiskuntaa. Canth oli ennen kaikkea naisasianainen ja taistelu naisten oikeuksien puolesta onkin läsnä valtaosassa hänen teoksistaan. Canth oli myös työväenluokan puolella, kutsuen itseään jopa sosialistiksi. Hänen tuotannolleen on tyypillistä hyökkäävä aatteellisuus.
Canth ja porvarilliset feministit
Canth kritisoi porvarinaisia ja ajautui porvarillisen naisyhdistyksen kanssa erimielisyyksiin mm. koska monet porvarinaiset “eivät Canthin tavoin kannattaneet yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, vaan olisivat halunneet rajoittaa sen naistenkin osalta vain säätyläisnaisille.” (Ahola, s. 36–37)
Yleistä äänioikeutta Canth ei elämänsä aikana ehtinyt nähdä, vaan sen kansa onnistui voittamaan itselleen vasta 1905–1906 vallankumouksessa.
Canth kritisoi usein teoksissaan porvarillisten naisyhdistysten toimintatapoja ja arvoja. Hän pureutui erityisesti porvarillisissa naisyhdistyksissä vallitsevaan hierarkkiseen rakenteeseen, jossa porvarinaiset nähdään aina työläisnaisia parempina, vaikka yhdistys väittäisi olevansa kaikkien tai jopa köyhien naisten asialla. Hän arvosteli rikkaita naisia, jotka käyttävät naisyhdistyksiltä tukea hakevia työläisnaisia helppona työvoimana, samalla halveksuen köyhiä työläisiä ja heidän elintapojaan.
Canthin klassikkonäytelmässä “Työmiehen vaimo” naisyhdistyksen puheenjohtaja on palkannut päähenkilö Johannan kutomaan kangasta yhdistykselle myytäväksi. Kun käy ilmi, että Johannan alkoholisoitunut mies on varastanut kankaan, syyttää puheenjohtaja Johannaa varastamisesta ja hänen hyväksikäyttämisestään. Hän rientää suorinta tietä kertomaan asiasta rikkaalle miehelleen.
Kohtaus avaa sitä, miten porvarilliset naiset näkevät työläisnaiset. Työläisnainen ei ole taistelutoveri tai yhdenvertainen kanssaihminen. Hän on pelottava, arvaamaton rikollinen, jolta virkavallan on suojeltava hyveellisempää, naisellisempaa porvarinaista.
Porvarillinen hyväntekeväisyys
Novellissa “Köyhää kansaa” kunniansa saavat kuulla porvarillisten naisten hyväntekeväisyysjärjestöt. Holpaisen perhe on pitkään nähnyt nälkää ja kurjuutta, eikä mieskään enää tuo rahaa kotiin jäätyään työttömäksi. Marilla on monta lasta, joista nuorimmainen valvottaa häntä kaiket yöt itkiessään nälkää. Nelivuotias tytär on jo oppinut huolehtimaan nuoremmista sisaruksista.
Mari salaa toivoo kuolemaa koko perheelle, niin säästyisivät lapset pidemmältä kärsimykseltä. Mari alkaa, oli se sitten nälästä tai pitkittyneestä stressistä, oireilla psyykkisesti. Hänestä tulee vainoharhainen ja hän alkaa pyörtyillä.
Mari on pyytänyt perheelleen apua hyväntekeväisyysjärjestöltä. Järjestöstä tulee porvarinaisia tarkastamaan tilannetta Holpaisten luona, jolloin he löytävät Marin pökertyneenä tuvasta, samalla kun lapset ovat pihalla. Naiset kauhistelevat näkyä. Miten äiti voikin olla noin vastuuton ja laiska, että makoilee kaiket päivät sisällä? He tekevät saman tien johtopäätöksen, että Mari on huono äiti ja vaimo.
Johtopäätös tehdään vihjaten, ettei ole ihmekään, että perheellä on kurjaa, kun ovat niin laiskoja. Porvarilliset naiset eivät koe mitään aitoa sympatiaa työläisäitiä kohtaan, vaan uskovat pohjimmiltaan köyhien olevan köyhiä omasta syystään. Luonnollisesti he ajattelevat itse olevansa parempia.
Porvarillinen hyväntekeväisyys ei voi, eikä sen ole tarkoitustaan, muuttaa yhteiskunnallista järjestystä. Porvaristo tekee hyväntekeväisyyttä hyvän omantunnon ja maineen vuoksi. Sellaisen maineen, jonka arvoisia eivät ole ne oikeat olosuhteet, joissa autettavat köyhät elävät. Porvaristo uskoo köyhien työläisten olevan laiskoja, likaisia ja moraalittomia. Uskomus kohdistuu usein erityisesti naisiin, ja auta armias, jos naisella on lapsia.
Lyhyesti Canthin tuotannosta
Canthin aatteellinen kehitys näkyy hänen teoksissaan. Näytelmässä “Työmiehen vaimo” (1885) kritisoidaan tehokkaasti naisen sorrettua asemaa. Teos ei kuitenkaan yllä täysin todenmukaiseen yhteiskunnan kuvaamiseen, vaan etsii syitä Risto-hahmon moraalista. Lisäksi teos ei vielä täysin käsitä hahmojen luokka-asemaa.
Teoksessa kuvataan köyhälistön kurjuutta, mutta Risto (joka ei todellisuudessa ole työläinen lainkaan vaan luokka-asemansa menettänyt declassé lumpenproletaari) esitetään osana hallitsevaa mieskastia, syventymättä miesten välisiin luokkaeroihin (joka tulee selkeästi esiin myöhemmässä tuotannossa, mm. “Lain mukaan” (1889), “Kasvinkumppanit” (1892)).
Kuitenkin “Työmiehen vaimo” on merkittävä kapitalistisen ja miesvaltaisen yhteiskunnan kritiikki. “Sydän täynnä katkeraa revolutionia” kirjoitettu “kapinallinen näytelmä” kuten Canth sanoi, jossa sekä porvarillinen moraali, kirkko sekä kapitalistinen laki ja järjestys saavat kuulla kunniansa.
Novellissa “Köyhää kansaa” (1886) Canth kuvaa työläisten asemaa jo totuudellisesti. Eniten kärsivät naiset, mutta työläismies (tällä kertaa ei enää lumpen) on nyt sorron uhri hänkin. Teos on karmiva näyte kriittisen realismin tehokkuudesta ja osoittaa syvällisesti sen ajan kapitalistisen yhteiskunnan epäkohdat.
Samoin kuin “Köyhää kansaa” myös näytelmä “Kovan onnen lapsia” (1888) perustuu pitkälti tositapahtumiin ja todellisiin olosuhteisiin, joita Canth oli tutkinut, joka näkyy niiden realistisuudessa ja elävässä totuudellisuudessa. “Köyhässä kansassa” työläisten olot ja yhteiskunnallinen asema oli jo oikein kuvattu, mutta “Kovan onnen lapsissa” he eivät enää alistu, vaan nousevat taisteluun (jota hahmo Topra-Heikki avoimesti kutsuu sodaksi).
Näytelmä osoittaa miten kapitalismi itse objektiivisesti johtaa spontaaniin aseelliseen kapinaan. Teoksen “Vaikutus oli niin tyrmäävä, että Suomalaisen teatterin johtokunta lopetti näytelmän esitykset heti kantaesitykseen” (Ahola, s. 55).
Näytelmä on tragedia, mutta työläisten kapinan vaikuttava moraalinen puolustus. Canth vastentahtoisesti ajautui siihen päätelmään, että vallankumous voi puhjeta. Hän toivoi rauhallista ratkaisua, muttei useinkaan uskonut sen mahdollisuuteen.
Myös Canthin myöhemmässä tuotannossa on yhteiskuntakriittinen ja realistinen aines, vaikka ne käsittelevätkin pääasiassa eettisiä ongelmia ja psykologiaa. Ne langettavat raskaan tuomion porvarilliselle moraalille ja naisen asemalle kapitalistisessa yhteiskunnassa (“Agnes”, “Lehtori Hellmanin vaimo” (1892) jne.).
Sanni Riihiaho, Tomi Mäkinen
Työkansan Sanomat 4/2023