Meiltä Ktp:ssä kysytään usein, mitä eroa Ktp:lla ja Skp:lla on. Se on luonnollista, ja tärkeä kysymys.
Todella lyhyesti voisi sanoa, että Ktp on marxilais-leniniläinen kommunistinen puolue – Skp taas on jotakin muuta.
Puolueilla on näkemyseroa yksittäisissä kysymyksissä, toimintamuodoissa ja monissa muissakin asioissa, mutta ne kaikki johtuvat samasta syystä: erilaisesta aatteellisesta perustasta.
Kysymys proletariaatin diktatuurista, vallankumouksesta ja uuden tyypin puolueesta
Ktp pyrkii olemaan marxilais-leniniläinen etujoukko, joka kohottaa työläisten ja kansanjoukkojen luokkatietoisuutta. Ktp hyväksyy marxilaisen näkemyksen valtiosta luokkavallan välineenä, ja sen takia vaatii porvariston diktatuurin kaatamista ja proletariaatin diktatuurin pystyttämistä.
Ktp:n ohjelmassa sanotaan selkeästi, että parlamentti voi olla puhujalava, kommunistien sanoman levittämisen väline, muttei vallankumouksen väline. Ktp siis torjuu reformismin.
Ktp:n ohjelmassa pitäisi mielestäni vielä selkeämmin todeta se puolueemme näkemys, jonka historia on yhä uudelleen ja uudelleen vahvistanut, että ainoastaan tietoinen kommunistinen puolue voi johtaa ja toteuttaa sosialistisen vallankumouksen ja rakentaa sosialismin.
Tästä eräänä viimeisimpänä todisteena on Venezuelan ”bolivaarinen vallankumous”, joka ei ole onnistunut rakentamaan sosialismia, ja kääntyy yhä selkeämmin työläisiä vastaan. ”Bolivaarinen vallankumous” ei ollut sosialistinen vallankumous, vaan sosialidemokraattinen reformistinen projekti, jota ei johtanut kommunistinen puolue, ja sen takia se ei päättäväisesti kaatanut kapitalistien valtaa.
Skp taas painottaa lähinnä kansalaisjärjestöjen ja hyvää tarkoittavien liikkeiden roolia häivyttäen itsensä niihin hyväksymällä sen, ettei toiminnassa saa olla esillä puoluetunnuksia.
Skp:n ohjelmassa ei oteta selkeää kantaa siihen voidaanko sosialismiin siirtyminen suorittaa parlamentin kautta, mutta heidän lausunnoistaan ja monista muista asioista voidaan päätellä heidän uskovan reformistiseen sosialismiin siirtymiseen.
Skp ei kritisoi reformismia, suuntautuu ennen kaikkea liittoutumaan ei-marxilaisten ’vasemmisto’-voimien kanssa ja luomaan ’demokraattisen käänteen’ yhteiskunnassa. Tämä juontaa juurensa vanhan kommunistisen puolueen revisionistisen loppuvaiheen asiakirjoihin, joissa reformismi hyväksytään, ja todetaan parlamentaarisen sosialismiin siirtymisen olevan nykyään mahdollista, vastoin Marxin ja Leninin ajatuksia.
’Demokraattinen käänne’ on konsepti, jota revisionistiset ns. eurokommunistiset puolueet monessa maassa ovat käyttäneet reformismin perusteluna. Sitä kutsutaan joissakin maissa ’monopolien vastaiseksi strategiaksi’ tms. (Skp:n ohjelmassa sanamuoto on ”uusliberialismia vastaan” ja ”suurta rahaa vastaan”). Sen tarkoituksena on korvata proletariaatin johtama vallankumous ajatuksella luoda lähes kaikista luokista koostuva joukkoliike vaatimaan uudistuksia.
Marxilaista valtiokäsitystä ei Skp:n ohjelmassa ole, siinä ei mainita proletariaatin diktatuurista mitään. Siinä mainitaan ohimennen ’työväenvalta’, joka voi siinä kontekstissa tarkoittaa lähes mitä vain, ja käsitettä ei avata sen Marxin ajatuksen valossa, että kaikki valtiot ovat jonkun luokan diktatuuria.
Kysymys filosofisesta perustasta: marxismista, dialektisesta ja historiallisesta materialismista
Kun Ktp katsoo olevansa marxilais-leniniläinen puolue, niin Skp ilmoittaa ’ottavansa vaikutteita’ Leniniltä ja noudattavansa jotakin ”2000-luvun sosialismia” ja ”kehittyvää marxismia”. Ktp:n filosofinen maailmankatsomus on marxismin filosofia, eli dialektinen ja historiallinen materialismi.
Marxista, Leninistä, dialektisesta materialismista tai marxismin teoriasta ei mainita Skp:n ohjelmassa mitään muuta kuin tämä lause:
”Monimutkaisen, ristiriitaisen ja jatkuvasti muuttuvan maailman ymmärtämisessä ja muuttamisessa tarvitaan Marxin, Engelsin ja Leninin sekä heidän työnsä jatkajien tutkimusten tuloksena muotoutunutta ja kehittyvää marxilaista teoriaa”.
Tuo lause ei siinä mielessä ole tarkka, että Skp ei suoranaisesti sano noudattavansa leninismiä. Kenties tuo maininta ”ristiriitaisesta ja jatkuvasti muuttuvasta maailmasta” viittaa johonkin dialektiikan tapaiseen, mutta ylipäätään Skp:n ohjelmassa vältetään joka kohdassa tarkkojen marxilaisten tieteellisten käsitteiden käyttöä ja korvataan ne epäselvillä ilmauksilla, jotka voivat tarkoittaa mitä vain.
Ohjelman pitäisi olla selkeä ja kohottaa luokkatietoisuutta. Epämääräiset monitulkintaiset konseptit eivät sitä tee. Epäselvät ilmaisut vaikuttavat siltä, että ne kenties ovat joskus viitanneet johonkin marxilaiseen käsitteeseen, mutta jokaisessa ohjelman uudessa versiossa ne ovat etääntyneet marxismista enemmän ja enemmän. Kyse ei ole siitä etteikö Skp:ssä osattaisi kirjoittaa ohjelmaa, vaan ohjelma vastaa puolueen linjaa.
Marxismin täytyy olla kehittyvä oppi, mutta leninismistä luopuminen tarkoittaa askelta taaksepäin edelliseen kehitysvaiheeseen. Samoin marxismin tieteellisten käsitteiden unohtaminen on taka-askel.
Suhde kommunistisen liikkeen historiaan ja Neuvostoliittoon
Ktp pyrkii olemaan alkuperäisen 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen jatkaja kaikessa siinä, missä se seurasi marxismi-leninismiä. Ktp myös arvostaa Neuvostoliiton ja muiden työväenvaltioiden saavutuksia sosialismin rakentamisessa ja ottaa niistä oppia. Ktp:n ohjelmassa todetaan Neuvostoliiton sortuneen sosialisminvastaisen revisionismin valtaannousun ansiosta, joka palautti kapitalismin.
Skp:n ohjelmassa ei ole mainintaa revisionismista ja sen sijaan esitetään ilmeisesti Stalinia vastaan suunnattu kommentti, että ”SKP sai aikoinaan maksaa raskaasti vainoissa”. Skp on suhtautunut aina negatiivisesti Staliniin, jonka johdolla kuitenkin rakennettiin Neuvostoliiton sosialismi, pelastettiin maailma Saksan ja sen liittolaisten fasismilta ja rakennettiin vahva kansainvälinen kommunistinen liike ja sosialististen maiden leiri.
On Neuvostokansojen sodassa kärsimien suurten uhrausten ja Neuvostokansojen saavuttaman voiton ansiota, että Suomessakin kommunistinen liike ja vasemmisto saivat lailliset toimintaoikeudet, maa kaikkineen astui rauhan, naapuriystävyyden ja demokraattisemman kehityksen tielle.
Ktp:n perustajien keskuudessa alkuperäisen Suomen kommunistisen puolueen hajoamisesta, lamaantumisesta ja Neuvostoliiton revisionismista vedettiin se johtopäätös, että on perustettava uusi puolue, joka seuraisi marxismi-leninismiä, eikä ottaisi enää käskyjä Neuvostoliitossa valtaan nousseilta revisionisteilta.
Skp:n ohjelmassa sanotaan, että ”olemme myös ottaneet opiksi virheistä, joista SKP sai aikoinaan maksaa … kun puolueemme hajotettiin.” Siitä ei ole selvennystä, mitä nuo opetukset ovat. Nykyisen Skp:n perustaneet voimat halusivat pysyä samassa puolueessa revisionistien kanssa ja kannattivat Gorbatsovin revisionismia loppuun saakka.
Myöhemmin nuo voimat olivat mukana Vasemmistoliitossa, kunnes heidät ilmeisesti sieltä syrjäytettiin. Näyttää siltä, että heidät ajettiin vasten tahtoaan perustamaan nykyinen Skp – joka on ottanut mallikseen vanhan kommunistisen puolueen historiasta lähinnä sen loppuvuosien revisionismin. Siitä mikä tuon historian opetus on, puolueemme ovat ilmeisesti vastakkaista mieltä.
Suhtautuminen Euroopan Unioniin
Vaikka sekä Ktp että Skp molemmat ilmaisevat vastustavansa EU:ta, on niiden linjassa ja käytännössä laadullinen ero.
Skp on mukana sosialidemokraattisessa Euroopan Vasemmistopuolueessa, joka on sitoutunut vahvasti imperialistiseen Euroopan Unioniin. Euroopan Vasemmistopuolue kannattaa anti-kommunismia ja samaistaa kommunismin fasismiin.
Ktp on aina boikotoinut europarlamentin vaaleja eikä ole ollut edistämässä EU:n uskottavuuden parantamista. Skp sen sijaan osallistuu europarlamenttivaaleihin.
Esimerkiksi viime eurovaalien yhteydessä järjestetty propagandakampanja tekee entistäkin selvemmäksi porvareita kiinnostavan ennen kaikkea se, että ihmiset ylipäätään äänestävät europarlamentin vaaleissa.
Se, mitä puoluetta ihmiset äänestävät, on selvästi porvareille toissijainen asia. Porvarit valjastivat kaikki mahdolliset äänitorvensa äänestysaktiivisuuden kohottamiseksi.
Työkansan Sanomat 5/2024
Mielenkiintoinen ja valaiseva artikkeli.