Mitä on antikommunistinen propaganda

Yleisesti propagandalla viitataan mihin tahansa mediaan ja viestintään, jonka tarkoituksena on muokata kansalaisten ajattelua ja toimintaa. Propaganda on tärkeä ase, ja monissa tilanteissa se on jopa toimivampi kuin mikään pakottava keino. Propaganda valmistelee yhteiskuntaa ja kansalaisten mielialaa sellaiseksi, että he hyväksyvät tulevat poliittiset muutokset ilman vastarintaa.

Erilaista propagandaa on paljon. Se voi olla vaikka vain pieniä poliittisia vivahteita taiteessa, tapa, jolla asioista uutisoidaan, tai avoimia poliittisia kampanjoita. 

Propagandaa käyttävät kaikki poliittiset suuntaukset. Sillä ei siis itsessään ole erityistä luokkaluonnetta. Propaganda voi olla todenmukaista tai valheellista, edistyksellistä tai taantumuksellista. Esimerkiksi kommunistisessa vallankumouksessa ja sosialismin rakentamisessa propagandalla on suuri merkitys ihmisten opettamisessa ulos taantumuksellisista ja vaarallisista uskomuksista, kuten syrjivistä näkemyksistä tai tieteenvastaisuudesta. Tällöin propaganda on totuudenmukaista ja edistyksellistä, ja on kokonaisuudessaan hyväksi yhteiskunnalle.

Liberaali porvaristo usein väittää kaiken propagandan olevan valheellista ja haitallista. Tähän väitteeseen sisältyy tietysti myös se, etteivät porvarilliset mediat muka itse ikinä käytä propagandaa. Kaikki kapitalistisen valtion ja yksityisen sektorin uutisointi on yksinkertaisesti riippumatonta ja totta, eikä sisällä mitään propagandistisia väitteitä, valheellisia tai muuten. Tämä väite on itsessään valheellinen ja selkeästi propagandistinen.

Porvariston ”propagandan vastaisuus” alkoi toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisen yhteisön herättyä siihen, miten tehokkaasti natsi-Saksa oli käyttänyt valheellista viestintää ja kansan mielialan manipulointia oikeuttamaan järkyttävät ihmiskunnan vastaiset tekonsa. Oli tärkeää huomata, miten väärin taantumuksellinen taho voi valtamediaa käyttää. Pian porvaristo kuitenkin käänsi tämän kommunisteja ja muita edistyksellisiä vastaan. 

Porvariston media keskittyy antikommunismiin

Kaikkia toisinajattelijoita alettiin syyttää valehtelijoiksi ja propagandisteiksi, ja kaikilla propagandisteilla oli yhtä tuhoisat tarkoitukset kuin natseilla. Porvariston omasta mediasta tuli ainoa, joka ei ole poliittista tai puolueellista. Kaikki sen vastainen taas luonnostaan on näitä. Porvarillisten lähteiden kyseenalaistamisesta tuli itsessään “radikalismia”.

Porvaristo oli löytänyt keinon leimata kaikki sitä vastustavat ja sille kriittiset tahot heti ensikättelyssä tavalla, joka vie kaiken uskottavuuden miltä tahansa liikkeeltä. Kuka nyt haluaisi alkaa edes tutkia sellaista poliittista suuntaa, joka on paremmin tietävien mukaan yhtä vaarallinen kuin Hitler?

Väitteistään huolimatta porvaristo käyttää jatkuvasti propagandaa. Uutiset, mediat ja popkulttuuri ovat täynnä viestintää, jonka tarkoituksena on osoittaa ja ylläpitää ihmisten mielikuvaa kapitalismin ja porvarillisen valtion ylivoimaisuudesta. Yksityisomistuksen ja markkinoiden tärkeyttä ja oikeutta korostetaan niin pienemmillä kuin suuremmillakin tavoilla, jotka luovat kokonaisuuden, jossa kapitalismista ei näytä olevan tietä ulos. 

Ja vaikka joku saisikin päähänsä ymmärtää kapitalismin ongelmallisuuden, on porvaristo pyrkinyt sulkemaan kapitalismille vaihtoehtoisen järjestelmän mahdollisuuden pois ihmisten mielistä. Porvaristo ei tee ainoastaan propagandaa, joka tukee heidän etujaan, vaan myös hyökkää suoraan heidän vihollisiaan vastaan.

Porvaristo pyrkii mustamaalaamaan edistyksellisiä henkilöitä ja ryhmiä, erityisesti kommunisteja ja valehtelemaan näiden tavoitteista, periaatteista ja toiminnasta. Toisin sanottuna, se on antikommunistista propagandaa. 

Monenlaista antikommunistista propagandaa

Antikommunistista propagandaa, kuten propagandaa yleensä, on monenlaista. Antikommunismi voi olla huomaamatonta rivien välissä, ylläpitämässä ja levittämässä kommunistien vastaista yleistä ilmapiiriä hiljaisesti viittomalla siihen suuntaan, että kommunismi ja kommunistit ovat huonoja. Tällaisella propagandalla muistutetaan ihmisiä siitä, ettei kommunismi ole edelleenkään hyväksyttävää, jos joku olisi sen vaikka sattunut unohtamaan. 

Huomaamaton antikommunismi voi olla esimerkiksi näennäisesti epäpoliittisia lausuntoja tai mediaa, joka kuitenkin esitetään sillä taustaolettamuksella, että kommunismi on huonoa, väärin, moraalitonta, vaarallista yms. Ihmisen on pakko myöntää kommunismin olevan näitä esim. lukeakseen uutinen tai nauttiakseen taidetta tarkoitetulla tavalla. Voidaan esim. sanoa jonkin olevan “yhtä pahaa kuin kommunismi” tai “ihan niin kuin Neuvostoliitto”. Tämä tarkoittaa, että asia on erittäin huono.

Toisaalta antikommunismi voi olla avointa, räikeää ja kovaäänistä. Tällaista propagandaa edustaa sellainen media, jonka selkeänä tarkoituksena on poliittisesti vastustaa kommunisteja. Esimerkiksi uutiset, dokumentit ja teokset, joiden koko opetus on kommunismin pahuus ja kapitalismin ylivoimaisuus. Tällainen media yleensä esittää räikeimmät antikommunistiset väitteet. 

Avoin ja huomaamaton antikommunismi ovat jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa keskenään. Avoin propaganda luo antikommunistisia myyttejä, joita muussa mediassa toistelemalla niistä tulee osa yleistietoa ja sen kautta ihmisten mielessä totta. Näin tapahtuu, vaikka alkuperäinen lähde olisikin niin naurettava, ettei sitä kukaan itsessään uskoisi, esim. fiktiivinen kirja. 

Muun muassa George Orwellin ja Aleksandr Solženitsynin teokset ovat tällaisten myyttien lähteitä. Solženitsyniltä on esimerkiksi peräisin väite, että kommunistit Neuvostoliitossa tappoivat 60 miljoonaa ihmistä. Asiasta ensimmäistä kertaa mainitessaan hän myönsi sen olevan epävarmaa tietoa peräisin eräältä valkokaartiemigrantilta, eikä halunnut vastuuta sen todenmukaisuudesta. Myöhemmissä teoksissaan, myytin levittyä, hän kuitenkin alkoi sanoa väitettä kiistattomaksi faktaksi.

Mitä enemmän propagandaa on, sitä helpompaa sen tekemisestä tulee. Eri propagandan muodot yhdessä luovat kokonaisuuden, jossa antikommunismista tulee yleinen olettamus. Sen ei tarvitse enää perustella itseään. Vaikka avoin propaganda voi esittää erinäisiä väitteitä, se oikeastaan harvoin sanoo mitään.

Räikeääkin propagandaa voidaan tehdä ainoastaan viittomalla kommunistien tekemiin vääryyksiin. Mahdollisimman paljon informaatiota jätetään pois, tai sitä manipuloidaan niin, että yleisö voi ymmärtää sen ainoastaan väärin. Kysyttäessä median ei tarvitse myöntää sisältävän mitään väitettä. Tärkeintä on se, että kommunisteille jää vihjailun perusteella yleisesti uhkaava olemus. 

Oikea historiallinen tieto poistaisi tämän mystiikan, saisi kommunistit näyttämään hyviltä tai vähintään ymmärrettäviltä, ja saisi usein myös vihjatut väitteet näyttämään äärimmäisen kyseenalaisilta. 

Räikeää antikommunismia valtion Ylessä

Esimerkkinä voidaan käyttää Ylen 14.4. 2020 julkaisemaa Heidi Zidanin artikkelia “”Ilman Suomen apua Lenin ei ehkä olisi tuhonnut Venäjää” – tietokirjailija avaa suomalaisten roolia venäläisterroristien suojelijoina”. Artikkeli käsittelee Erkki Vettenniemen kirjaa Suomi terrorin tukikohtana.

Artikkeli alkaa kertomalla meille, että suomalaiset piilottelivat venäläisiä vallankumouksellisia, jotka suunnittelivat täällä tuhansia henkiä vaatineita pommi-iskuja, ja että näiden joukossa oli Vladimir Lenin. Erkki Vettenniemi kertoo juuri näiden terroristien myöhemmin “tuhonneen Venäjän”, millä hän viittaa bolsevikkien suorittamaan sosialistiseen vallankumoukseen. 

Väite on täysin käsittämätön. Venäjällä tosiaan oli vallankumouksellisia, joista jotkin ryhmät olivat terroristeja, mutta Lenin ja bolsevikit eivät kuulunut heihin. Näitä terroristeja kutsuttiin narodnikeiksi. He olivat kaupunkiälymystöä, joiden tarkoitus oli radikalisoida talonpojat ja kaataa tsaarin valta. He olivat utoopikkososialisteja ja siis marxismin vastustajia. Leninin toiminta 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa keskittyi vahvasti narodismin kritisoimiseen.

Leninin mukaan narodnikit “nojautuivat teoriaan, joka itse asiassa ei ollut lainkaan vallankumouksellinen teoria” (kirjasta Mitä on tehtävä?)

Narodnikit toimivat yhdessä pääasiassa suomalaisten aktivistien, ei sosialistien, kanssa. Aktivistit olivat narodnikkien tapaan radikaaleja pikkuporvareita, jotka turvautuivat terrorismiin vaikutuskeinonaan. 

Suomessa ja Venäjällä oli samaan aikaan myös marxilaisia sosialisteja, jotka taas toimivat keskenään yhdessä. Suomessa työläiset piilottelivat maanpakoon joutuneita bolsevikkeja. Bolsevikit eivät tehneet terrori-iskuja, he suorittivat sosialistisen vallankumouksen lokakuussa 1917.  Vettenniemi ja Ylen artikkeli pyrkivät samaistamaan nämä kaksi asiaa, jotta bolsevikit näyttäisivät terroristeilta. Artikkelissa myöhemmin puhutaan aktivisteista ja narodnikeista. Siinä olisi mahdollisuus selittää tämä asia auki. Kirjoittaja ei kuitenkaan ota mahdollisuutta, vaan koko artikkeli käsittelee asiaa sillä oletuksella, että Lenin ja bolsevikit olivat terroristeja. 

Vettenniemi myös ylistää Suomen toista sortokautta puhumalla ylevästi Pjotr Stolypinista ja valittamalla, ettei Venäjän poliisilla ollut tarpeeksi valtaa Suomessa.

Historiallisina väitteinä kaikki edellä mainittu on niin epäpätevää, että sen julkaiseminen ylipäätään yllättää. Onneksi kyseessä ei ole historiallinen väite, vaan propagandateos. Vettenniemi ei varsinaisesti väitä mitään. Hän ainoastaan vihjaa. Tarkoituksena ei ole tuoda esiin hyvin perusteltua teoriaa, tarkoituksena on luoda myytti. Artikkeli on niin epäselvästi kirjoitettu, että sen sisältö voidaan myöhemmin kieltää, mutta tällöin ihmiset ovat jo lukeneet sen, ja ovat jo omaksuneet myytin.

Artikkeli on katkelma Ktp:n kesäleirillä 2023 pitämästäni luennosta antikommunistisesta propagandasta.

Sanni Riihiaho

Työkansan Sanomat 9/2023