Sotilasliitto Nato aloittaa maanantaina 4. maaliskuuta historiallisen suuret sotaharjoitukset Pohjolassa Suomen, Ruotsin ja Norjan alueilla. Harjoitukset kestävät 15. maaliskuuta asti. Kaikkiaan raskaiden sotilasajoneuvojen, aseiden ja sotilaiden liikuttelu kestää noin kolme viikkoa.

Venäjää vastaan suunnattu sotaharjoitus toteutetaan maalla, merellä ja ilmassa. Siihen osallistuu 20 000 sotilasta 14 Nato-maasta. Suomen osuus Nordic Response 24 -harjoituksessa on runsaan sotakaluston lisäksi 4 000 sotilasta.

Sotaa harjoittelevat ja vihreinä esiintyvät eivät tälläkään kertaa piittaa mitään Pohjolan herkän luonnon tärvelemisestä. Ja rahaakin riittää enemmän militaristiseen uhoon kuin vanhusten ja sairaiden hoitoon.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa politiikkaa johtava presidentti ja hallituksen keskeiset ministerit ovat kokoomuslaisia. He ovat päättäneet militarisoida Suomen Yhdysvaltojen ja Naton kanssa tekemillään sopimuksilla. Suomen kansan mielipidettä ei ole kysytty tuhoisan sotapolitiikan läpiviemisessä.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama Orpon porvarihallitus leikkaa sosiaaliturvasta ja samaan aikaan heikentää työläisten työelämäoikeuksia. Hallitus ei tunnu välittävän edes kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista.

Kommunistien järjestäytymistä halutaan rajoittaa ja kieltää kommunististen tunnusten julkinen käyttö. Toinen räikeä perusoikeuksien rajoittaminen koskee lakko-oikeutta ja lakkojen sakkorangaistuksen säätämistä yksittäisen työläisen maksettavaksi.

Rauno Lintunen

Nato harjoittelee sotaa Pohjolassa

Hakutulokset “Nato harjoittelee sotaa Pohjolassa

  • 4.3.2024 08:55:sta
    Permalink

    Tilanne muistuttaa hälyttävästi Suomen uhoa elokuussa 1939, jolloin pidettiin Kannaksella siihen mennessä Suomen suurimmat sotaharjoitukset. Harjoituksia seuraamaan oli kutsuttu kaikkien muiden valtioiden edustajat paitsi Neuvostoliiton.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.