Suomen ulkopoliittinen johto, kokoomusjohtoinen porvarihallitus ja eduskunta jatkavat siitä, mihin edellisellä vaalikaudella jäätiin. Venäjä on eristettävä hinnalla millä hyvänsä.

Yhdysvaltojen ja EU:n sanelema pakotepolitiikka on ajanut Suomen kansantalouden syvenevään taantumaan. Ennen kukoistanut kahdenvälinen kauppa Venäjän kanssa on kuihtumassa nollaan. Kaupan katkaisu ja taantuma lisäävät nyt työttömyyttä ja köyhyyttä.

Pakotepolitiikka, jota Suomen poliittinen johto noudattaa orjallisesti, on nostanut sähkön, polttoaineiden, ruoan ja asumisen hintaa. Kyse ei ole arviosta, vaan tapahtuneesta tosiasiasta.

Taloudellisen ahdingon lisäksi suomalaisten kantamaan kuormaan on nyt lisätty itärajan sulku ja saarto. Siitä syytetään vain Venäjää ja venäläisiä. Porvarimedia päivystää itärajalla ja lisää polttoainetta tuohon propagandaan. Puolueiden puheenjohtajat ja ministerit uhoavat – ollaan taas kovaa poikaa ja tyttöä.

Tilanne muistuttaa pahaenteisesti 1930-luvun kansanvallan vastaista aikaa. Suojeluskunnat harjoittelivat sodankäyntiä ja koululaiset aseenkäsittelyä. Kommunistit, sosialistit ja rahanrakentajat eristettiin vankiloihin ja turvasäilöihin. Venäläisviha oli valtion johdon ja porvarilehtien ykkösasia.

Suomi oli sotien aikana natsi-Saksan aseveli. Nyt tuon paikan on ottanut Nato. Sotilasliiton jäsenmaiden tiedustelukoneet ja droonit lentävät itärajaa viistäen. Helikopterit pörräävät rajalla ja valvovat, onko joku onneton Afganistanista ”tunkemassa” Suomeen.

Kaiken paisuttelun lisäksi Suomen itärajaa on vahtimassa vieraan vallan rajavartioita. Rajamaastoon on pystytetty Nato-piikkilankaa, jonka kerrotaan olevan paremmin toimivaa kuin kotimainen. Tämä vain siksi, että Yhdysvaltojen ja Nato-maiden hyökkäyssotien tuhoamista maista ei pääsisi pakolaisia Suomeen.

Suomeen tulee tämän vuoden aikana arviolta 25 000 turvapaikanhakijaa. Heistä valtaosa tulee etelä- ja länsirajan kautta. Osa jopa haetaan lentokoneilla ja linja-autoilla.

Miksi vain itärajaa ollaan kokonaan sulkemassa, mutta muita rajoja ei? Miksi afgaanipakolainen ei voi tulla turvapaikanhakijaksi itärajalle, mutta länsirajalle kyllä? Onko kyse uudesta Nato-politiikasta?

Pääkirjoitus

Työkansan Sanomat 13/2023

Nato-piikkilankaa Suomen itärajalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.