Neuvostoliiton hajottamisesta 30 vuotta

Joulukuun 25. päivä 2021 tuli kuluneeksi 30 vuotta sosialistisen Neuvostoliiton hajottamisesta. Tuona päivänä vuonna 1991 Moskovan Kremlissä Neuvostoliiton punalippu laskettiin alas ja tilalle nostettiin Venäjän trikolori. Lipunvaihdon merkitys oli tuossa vaiheessa symbolinen, sillä ennakoivat päätökset Neuvostoliiton lopusta tehtiin jo vuonna 1985 valitsemalla Mihail Gorbatshov Nkp:n ja maan johtoon. Nkp:n vastuuta huonoista päätöksistä ei voida tässäkään kiistää.

Moskovan vuoden 1991 joulupäivän tapahtumien ennakoiva päätös oli tehty jo kaksi viikkoa aikaisemmin metsädadshalla Belavežkaja Puštšassa Valko-Venäjällä, missä kolme uutta valtaa nostettua johtajaa julisti Neuvostoliiton puretuksi. Miehet olivat Ukrainan Leonyd Kravchuk, Valko-Venäjän Stanislav Šuškevitš ja Venäjän Boris Jeltsin.

Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän presidentti Vladimir Putin on kutsunut Neuvostoliiton hajottamista ”1900-luvun suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi”. Sen yksi seuraus on ollut kaikkialla maailmassa sotien ja epävakauden lisääntyminen. Nyt tuosta ”katastrofista” nähdään uusia seurauksia Euroopassa, missä Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto Nato yrittää muodostaa tiiviin etupiirin Venäjän saartamiseksi.

Maailman työläisten ja kansojen kannalta Neuvostoliiton hajottaminen pysäytti yhteiskunnallisen ja sosialistisen edistyksen ja kehitysmaiden vapautumisen kauden.

(Alun johdanto Työkansan Sanomien toimituksen tekemä)

Vallankumouksesta vastavallankumoukseen

1900-luvulla avattiin tie kapitalistisen riiston poistamiselle. Lokakuun vallankumouksen voitto ja sitten Neuvostoliiton muodostuminen romutti riistäjien valtaa, kun työläiset ryntäsivät eturintamaan ja käänsivät historian pyörän eteenpäin, yhteiskunnallisen vapautumisen suuntaan.

Tämä historiallinen tapahtuma, sen pelko, on sittemmin leimannut porvariston toimintaa sen jatkuvassa vastakkainasettelussa vallankumouksellisen työväenluokan kanssa.

Siksi porvaristo käyttää niin paljon rahaa ja mustetta vakuuttaakseen meille, että sosialismi on mennyttä. Voimmekin lukea porvarillisessa lehdistössä tunnettuja analyyseja ”äkillisesti vanhentuneesta utopiasta”, sosialistisen aatteen ja idean vanhenemisesta, ”stalinismin äärimmäisen autoritaarisuuden järjestelmästä” ja niin edelleen.

Mutta, vaikka kuinka kovasti he yrittäisivät, he eivät voi salata sitä suurta totuutta, että voisimme elää paljon paremmin, jos tarpeitamme ei uhrattaisi päivittäin kapitalistisen voiton alttarille.

Kansainväliset kapitalistiset kriisit, kansanterveysjärjestelmien romahtaminen pandemian keskellä ja työttömyyden ja köyhyyden puhkeaminen imperialistisissa keskuksissa korostavat mätänevän kapitalistisen järjestelmän historiallisia rajoja. Siksi pääomavoimien analyysit yrittävät systemaattisesti vakuuttaa meidät siitä, että hyväksikäyttöjärjestelmän seinien ulkopuolella ei ole vaihtoehtoa.

1900-luvun positiiviset ja negatiiviset kokemukset

Totuus on, että sekä 1900-luvun positiiviset että negatiiviset kokemukset osoittavat sosialististen tuotantosuhteiden paremmuuden yhteiskunnan, ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Ne todistavat sosialismin ylivallan jokaisen työntekijän persoonallisuuden kokonaisvaltaisessa kehityksessä.

Sosialismin ylivalta yhteiskunnan ylivoimaisena organisaationa oli ilmeistä Neuvostoliitossa jo kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Sitävastoin työttömyyden poistaminen, työajan lyhentäminen, koulutuksen ja terveydenhuollon maksuttomuus kaikille ovat edelleenkin kapitalististen maiden saavuttamaton mahdottomuus.

Ensimmäistä kertaa historiassa Lokakuun suuren vallankumouksen seurauksena Neuvostoliitossa työpaikoilla oli instituutioita, joissa työläiset osallistuivat tehokkaasti päätöksentekoon. Neuvostoliiton perustuslaki vuodelta 1936 yleisti äänioikeuden yleisellä äänivallalla kaikkialla asuinpaikoissa. Näin käytännössä työläisten edustajien kutsuminen korkeampiin valtion tehtäviin lisääntyi.

Työväenvallan ja yhteiskunnallisen omaisuuden kasvun maassa tuotantovoimien kehitys oli nousussa. Harppauksen tekivät maan nopea sähköistyminen ja avaruuden valloitus; ottaen huomioon myös takamatkan, joka erotti vallankumousta edeltävän Venäjän voimakkaista kapitalistisista maista USA:sta, Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta.

Suurten muutoksien ja paineen alaisena valmistauduttiin lisäksi kaikkien ihmisten aktiivisella osallistumisella maan ja sosialismin puolustamiseen sekä odotettuun imperialistiseen hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.

Toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliiton sosialistinen rakentaminen kohtasi tuotannon tehostamiseksi uusia vaatimuksia, korkeamman tason sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Tässä kriittisessä vaiheessa ratkaisuna eteenpäin ei katsottu sosialististen tuotantosuhteiden suunniteltua laajentamista. Ratkaisua haettiin ”menneiltä ajoilta”, kapitalismin tuotantovälineitä ja -suhteita hyödyntäen, ”markkina- sosialismia” kohden.

Varsinkin Nkp:n 20. puoluekokouksen (1956) ja ”Kosygin-reformin” (1965) jälkeen kukin yksittäinen teollisuusyksikkö määritteli omat tavoitteensa ”toiminnallisen voittonsa” perusteella, mikä pirstoi yhteiskunnallisen tuotannon yleiset tavoitteet.

Vähitellen kaikki valtion maatilat (sovhoosit) muuttuivat täysin omavaraisiksi ja maatalouden (kolhoosien) ryhmäomistus vahvistui. Palkkaero esimiesten ja työntekijöiden välillä kasvoi. Näin tuotannon keskeinen tieteellinen suunnittelu heikkeni, yksilöllisen anastamisen mahdollisuudet vahvistuivat ja vastavallankumouksen yhteiskunnalliset voimat vahvistuivat.

Työläiset eturintamaan yhteiskunnallisen vapautumisen puolesta

Kansainväliset kapitalistiset kriisit, työttömyys ja köyhyys korostavat mätänevän kapitalistisen järjestelmän historiallista roolia. Jatkuva porvarillinen propaganda ei voi peittää tosiasiaa, miten huolimatta nykyaikaisten tieteellisten ja teknisten mahdollisuuksien kapitalismissa ei voida varmistaa sosiaalista vaurautta, vaan sitävastoin työssä olevien, työttömien ja nuorten kokema lisääntyvä riisto ja epävarmuus jatkuvat.

”Digitaalisen talouden” ja ”neljännen teollisen vallankumouksen” aikakaudella esteet, jotka kapitalistinen järjestelmä asettaa tärkeimmän tuotantovoiman työväenluokan kehitykselle, ovat tulleet yhä selvemmiksi.

Kuten marxilainen poliittinen taloustiede on paljastanut, vain elävä työ – eivät robotit – luo lisäarvoa. Mitä korkeampi on teknisen tuotannon kehitystaso, sitä suurempi on tuotantovälineiden ja koneiden osuus työvoimasta, sitä voimakkaampi on voittoasteen taipumus laskea.

Siksi porvaristolla on yksi tapa lisätä riistoastetta, hyödyntää työn tuottavuuden kasvua, lisätä varastettua työaikaa voittoasteen laskusuuntauksen hillitsemiseksi.

Kapitalismi rajoittaa objektiivisesti työläisten aineellisten ja kulttuuristen tarpeiden tyydyttämisen sille tasolle, jota kapitalistiseen voittoon perustuva tuotanto vaatii. Siten se rajoittaa päätuotantovoiman, työssäkäyvän ihmisen kehitystä, supistaen lisääntyviä mahdollisuuksia parantaa radikaalisti ihmisen elämän aineellisia ja kulttuurisia olosuhteita ja työn luovaa sisältöä.

Sosialismi voi vastata välttämättömiin muutoksiin työn sisällössä, työntekijöiden välttämättömään siirtymiseen uusiin tehtäviin ja työkohteisiin, uusiin toimialoihin ilman, että he riskeeraavat ja elävät pelossa joutua työttömäksi, vakuuttamattomaksi, ilman sairaanhoitoa, kuten kapitalismissa tapahtuu.

Sosialismi voi varmistaa tarvittavan jatkuvan erikoistumisen ja uudelleenkoulutuksen, työntekijöiden tietämyksen ja työtaitojen nostamisen. Se voi avata, vapauttaa heidän luovat kykynsä, aloitteellisuuden ja tietoisuuden, työn kunnioittamisen, koska se tuo heidät yhdessä historiallisen kehityksen eturintamaan yhteiskunnallisen vapautumisen puolesta.

Sosialismin ylivalta

Sosialismin ylivalta perustuu tuotannon tieteelliseen keskussuunnitteluun. Se näyttäytyy yhteiskunnan ylivoimaisena organisaationa suhteessa kapitalismiin.

Sitävastoin porvarillisilla hallituksilla, imperialistisilla keskuksilla ja liike-elämän ryhmillä on omat suunnitelmansa ja ne toteuttavat niitä. Joten missä on radikaali ero? Monopoliryhmien suunnitelmat laaditaan niiden kannattavuuden ja markkinaosuuksien lisäämiseksi. Nämä mallit kilpailevat keskenään.

Porvarillisten hallitusten suunnittelu ja väliintulo rajoittuvat mahdollisuuksien mukaan säätelemään ryhmien kilpailua ja edistämään hallitsevan luokan vastaavia strategisia etuja, pääoman kannattavuutta ja kilpailukykyä työläisten ja kansan kustannuksella.

Työväenvallan tieteellinen keskussuunnittelu eroaa kapitalistisesta radikaalisti, koska se on sosiaalinen tuotantosuhde, jonka määrää pikemminkin sosiaalinen kuin kapitalistinen tuotantovälineiden omistus. Tuotannon tarkoitus ja työntekijöiden rooli muuttuvat radikaalisti.

Tuotannon tavoitteena ei ole enää kapitalistinen voitto, vaan koko yhteiskunnan jatkuvasti laajenevien aineellisten ja kulttuuristen tarpeiden tyydyttäminen ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten monipuolinen kehittäminen.

Työläiset eivät enää etsi ostajaa, pomoa, myydäkseen työvoimaansa kapitalistisen markkinakilpailun viidakossa. He osallistuvat tuotantoprosessiin, vapaana palkkaorjuuden ikeestä, yhteistyösuhteiden ja keskinäisen avun kautta.

He osallistuvat päivittäin ja aktiivisesti päätöksentekoon ja ohjaamiseen siitä, mitä tuotetaan, miten ja milloin se tuotetaan, miten se jaetaan.

Ensimmäistä kertaa historiassa suunnitelmallinen tuotanto-organisaatio muodostettiin yleissosiaalisessa mittakaavassa miljoonien työntekijöiden puolesta ja hyödyksi. Kansan hyvinvoinnista, työntekijöiden tarpeiden tyydyttämisestä tehtiin sosialismissa tuotantovoimien kehityksen liikkeellepaneva voima.

Mutta kuten 1900-luvun historia on osoittanut, tämä ei ole helppo, huoleton kurssi, joka johtaa automaattisesti kommunismiin. Keskitetty suunnittelu kohtaa objektiivisia rajoituksia. Tuotantovoimien erilainen kehitystaso ei salli jokaisella historiallisella hetkellä yhtäläisesti pääsyä koko sosiaaliseen tuotteeseen, joka perustuu työntekijöiden tarpeisiin.

Tästä syystä kommunistisen puolueen panostus tieteellisen tutkimuksen ja keskussuunnittelun jatkuvaan mukauttamiseen, tuotantovoimien uuden kehitystason asettamiin uusiin vaatimuksiin, on erityisen tärkeää.

Kasvava potentiaali 2000-luvulla

Nykyään Venäjällä ei ole enää olemassa vuonna 1917 ja Neuvostoliitossa vuonna 1950 vallinneita tieteellisiä ja teknisiä rajoitteita keskussuunnittelun onnistumiselle ja sosialististen tuotantosuhteiden syventämiselle.

Tänään voimme hyödyntää ”digitaalisen talouden” aikakauden ja ”neljänteen teolliseen vallankumoukseen” siirtymisen luomia uusia mahdollisuuksia sosialistiseen rakentamiseen. Hyödyntämään ne uudet suuret mahdollisuudet, joita työn sosiaalistumisasteen nousu luo.

Uusia mahdollisuuksia suurten tieto- ja tietomäärien nopeaan keräämiseen ja intensiiviseen käsittelyyn voidaan hyödyntää nopeiden ja optimaalisten päätösten tekemiseksi yhteiskunnan kaikkien tarpeiden yhteisen tyydyttämisen kannalta.

Työn tuottavuuden kasvua voidaan hyödyntää vapaa-ajan ja työn luovan sisällön lisäämiseksi. Teknologian nopeaa kehitystä voidaan käyttää yhteiskunnan tärkeimmän tuotantovoiman, työntekijöiden yleisen koulutustason nostamiseen.

Työn sosiaalistumisen lisääntyminen luo aineellisen mahdollisuuden poistaa paljon nopeammin kaikenlainen ryhmä- ja yksilöomaisuus. Esimerkiksi koneellistamisaste ja maatalousalan nykypäivän tekniset saavutukset lisäävät mahdollisuutta tuottavien maatalousosuuskuntien nopeaan integroitumiseen sosiaalisen omistuksen kontekstiin.

Marxilaisen tieteellisen tutkimuksen eteneminen ja tutkimuksen vapautuminen markkinakilpailun kahleista antaa suuren sysäyksen tieteidenväliselle yhteistyölle ja keskussuunnittelusuunnitelmien tieteellisen dokumentaation uudistamiselle.

Nykyaika tarjoaa uusia mahdollisuuksia tuotannon organisoinnin ja ohjauksen parantamiseen, tekoälyn kehityksen hyödyntämiseen ja tuotteiden laadun sekä riittävyyden varmistamiseen ja luonnonkatastrofien riskien ehkäisyyn ja torjuntaan.

Yleisesti ottaen nyt on paljon suuremmat mahdollisuudet alistaa tuotantovoimien kehittäminen tavoitteelle, jossa pääroolina on jokaisen ihmisen persoonallisuuden kokonaisvaltainen kehittäminen ja sosiaalisesti työskentelevän ihmisen vapautuminen.

1900-luvun voitot ja tappiot tarjoavat meille arvokasta tietoa. 2000-luvun uudet mahdollisuudet vahvistavat vallankumouksellista optimistiamme.

Jatkamme päättäväisesti luottaen työväenluokan vahvuuteen. Historia ei pääty ihmisten välisen hyväksikäytön suohon. Sosialismi on vastaus 2000-luvulle.

(Teksti perustuu KKE:n keskuskomitean jäsenen Makis Papadopoulosin kirjoitukseen)

Käännös Kaisa Laine