Onko Kiina sosialistinen valtio? Tämä kysymys on monestakin syystä hyvin tärkeä meille marxilais-leniniläisille kommunisteille. Sosialistisen suurvallan olemassaololla olisi valtava merkitys työtätekevien joukkojen ja alistettujen kansojen vapaustaistelulle. Tämä kysymys on käynyt yhä ajankohtaisemmaksi siitäkin syystä, että kiinalaisen revisionismin vaikutus maailmalla on lisääntynyt 2000-luvulla.
Kiinalaisella revisionismilla (eli marxismin vääristelyllä) on syövyttävä ja lahottava vaikutus hyvin moneen kommunistiseen puolueeseen. Jopa monet marxilais-leniniläisiksi tai ’antirevisionisteiksi’ itseään kutsuvat puolueet (avoimen revisionistisista puolueista puhumattakaan) ovat muuttuneet kiinalaisen dengistisen ideologian ansiosta täysin revisionistisiksi ja ovat täysin pettäneet marxismin.
Joidenkin puolueiden tapauksessa tietysti voidaan sanoa, että ne eivät niinkään muuttuneet revisionistisiksi vaan paljastuivat sellaisiksi. Neuvostoliiton romahduksesta seurannut tilanne ja länsimaisen kommunistisen liikkeen silloinen heikkous aiheuttivat sen, ettei kiinalaiseen revisionismiin osattu suhtautua tarpeeksi kriittisesti, eikä sen luonnetta monesti ymmärretty.
Kiinan hallitseva kapitalistiluokka, josta suuri osa on Kiinan ’kommunistisen puolueen’ jäseniä, eivät tietenkään kannata marxismia, vaan täysin kyynisesti valehtelevat ja esittävät kommunisteja ainoastaan itsekkäiden valtapyrkimystensä takia, huijatakseen työtätekeviä ja edistyksellisiä voimia.
Kuitenkin Kiinan kapitalistiluokkaa lukuun ottamatta kiinalaisen revisionismin kannattajat eli dengistit lähes poikkeuksetta luulevat olevansa oikeita kommunisteja. He eivät lainkaan ymmärrä kannattavansa revisionismia, jopa usein kritisoivat esim. Nikita Hrustsovin revisionismia ja luulevat olevansa antirevisionisteja.
Dengistit lukevat ja tulkitsevat kommunistista teoriaa, kuten Marxia, Leniniä ja Stalinia, oman vääristyneen aatteensa kautta ja pyrkivät vääristelemään tieteellistä sosialismia ja oikeuttamaan Kiinan nykyistä politiikkaa.
Dengismi pyrkii oikeuttamaan Kiinan politiikkaa ja esittämään sen sosialistisena. Tästä johtuen sen on järkyttävällä tavalla vääristeltävä marxismia. Tällä taas on hyvin haitalliset seuraukset koko kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen.
Kiinalainen revisionismi sekoittaa kokonaan mistä kommunismissa on kyse. Tarkastellaan seuraavaksi kiinalaista revisionismia yksityiskohtaisemmin.
I. HISTORIALLINEN OSIO
SOSIALISMIN ROMUTTAMINEN JA KAPITALISMIN PALAUTTAMINEN KIINASSA
1. Kiinan vallankumous ja sosialismin rakentaminen 1949–1978
Työväenluokan ja talonpoikaiston vallankumous saavutti voiton 1949 Kiinassa. Maassa alettiin rakentaa ns. Uutta demokraattista valtiota, eli työläisten ja kansanjoukkojen valtaa, joka taisteli feodalismin, kolonialismin ja fasismin jätteitä vastaan.
Uudessa demokratiassa työväenluokan ja sen kommunistisen puolueen johdolla valtaa pitivät talonpojat ja muut työtätekevät, älymystö ja jopa paikallisen porvariston anti-imperialistinen osa. Tuona aikana Kiinassa käytännössä toteutettiin vallankumouksen porvarillisdemokraattinen vaihe, eli feodalismin vastainen vaihe.
Kiinasta ei kuitenkaan tullut tyypillistä kapitalistista valtiota vaan uuden demokratian työtätekevien valtio, joka toteutti valtiokapitalismin politiikkaa. Valtiokapitalismin oli tarkoitus toimia siirtymävaiheen talousmuotona feodalismista sosialismiin.
Sosialismia rakennettiin ensin pikkuhiljaa ja 1950-luvun loppupuoliskolta lähtien nopeammin. Kiina julisti itsensä proletariaatin diktatuuriksi. Kapitalistien tehtaat pakko-ostettiin valtion haltuun. Maatalouden kollektivointi suoritettiin. Valtion kanssa kollaboroivat kapitalistit saivat 5 % osinkoa menettämistään yrityksistä, kunnes osinkojen maksaminen lopetettiin vuonna 1966.
Vuosina 1966–1976 Kiinassa käytiin ns. kulttuurivallankumousta, jonka tarkoituksena oli poistaa kapitalistista ajatusmaailmaa ja luoda uutta sosialistista ajattelutapaa ja kulttuuria.
Kulttuurivallankumouksen tarkoituksena oli myös taistella kapitalismin palauttajia vastaan, koska yleisesti uskottiin, että oikeistolaisen klikin johtajat LiuShaoqi ja Deng Xiaoping halusivat palauttaa kommunistisessa puolueessa uuden kapitalismin ja estää kommunismin rakentamisen.
Kiinan vallankumouksen johtaja Mao Zedong kuoli 1976, jonka jälkeen seurasi Huo Guofengin lyhyt valtakausi ja 1981 oikeistorevisionistien johtaja Deng Xiaoping tuli valtaan vallankaappauksessa.
2. Kapitalismin palauttamisen ideologinen valmistelu
Deng tiesi, että työläiset ja kansanjoukot eivät ole tyhmiä. Hän ei todellakaan voinut avoimesti sanoa, että haluaa tuhota sosialismin. Hänen ensimmäisen tehtävänsä täytyi olla Maon arvovallan ja politiikan romuttaminen. Niinpä Deng käynnisti valtavan kritiikkien ryöpyn, joka kohdistui Maon johdolla toteutettuun teollistamiseen ja maatalouden kollektivointiin sekä erityisesti kulttuurivallankumoukseen.
Sekä kollektivoinnin, teollistamisen että kulttuurivallankumouksen aikana sattui äärivasemmistolaisia virheitä, ja niitä käyttämällä Deng halusi leimata nuo tapahtumat täysin virheellisiksi, äärivasemmistolaisiksi katastrofeiksi. Tämä on nykyisen Kiinan linja yhä tänäkin päivänä.
Kiinalaiset revisionistit oppivat Neuvostoliiton revisionisteilta. Deng kehitti ajatuksen, että Maon politiikka oli oikeaa noin vuoteen 1958 asti, mutta sen jälkeen täysin väärää. Tämä on sama ajatus kuin se Hruštšovin väite, että Stalin toimi oikein vuoteen 1935 asti, jonka jälkeen hänestä tuli ’tyranni’ (kts. esim. Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen keskuskomitean julkilausuma, Kesäkuu 1956, “Henkilökultin ja sen seurauksien korjaaminen”).
Dengistit esittävät kulttuurivallankumouksen katastrofina, jonka aikana koululaitos ja talous tuhoutuivat, siitä huolimatta, että talous kasvoi nopeasti ja koululaitos ainoastaan entisestään laajeni niin, että yhä useammat pääsivät kouluun.
Koulut olivat kulttuurivallankumouksen alussa lyhyen aikaa kiinni uudelleen organisoimisen takia. Dengistit vihjaavat kuitenkin valheellisesti, että koulut olivat täysin suljetut koko kymmenen vuotta kestäneen kulttuurivallankumouksen kauden!
Lisäksi tänä päivänä pystytään osoittamaan, että äärivasemmistolaiset virheet, joita tapahtui, olivat käytännössä aina Dengin ja Liun tukemia, tai jopa käynnistämiä.
Marxilainen tutkija William Hinton on todennut, että Liu ja Deng vastustivat aina vasemmistolaista politiikkaa oli kyse sitten maareformista, kollektivoinnista, kulttuurivallankumouksesta, tai mistä vain.
Kun heidän ei onnistunut estää noiden hankkeiden toteutumista oikealta, he päättivät sabotoida niitä äärivasemmalta. Liu ja Deng kannattivat usein kaikkein äärivasemmistolaisinta, ääriradikaaleinta politiikkaa, jotta se saisi koko hankkeen epäonnistumaan ja näyttämään järjettömältä.
Tomi Mäkisen – luento Ktp:n kesäleirillä 2023
Työkansan Sanomat 6/2024