Onko Kiina sosialistinen valtio? Tämä kysymys on monestakin syystä hyvin tärkeä meille marxilais-leniniläisille kommunisteille. Sosialistisen suurvallan olemassaololla olisi valtava merkitys työtätekevien joukkojen ja alistettujen kansojen vapaustaistelulle. Tämä kysymys on käynyt yhä ajankohtaisemmaksi siitäkin syystä, että kiinalaisen revisionismin vaikutus maailmalla on lisääntynyt 2000-luvulla.
2. Proletaarinen valtio
Kiinan perustuslaki vuodelta 1975 sanoo artiklassa 1, että “Kiinan Kansantasavalta on proletariaatin diktatuurin sosialistinen valtio, jota johtaa työväenluokka työläisten ja talonpoikien liitossa.”
Nykyajan Kiina julistaa, että oli virhe siirtyä proletariaatin diktatuuriin. Sen sijaan se sanoo palanneensa Uuden demokratian aikaiseen valtioon. Sekin on kuitenkin täysin revisionistinen näkökanta, koska kuten kommunistiset puolueet totesivat jo 1948 Itä-Euroopan kokemuksen perusteella, monen luokan kansandemokraattinen liittouma ei voi olla kovin pitkäaikainen.
Euroopan maissa antifasistiset kansandemokraattiset hallitukset toteuttivat 1944–45 fasismin ja feodalismin rippeiden tuhoamisen ja porvarillisdemokraattisen vallankumouksen, ja jo 1946–47 jakautuivat sosialismiin pyrkiviksi vasemmistolaisiksi ja kapitalismiin pyrkiviksi oikeistoryhmittymiksi.
Vuonna 1948 monissa noista maissa työläiset tulivat valtaan, suorittaen proletaarisen vallankumouksen. Kansanrintamakausi kesti siis noissa Euroopan valtioissa vajaat 4 vuotta.
Kiinassa taas tuo prosessi kesti vv. 1949–1958, tai hieman pidempään. Tämä varmasti siitäkin syystä, että Kiina on valtavan suuri alue, ja maareformikin kesti useita vuosia. Se päättyi vasta vuonna 1953, kun taas joillakin alueilla se oli valmistunut jo ennen sodan päättymistä vuonna 1949.
3. Kiinan talouskasvu
Marxismin klassikot ovat osoittaneet, että taloudellinen kehitys tapahtuu sosialismissa nopeammin kuin kapitalismissa, koska sosialismi mahdollistaa tuotantovoimien keskeytymättömän, kriisittömän ja tasapainoisen kasvun. Dengistit eivät kuitenkaan tuosta piittaa, vaan heidän suosikkiväitteensä on, että talous kehittyi sosialismissa liian hitaasti ja sen takia markkinatalouden palauttaminen oli välttämätöntä.
Kapitalistit kaikissa maissa kehuvat Dengin uudistuksia ja käyttävät niitä argumenttina kommunismia vastaan. He sanovat ”kiinalaiset ovat tajunneet, ettei kommunismi toimi, ja ovat saavuttaneet kapitalismilla paljon parempaa kasvua, kun taas aikaisemmin Kiina oli kehittymätön maa”.
Totuus on kuitenkin se, että ”Kolmenkymmenen vuoden aikana (1954-83), sodasta ja taloudellisesta saarrosta huolimatta, talous kasvoi vähintään 7 tai 8 prosenttia vuodessa… mikä on suunnilleen sama kuin sen jälkeen jatkunut keskimääräinen kasvuvauhti… Noiden ensimmäisen kolmenkymmenen vuoden aikana teollisuustuotanto kasvoi kolmekymmentä-neljäkymmentä kertaiseksi ja maataloustuotanto yli kaksinkertaistui saavuttaen 387 miljoonaa tonnia vuodessa… Kahdessatoista vuodessa sen jälkeen, jos uskomme virallisia tilastoja (ja niitä on syytä epäillä), se on noussut… vain 14 prosenttia. Tämä on paljon hitaampaa kasvua kuin ennen uudistusta. Realistisemmat luvut osoittavat [maataloudessa] todellista pysähtyneisyyttä vuodesta 1990 lähtien.” (Hinton, Through a glass darkly: American views of the Chinese revolution, s. 90–91)
Kirjassaan Kiina ja sosialismi Martin Hart-Landsburg ja Paul Burkett* ”eivät uskoneet [dengisti] uudistajien väitettä, jonka mukaan Mao jätti maahan synkän taloudellisen tilanteen, koska Kiinan taloustilanne oli 1970-luvun lopulla kaikkea muuta kuin katastrofaalinen. Tilastoihin vedoten he sanoivat, että Kiinan teollisuustuotanto kasvoi vuosina 1952–1976 keskimäärin 11,2 prosentin vuosivauhtia. Kulttuurivallankumouksen aikana (1966–1976) se kasvoi keskimäärin yli 10 prosentin vuosivauhtia.” (Pao-yu Ching, Revolution and counterrevolution, s. 75)
*Kirjoittajat eivät kuitenkaan ymmärrä kapitalismin palauttamisen syitä vaan hyväksyvät kritiikittömästi useita dengistien vääristyksiä.
”Han Degqiangnin teoksen ’zhong wai duibi wushi nian’ (Kiina verrattuna ulkomaihin viimeisen 50 vuoden aikana) mukaan… vuosina 1965–1985… Kiinan [keskimääräinen vuosittainen BKT:n] kasvu oli 7.49 prosenttia.” (Mobo Gao, The battle for China’s past, s. 138)
Dengisti-sympatioistaan huolimatta ekonomisti Taimur Rahman myöntää, että, ”jos jätetään pois 1961 ja 1962 tilastolliset poikkeamat kun vakavat tulvat aiheuttivat valtavaa taloudellista tuhoa, Kiinan keskimääräinen talouskasvu ennen liberaaleja uudistuksia oli 9 prosenttia vuodessa.” (https://redpakistan.wordpress.com/2006/05/28/the-meteoric-rise-of-china/)
Tuo 9 prosenttia on nopeampi kuin Kiinan nykyinen talouskasvu. Lisäksi Kiinan nykyistä talouskasvua on suuresti liioiteltu. Sosialistisessa Kiinassa ilmaisia palveluita ei laskettu BKT-numeroihin mukaan laisinkaan.
Nykyään palvelut on yksityistetty ja ne näkyvät BKT:nä. Myöskään Maon aikaiset massiiviset infrastruktuuriprojektit, joita maanviljelijät rakensivat viljelyskausien ulkopuolella, eivät näy BKT:ssä. Nuo infrastruktuuriprojektit olivat paljon suurempia kuin Kiinan nykyiset valtavat hankkeet.
Lisäksi sosialistista Kiinaa vastaan oli kasvua hidastavat talouspakotteet, kun taas Kiinan nykyinen kasvu perustuu pääasiassa ulkomaisiin sijoituksiin ja ulkomaankauppaan. Kiinan nykyinen kasvu onkin siinä mielessä keinotekoista, että suuri osa tuotantovoimista on ulkomaisia sijoituksia ja alihankkijoita.
Lisäksi ne eivät pääasiassa tuota hyödykkeitä Kiinan kansalle vaan länsimaihin. Myös valtaosa voitoista menee länsimaihin. Iso osa ’Kiinan tuotannosta’ onkin länsimaiden Kiinaan ulkoistamaa tuotantoa, länsimaisen pääoman tuotantoa länsimaiden markkinoille. Tuo kaikki ilmenee BKT:n kasvuna, mutta on varsin harhaanjohtavaa. Palaan tähän aiheeseen vielä.
4. Kiinan kapitalistisessa taloudessa johtavaa osaa näyttelee yksityinen pääoma
Minkälainen sitten on dengistien ’markkinasosialistinen’ talous? Dengistit väittävät, että Kiina on sosialistinen maa, koska valtio hallitsee valtaosaa taloudesta. Tämä on tietysti vulgaari käsitys siitä mitä sosialismi on, eikä millään lailla marxilainen näkemys. Totuus on kuitenkin, että Kiinassa yksityinen pääoma – ei valtio – näyttelee taloudessa johtavaa osaa.
Vuonna 2008 suoritettu toinen kansantalouden laskenta paljastaa, että teollisuus ja palvelusektorin kokonaisvarallisuudesta vain 30 % oli semmoisten yhtiöiden hallussa, jotka valtio omistaa kokonaan tai enimmäkseen. Vuonna 1999 valtion yhtiöiden osuus oli vielä 37 % kokonaislukumäärästä. 2008 lopussa tuo oli enää vain 3,1 % yritysten kokonaismäärästä.
(https://blogs.worldbank.org/eastasiapacific/state-owned-enterprises-in-china-how-big-are-they)
Kansallisen taloustutkimusinstituutin johtaja, ”China Center For International Economic Exchanges”-laitoksen päätutkija Fan Gangin mukaan valtionyritykset tarjoavat vain 19 % tuotannon työpaikoista, kun vuonna 1980 tuo luku oli 70 %. (The Role of State-Owned Enterprises in the Chinese Economy https://www.chinausfocus.com/2022/wp-content/uploads/Part+02-Chapter+16.pdf)
Kiinan kaupunkilaisista 90 % on töissä yksityisissä kapitalistissa yrityksissä. Tämä sen lisäksi, että Kiinassa myös valtion yhtiöt toimivat voitontavoittelun ja kapitalistisen pääoman logiikan mukaan.
Tomi Mäkisen luento Ktp:n kesäleirillä 2023
Työkansan Sanomat 1/2025