Suomalaisia on taivuteltu 1990-luvun alusta lähtien hyväksymään sota konfliktien ratkaisuvälineenä. Siinä eduskunta, hallitukset ja tiedotusvälineet ovat ikävä kyllä osin onnistuneet. Eikä rauhanliikekään ole osaton sotaisessa nykymenossa.

Taivuttelun yksi seuraus on ollut ylenmääräinen aseistautuminen ja armeijan menojen holtiton lisääminen. Militarismin lonkerot ovat tunkeutuneet jo kaikkialle yhteiskuntaan. Ja sitä oikeisto ja kenraalit käyttävät hyväkseen.

Suomalaisille annettiin marraskuun puolivälissä uudessa varautumisoppaassa ohjeet, miten toimia sotatilanteessa. Oppaan perusteella köyhällä ei näyttäisi olevan varaa muuhun kuin maakuopan kaivamiseen.

Varautumisoppaassa sanotaan: ” Kriittisessä tilanteessa tietoja voisi olla välttämätöntä pitää poissa julkisuudesta. Kaiken tiedon kertominen saattaisi vaarantaa turvallisuutta ja tehokkaiden vastatoimien toteuttamisen.”

”Pitää poissa” tarkoittaa sensuuria, josta tulisi vastaamaan kymmenen vuotta sitten Huoltovarmuuskeskuksen siipien suojaan perustettu Mediapooli. Se on jo nykyisen toimintansa aikana kääntänyt Suomen tiedotusvälineet Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton sponsoreiksi. Toinen sen tehtävistä on ”kielteisen informaation” estäminen?

Suomen militarisoimisen ja sotavalmistelujen alku ajoittuu vuoteen 1991. Se on sama vuosi, jolloin Neuvostoliitto hajotettiin. Venäjän nykyinen hallinto on nimittänyt hajottamista geopoliittiseksi katastrofiksi.

Tuon katastrofin synnyttämää aukkoa Yhdysvallat, Euroopan unioni ja sotilasliitto Nato riensivät heti täyttämään. Se merkitsi entisten Neuvostoliiton kansantasavaltojen kampeamista lännen leiriin ja samalla jäljelle jääneen Venäjän piirittämistä.

Suomi on nyt samassa joukossa ja tähyää itärajan takaisille alueille. Tuolle kansan vastaiselle hankkeelle haetaan hyväksyntää kaiken kattavalla Venäjän vastaisella propagandalla, jonka yksi toteuttaja on valtion Yle.

Pääkirjoituksessa kysytään, onko rauhalla vielä mahdollisuus? Kyllä on, mutta rauhan säilyminen vaatii rauhanliikkeeltä uutta heräämistä ja toimintaa. Kansa kyllä valitsee ennemmin rauhan kuin kaiken tuhoavan suursodan.

Pääkirjoitus 15.12.2024

Työkansan Sanomat 8/2024

Onko rauhalla vielä mahdollisuus?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.