Suomen suurin ammattiliitto Teollisuusliitto on neuvotellut viime syksystä lähtien alan uusista työehtosopimuksista. Vanhat sopimukset päättyivät jo marraskuun ja joulukuun lopussa. Neuvottelut ja sovittelu ovat olleet ajan tuhlausta.
Kun Teknologiateollisuuden kapitalistit eivät ole halukkaita uusimaan työehtosopimuksia, aloitti Teollisuusliitto tammikuussa työtaistelujen sarjan, joilla vaaditaan kunnollista työehtosopimusta ja palkkojen korotusta.
Teollisuusliiton tavoitteena on kahden vuoden aikana 10 prosentin palkkojen korotus.
Palkkojen korotuksella korvattaisiin teollisuustyöläisten viime vuosien ostovoiman menetys, mikä johtuu historiallisen huonoista palkankorotuksista. Reaalipalkkojen kasvua tuo 10 prosenttia ei vielä turvaa.
Työehtoneuvottelujen vauhdittamiseksi ja palkankorotusten toteuttamiseksi Teollisuusliitto aloitti maanantaina 27. tammikuuta kuusipäiväisen lakon valituilla työpaikoilla teknologiateollisuuden, kemian perusteollisuuden sekä muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden sopimusaloilla.
Liitto on jättänyt jo uusia lakkovaroituksia teknologiateollisuuteen ja kemianteollisuuteen. Toteutuessaan yrityskohtaiset lakot alkaisivat maanantaina 3. helmikuuta ja maanantaina 10. helmikuuta. Kumpikin ilmoitettu lakko kestäisi viisi päivää.
Lakot koskevat satoja työpaikkoja ja niissä on mukana kymmeniä tuhansia työläisiä. STTK:n kuuluva suuri ammattiliitto Pro on mukana kaikissa ilmoitetuissa lakoissa.
Myös ainakin SAK:hon kuuluvat ammattiliitot AKT, JHL, PAM, Rakennusliitto ja Sähköliitto ovat ilmoittaneet tukitoimistaan Teollisuusliiton käymien työehtosopimusneuvotteluiden ja palkankorotusvaatimusten edistämiseksi.
Kaikki tuki on annettava työehto- ja palkkataistelua käyville työpaikoille ja työläisille. Nyt ei saa antaa periksi.
Työkansan Sanomat 1/2025