“Politiikan alalla revisionismi on koettanut tarkistaa todella marxilaisuuden perustan, nimittäin: luokkataisteluopin… valtiota ei muka saa pitää luokkaherruuden elimenä…” (Lenin, Marxilaisuus ja revisionismi)
“kaikkinainen »tietoisen aineksen» merkityksen, sosialidemokratian merkityksen väheksyminen merkitsee samalla — riippumatta lainkaan siitä, toivooko väheksyvä sitä tahi ei, — että voimistetaan porvarillisen ideologian vaikutusta” (Lenin, Mitä on tehtävä?)
Lokakuun vallankumous loi ensimmäisen työväen valtion, Neuvostoliiton, ja aloitti uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa. Neuvostoliiton ensimmäinen ja toinen viisivuotissuunnitelma rakensivat kokonaisen sosialistisen yhteiskunnan ja talousjärjestelmän. Toisessa maailmansodassa Neuvostokansat ja puna-armeija puolustivat maatansa natsilaisilta hyökkääjiltä ja vapauttivat koko maailman fasismin ikeestä.
Puna-armeijan loistava voitto avasi mahdollisuuden kansandemokraattisten valtioiden rakentamiselle itä-Euroopassa ja kokonaisen sosialististen maiden leirin syntymiselle. Seuraava suuri tehtävä oli kommunismin rakentaminen ja kapitalismin lopullinen tappio maailmassa.
Nikita Hruštšovin tultua valtaan 1956 Neuvostoliitto alkoi kuitenkin lipua takaisin kohti kapitalismia, mikä ilmeni mm. suunnitelmatalouden purkamisena ja markkinamekanismien palauttamisena. Tuona aikana Neuvostoliitossa tapahtui ideologinen oikeistolaistuminen sekä revisionistisen, eli marxismille vihamielisen, mutta marxismiksi tekeytyvän aatteen kehittäminen.
Hruštšovilainen revisionismi oli huomattavasti salakavalampaa ja hienostuneempaa kuin aikaisempi revisionismi. Se peitti todellisen luonteensa taitavasti ja esitti aina olevansa marxilaisuutta. Suuri osa kommunisteista ja Neuvostoliiton kansasta ei täysin käsittänyt sitä, että Neuvostoliitto ei enää rakenna sosialismia ja kommunismia.
Tämä kysymys on erittäin tärkeä marxilais-leniniläisille kommunisteille, sillä jos ei ymmärretä revisionismia Neuvostoliitossa ja marxilais-leniniläisen liikkeen sisällä, niin ei voida ymmärtää Neuvostoliiton tuhoutumista ja kommunistisen liikkeen hetkellistä alasajoa. Modernin revisionismin kysymys on myös äärimmäisen tärkeä toiminnassamme tänä päivänä, jotta voidaan tunnistaa kommunismin lipun taakse piiloutuneet kommunismin vastustajat.
Tässä artikkelissa valaisen pääpiirteitä neuvostoliittolaisesta revisionismista lähinnä Hruštšovin aikana. Näin lyhyessä artikkelissa ei ole mahdollista käsitellä tarpeeksi syvällisesti tuon kyseisen revisionismin taustoja ja syitä eikä kapitalismin palauttamisen koko prosessia.
Oikeistopoikkeama ja Hruštšovin valtaantulo (1953-55)
Josif Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton valtion johdossa käytiin valtataistelu eri tahojen välillä. Voitolle pääsi suuntaus, joka vaati liennytystä imperialistisia maita kohtaan maailmansodan välttämiseksi ja kansainvälisen poliittisen jännitteen vähentämiseksi. Ministerineuvoston puheenjohtaja Georgi Malenkovin johdolla alettiin noudattaa oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa, jossa keskityttiin kulutustavaroihin eikä pitkäjänteiseen teollistamiseen.
Opportunistisella liennytyksellä oli välittömiä vaikutuksia ideologiaan. 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun kärkevää ideologista taistelua alettiin hillitä. 1954–56 titolaisen revisionismin maine palautettiin ja kaikkia tosiasioita vastaan alettiinkin väittää, että Jugoslavian johtajat eivät olleetkaan pettäneet kommunismia ja liittoutuneet imperialistien kanssa.
Menemättä yksityiskohtiin, tuon oikeisto-opportunistisen politiikan juuret olivat kapitalismin jäänteet Neuvostoliitossa, ulkomailta tulevan kapitalistisen propagandan vaikutus, aikaisemman fasisminvastaisen liittolaisuuspolitiikan väärä oikeistolainen tulkinta sekä noitten takia puolueen johtavien poliitikkojen heilahtelu tai pelko ja antautuminen imperialistisen kovan paineen alla. Myös epätietoisuus uuden maailmantilanteen nostamien kysymysten ratkaisemisessa vaikutti valintoihin.
Tuo kausi päättyi Hruštšovin koplan kaapattua vallan Malenkovilta 1955. Hruštšovilaisten onnistui kritisoida Malenkovin oikeisto-opportunistista talouspolitiikkaa, mutta on hyvin kuvaavaa, että Hruštšovin oma talouspolitiikka oli lopulta melko samantapaista: Hruštšov tuli myös tunnetuksi kulutustavaroiden ja kevytteollisuuden korostamisesta sekä keskusjohtoisen suunnittelun pirstomisesta.
NKP:n 20. edustajakokous: Hruštšov hyökkää Stalinia ja marxismi-leninismiä vastaan (1956)
Hruštšovin vahvistettua ensin omaa valtaansa puolueessa hän käynnisti ideologisen hyökkäyksen ja mustamaalauskampanjan Stalinia vastaan kuuluisassa puheessaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. edustajakokoukselle. Tuossa hyökkäyksessä ei todellisuudessa ollut kyse kuitenkaan vain yhdestä henkilöstä (Stalinista) vaan hyökkäys kohdistui marxismi-leninismiä vastaan.
Sekä 50-luvun että myöhemmät kommentoijat ovat todenneet Hruštšovin puheen sisältäneen huomattavasti asiavirheitä ja vääristelyjä, useissa kohdissa aivan selvästi tahallista valehtelua.
Puheen pääteema oli väite siitä, että Stalin oli tietoisesti luonut ympärilleen “henkilökultin” ja vaati jatkuvaa ylistystä muilta. Marxilaiset kirjoittajat ovat osoittaneet Hruštšovin valehdelleen tietoisesti tästä asiasta. Myös porvarilliset tutkijat kuten Sarah Davies (kts. esim. “Stalin and the Making of the Leader Cult in the 1930s”, 2004) ovat osoittaneet ettei Stalin kaivannut palvontaa vaan yritti jopa estää sitä.
Totta on, että kansainvälisen kommunistisen liikkeen johtajana Stalinin henkilö myös kuvasti tuota liikettä. Sen takia häntä sekä kunnioitettiin työläisten taholta että myös kommunistiset puolueet antoivat hänelle suuren arvon. Se, että Stalinia todella ylistettiin, sai Hruštšovin perusväittämän kuulostamaan jokseenkin mahdolliselta. Se oli eräs syy, miksi siihen uskottiin (tai esitettiin että uskotaan). Toinen syy oli kommunistien uskollisuus Neuvostoliitolle ja NKP:lle.
Henkilöpalvonta todella on marxismia vastaan kuten Stalin itse oli painottanut. Itse asiassa klassinen marxilainen selvitys siitä miksi henkilöpalvonta on väärin, on peräisin juuri Stalinilta. (kts. Stalin, “Letter on Publications for Children Directed to the Central Committee of the All Union Communist Youth”). Tuon selityksen argumentteja käytettiin Neuvostoliiton teksteissä koko sen olemassaolon ajan, mutta se kätkettiin, että ne olivat peräisin Stalinin kynästä.
Hruštšovin puheella oli katastrofaalinen vaikutus koska se järkytti ja lamautti kommunisteja sekä tarjosi kapitalisteille tehokkaan propaganda-aseen. Se myös hämärsi Neuvostoliiton historian ja tilanteen sen sijaan, että olisi arvioinut niitä totuudenmukaisesti.
Luokkataistelun kiihtymisen kiistäminen
Hruštšov halusi välittömästi myös hyökätä marxismin perusperiaatetta eli luokkataistelua vastaan. Tämä tapahtui asteittain. NKP:n keskusneuvosto julkaisi kesäkuussa 1956 julkilausuman “Henkilökultin ja sen seurauksien korjaaminen”.
Tuossa tekstissä väitettiin, että luokkataistelu ei kiihdy kun kapitalistiluokka alkaa menettää valtaansa, vaan sen sijaan se hiipuu. Luokkataistelun kiristymisen teoria leimattiin “stalinismiksi” ja vääräksi, vaikka se todellisuudessa oli peräisin Leniniltä:
“Proletariaatin diktatuuri on uuden luokan kaikkein uhrautuvaisinta ja armottominta sotaa mahtavampaa vihollista vastaan, porvaristoa vastaan, jonka suistaminen vallasta (vaikkapa yhdessäkin maassa) on kymmenkertaistanut sen vastarinnan” (Lenin, “Vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa)
“tappio saa vallasta syöstyt riistäjät… ryntäämään kymmenen kertaa tarmokkaammin, vimmatun raivokkaasti ja sata kertaa voimakkaampaa vihaa uhkuen taisteluun saadakseen menettämänsä ”paratiisin” takaisin” (Lenin, Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky)
Kiristyvän luokkataistelun tilalle Hruštšov ja hänen tukijansa esittivät teoriaa hiipuvasta luokkataistelusta, ts. pehmeästä reformistisesta siirtymisestä kapitalismista sosialismiin. Toisin sanoen Hruštšov halusi korvata Leninin Bernsteinilla, Kautskylla ja Buharinilla – vaikka tietysti hän ei myöntänyt sitä avoimesti vaan turvautui huijaukseen.
NKP:n 22. edustajakokous pystyttää kokonaisen revisionistisen aatejärjestelmän
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 22. edustajakokous esitti kokonaisen Hruštšovilaisen aatteen. Tuon aatteen eräitä “oivalluksia” olivat, että luokkataistelu ei kiihdy vaan hiipuu ja että rauhanomainen siirtyminen sosialismiin ei ole tietty erikoisilmiö vaan yleinen laki. Tuo oli eräänä syynä ns. “eurokommunismin” synnylle.
Lisäksi Hruštšov esitti, että eri maiden kommunistit noudattavat erilaisia ’kansallisia teitä’ sosialismiin. Tämä horjutti aikaisempaa näkemystä, jonka mukaan marxismi-leninismin periaatteet ovat yleispäteviä. Tuo oli eräänä syynä ns. “kansalliskommunismin” eli porvarillisen nationalismin vaikutuksen kasvulle.
Tärkeimmät revisionistiset teoriat olivat kuitenkin seuraavat:
1. “Koko kansan valtio” eli väite, että proletariaatin diktatuuri on käynyt Neuvostoliitossa tarpeettomaksi. Tuon teorian mukaan Marx ja Lenin eivät olleetkaan oikeassa sanoessaan, että valtio on aina jonkun luokan diktatuuri. Sen sijaan Neuvostoliitossa oli mukamas “kaikkien luokkien yläpuolella” tai “kaikkien luokkien yhteinen” valtio.
Juuri tuollaista teoriaa vastaan Lenin oli taistellut teoksessaan Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky. Lenin sai nyt väistyä Kautskyn tieltä!
Samanaikaisesti hruštšovilaiset revisionistit sanoivat, että kommunistinen puolue ei ollut enää proletarinen puolue vaan kaikkien luokkien puolue, mikä osaltaan auttoi länsimaiden eurokommunistisia reformisteja taistelemaan etujoukkopuolueen periaatetta vastaan.
2. “Rauhanomainen rinnakkainolo”. Lenin oli sanonut, että kapitalismin ja sosialismin kilpailu ilman jatkuvaa sotaa on mahdollista ja toivottavaa. Revisionistit kuitenkin vääristivät tuon tarkoittamaan, että imperialismi ei kiertämättömästi synnytäkään sotaa, vaan pysyvä rauha on mahdollista ilman imperialismin kaatamista. Lisäksi julistettiin, että rauhanomainen kilpailu kapitalismin ja sosialismin välillä ei ollut vain yksi luokkataistelun muoto, vaan sen pääasiallinen muoto.
Kaikkien näiden hruštšovilaisten “teorioiden” merkitys oli sama: korvata proletariaatin ideologiaa porvarillisella, hämärtää ja hillitä luokkataistelua.
Hruštšovin jälkeen (1965–91)
Vuonna 1965 Nikita Hruštšov syöstiin vallasta Leonid Brežnevin johtaman ryhmän toimesta. Monet toivoivat tämän merkitsevän käännettä oikeaan suuntaan Neuvostoliitossa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Hruštšovin teoreettisia ja historiallisia vääristelyjä ei korjattu ja 20. edustajakokouksen tapahtumat julistettiin täysin oikeiksi. Neuvostoliiton vuoden 1977 perustuslakiin kirjattiin, että: “proletariaatin diktatuurin tavoitteiden täyttyessä Neuvostoliiton valtiosta on tullut koko kansan valtio”.
Vuonna 1965 käynnistettiin myös ns. Kosygin-Lieberman-talousuudistus, joka entisestään purki suunnittelua ja sääti, että yritysten on toimittava kannattavuuden ja voitontavoittelun periaatteella (khozraschet). Stalin oli aikanaan kritisoinut teoksessaan Sosialismin taloustieteellisiä probleemeja Neuvostoliitossa juuri tuota periaatetta.
Brezhnevin kaudella kylmä sota kylmeni, mutta porvarillisen ideologian vaikutus Neuvostoliitossa alati kasvoi niin tieteessä, taiteessa kuin filosofiassakin. Vaikka Gorbatšovin perestroika merkitsikin laadullisesti uutta vaihetta Neuvostoliiton sosialismin tuhoamisessa, ei revisionismi alkanut Gorbatšovista.
Tomi Mäkinen
TKS 8/2022