Sanni Riihiahon puhe työväen vallankumouksen 107. vuosipäivänä

Toverit,

Tulee kuluneeksi 107 vuotta siitä, kun työväen vallankumous alkoi Suomessa. 27.1. vuonna 1918 Helsingin yössä Suomen työläiset sytyttivät punaisen lyhdyn ja julistivat vallankumouksen ajan alkaneeksi. Työläiset, naiset, torpparit, köyhät talonpojat sekä heidän tukijansa olivat nähneet tarpeeksi valkoisen Suomen sortoa ja lähtivät taisteluun maan valtavan enemmistön oikeuksien puolesta.

Luokkasodan oltiin nähty tulevan jo kauan ennen Suomen itsenäisyyttä, mutta edellisinä kuukausina valkoiset olivat alkaneet erityisesti valmistautua hyökkäämään. Punaisilla ei ollut uudenaikaisia aseita eikä järjestäytynyttä armeijaa. Sotaan jouduttiin lähtemään osittain puolustuksena.

Aseellisesta alivoimastaan huolimatta punaiset taistelivat sankarillisesti vapauttaen monia suuria kaupunkeja ja suuren osan Etelä-Suomesta. Valkoisilla oli aseet ja armeijat, mutta punaisilla oli puolellaan aate, tahto ja tieto siitä, että vapaus tulee vasta sosialismissa.

Porvarit ja monarkistit olivat lähellä hävitä työläis-, talonpoikais- ja torpparijoukoulle, ja tarvitsivat ulkomaisia sotilaita pysäyttääkseen vallankumouksen.

Valkoisissa vallankumous ja uuden yrityksen mahdollisuus aiheuttivat suunnatonta vihaa ja pelkoa. Sodassa ja sen jälkeen kiinni jääneitä, sekä koko suomalaista yhteiskuntaa kohtasi armoton valkoinen terrori. Sodassa kuoli noin 5000 ja sodan jälkeen teloituksissa ja leireillä 20 000 punaista. Sota jätti lukuisia perheitä ilman vanhempia – lapsia, vanhuksia ja sairaita ilman hoitajia. Punaisten läheisiin ei myöskään suhtauduttu valtion taholta myötätunnolla, vaan näiden hoitaminen jäi maanalaisten järjestöjen, kansainvälisen puna-avun ynnä muiden tehtäväksi.

Valkoisen Suomen pelko vallankumouksesta ei ole hellittänyt tähän päiväänkään asti. Porvarit joutuvat edelleen valehtelemaan ja vääntelemään tarinoitaan vallankumouksesta. He sanovat, etteivät valkoiset olisi oikeasti tarvinneet kenenkään apua, että punaiset eivät vain tienneet mitä tekivät, olivat epäisänmaallisia tai eivät oikeita suomalaisia, että valkoiset itse koko ajan halusivat itsenäisyyttä, tasa-arvoa, demokratiaa ja tasavaltaa. He sanovat sodan olleen molemminpuolinen tragedia, pelkkä vahinko, joka ei voisi toistua. He valehtelevat, koska todellisuus ei näytä heitä yhtä imartelevassa valossa.

He pelkäävät, koska sosialismin aate on kuolematon. Se ei kuole vallankumousten murskaamisella, terrorilla tai valtioiden kaatamisella. Vallankumous elää kaikissa työläisissä, kaikissa, joiden oikeuksien toteutumisen kapitalismi estää ja kaikissa, jotka tämän riiston luonteen tulevat vielä ymmärtämään.

Toverit, meidän ei tule vetää vääriä johtopäätöksiä 107 vuotta sitten tapahtuneen vallankumousyrityksen epäonnistumisesta, vaan päinvastoin oppia sen kokemuksesta, ottaa siitä onnistunut ja kehittyä virheistä. Sosialistisen vallankumouksen paloa ei voi koskaan sammuttaa. Sorretut kansanjoukot sytyttävät vallankumouksen lyhdyn uudestaan ja aina uudestaan, kunnes koko Suomi ja koko maailma on valaistu.

Me annamme täyden tuemme kaikille maailmalla käydyille sorrettujen ihmisten vapaustaisteluille, ja kannustamme kaikkia nousemaan omia sortajiaan vastaan ainoalla mahdollisella tavalla vallankumouksen tietä.

Eläköön sorretut kansat, eläköön maailman työläiset ja talonpojat, eläköön vallankumous!