Suomen eduskunta päätti hakea 17.5.2022 sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Peruste hakemukselle oli Ukrainassa käynnissä oleva sota ja Venäjän arvioitu uhka, vaikka sotilasliittoon hakeutumista on Suomen porvariluokan taholta edistetty jo kolmen vuosikymmenen ajan. Yhtenä esimerkkinä tästä on Naton kanssa vuonna 2014 solmittu isäntämaasopimus, joka sallii sotilasliiton joukkojen tulon Suomeen.
Nato-jäsenyyshakemuksen tekemiselle nähtiin nyt oikea aika. Informaatiovyörytys on ollut valtava kansan Nato-vastustuksen kääntämiseksi jäsenyyden kannalle. Seurauksena tästä oli myös kymmenien kansanedustajien kääntyminen Nato-jäsenyyden hyväksyjiksi.
Kaikki se myönteinen turvallisuuspoliittinen vakaa kehitys Pohjois-Euroopassa, mihin Suomi on aiemmin vaikuttanut puolueettomuudella ja sotilaallisella liittoutumattomuudella, hylättiin. Samalla Suomi murskaa Nato-jäsenyydellä molemminpuolisesti hyvät ja vakaat suhteet itänaapuriinsa Venäjään, mistä seurauksena Suomelle koituu taloudellisia ja muita monitahoisia menetyksiä. Natoon liittymispäätöksellä Suomi sallii itärajansa muuttamisen Naton ja Venäjän väliseksi vihollisuuksien rajaksi.
Todellisuus on sitä, että imperialististen USA:n ja EU:n poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi niiden sotilaallinen iskunyrkki on Nato, kuuluuhan 23 unionin jäsenmaista sotilasliittoon jo ennen Suomen ja Ruotsin siihen liittymistä.
Suomen Nato-jäsenyyttä ovat edistäneet voimakkaasti USA ja Euroopassa varsinkin EU-maiden suurvallat Saksa, Ranska ja Britannia, joiden kanssa Suomella on jo kahdenväliset sotilaalliset sopimukset. Valtarakenne on kapitalistisen liittouman imperialistinen olemus, joka käy ja tulee käymään muiden imperialististen pääomakeskittymien välillä sotia luonnonvarojen saatavuudesta ja hallintareiteistä.
Tällä hetkellä suurimpina vastustajina USA-EU näkee Venäjän ja Aasiassa kiinalaisen pääoman pyrkien niiden vaikutusvallan heikentämiseen ja oman länsimaisen pääomansa vaikutusvallan kasvattamiseen.
Tässä maailmanjaon imperialistisessa toiminnassa Suomen geopoliittisella asemalla Venäjän naapurimaana on suuri merkitys, kun taistellaan maailman taloudellisten resurssien tulevasta hallinnasta.
Nato-jäsenyyden tulevia vaikutuksia arvioitaessa muistettakoon vuonna 1997 Suomen nimissä EU:lle tehty aloite Pohjoisesta ulottuvuudesta. Unioni hyväksyi aloitteen politiikakseen, jossa se määrittelee itselleen strategisesti tärkeiksi Venäjän luoteisen alueen öljy-, kaasu-, metsä- ja metallurgiavarat. Vaikka EU-maat nyt pyrkivät eroon Venäjän energiasta, eivät ne ole muuttaneet strategiaansa saada Venäjän alueelta luonnonvaroja.
Vielä pohjoisemman arktisen alueen hyödyntämisestäja käyttämisestä on sovittu tähän saakka Arktisessa -neuvostossa, jossa suurimpina maina mukana ovat USA ja Venäjä. Ukrainan sotaan vedoten Nato-maat ovat kieltäytyneet Arktisen -neuvoston työskentelystä. Toiminta alueella on johtamassa luonnonvarojen jaossa ja hallinnassa sotilaalliseen vastakkainoloon Nato-maiden ja Venäjän välillä.
Suomen Nato-jäsenyys merkitsee sitoutumista lähialueen kärjistyvään imperialistiseen kriisiin ja Suomi joutuu osallistumaan muuallakin maailmalla Naton operaatioihin. Liittoutumalla monikansalliseen sotilasliitto Natoon suomalainen suurpääoma kuvittelee saavuttavansa taloudellista hyötyä, vaikka sen osaksi jää kansainvälistyneiden suuryritysten toimista vain murusia. Nato-jäsenyys tulee aiheuttamaan Suomen kansantaloudelle raskaat taloudelliset rasitteet ja inhimilliset menetykset kasvavat suuriksi.
Rauhaa ei rakenneta porvariluokan sotilaallisilla liittoutumilla ja sotilaallisella varustautumisella, mikä johtaa ainoastaan sotaan. Siksi Kommunistinen työväenpuolue tuomitsee eduskunnan päätöksen hakea Nato-jäsenyyttä suomalaisten rauhan, turvallisuuden ja elinmahdollisuuksien vastaisena.
Alas kapitalistinen imperialistinen Nato!
29.5.2022
Kommunistinen työväenpuolue
Poliittinen toimikunta