Tämä sarja perustuu Ktp:n kesäleirillä 2022 pitämäni luennon ensimmäiseen osaan.
Liikkeen alku ja wrightiläisyyden ongelmia
Naisliike rantautui Suomeen yhtä aikaa työväenliikkeen kanssa, kun molempien ensimmäiset yhdistykset, Helsingin Työväenyhdistys ja Suomen Naisyhdistys, perustettiin vuonna 1883. Yhdistykset saapuivat maahan, jossa organisaatioita ei ennestään ollut, ja työläisten, erityisesti työläisnaisten poliittinen tietoisuus oli hyvin vähäistä.
Lisäksi naistyöläisistä suurin osa työskenteli ompelijoina, palvelijoina tai muissa ammateissa, joissa he olivat eristyneempiä muista työläisistä, kuin vaikkapa tehdastyössä. Heillä ei siis varsinaisesti ollut valmiiksi pohjaa tai kokemusta työläisten väliselle yhteistyölle.
Molemmat noista ensimmäisistä yhdistyksistä edustivat maltillista, luokkayhteistyötä kannattavaa ns. wrightiläistä liikettä. Yhdistykset oli perustettu porvariston edustajien toimesta, ja porvaristo oli se, joka niissä piti valtaa ja päätti asioista.
Wrightiläisten tarkoituksena oli tuoda nämä edistykselliset liikkeet maltillisina Suomeen ennen kuin heitä kauhistuttavat aidosti radikaalit sosialistiset liikkeet ehtisivät ja kannustaisivat työläisiä luokkataisteluun heitä vastaan. Työväenluokan kouluttamisella, kulttuuriin tutustuttamisella ja pienillä parannuksilla työoloihin ajateltiin voitavan poistaa, ainakin riittävissä määrin, antagonismi työläisten ja porvariston väliltä.
Yhdistyksissä pyöri työläisten lisäksi paljon porvariston edustajia, jotka olivat syystä tai toisesta kiinnostuneita naisten ja työläisten asioista. Monet naisliikkeen alkuvaiheessa toimineet porvarinaiset ajattelivat voivansa auttaa myös työläisnaisten asiaa. Naisvaltaisten ammattien työntekijöille perustettiin omia yhdistyksiä näiden naisten toimesta, mutta yhdistykset päätyivätkin pian vain käyttämään hyväkseen niitä ompelijoita ja palvelijoita, jotka niiden oli ollut tarkoitus ottaa siipiensä suojaan. Yhdistyksistä tuli lähinnä työvoimaa välittäviä yrityksiä naisille, jotka etsivät palvelijoita tai muita työntekijöitä.
Suomen naisyhdistyksen porvarinaisille työ yhdistyksessä jäi olemaan lähinnä hauskaa vapaa-ajan vietettä, retkien ja virkistyspäivien järjestämistä ja sen sellaista. Naisyhdistyksen työläisnaisille perustamat erilaiset osastot parhaimmillaan saivat minimaalisia muutoksia aikaiseksi ennen kuin porvarinaiset kyllästyivät työläisnaisten “apaattisuuteen ja hiljaisuuteen”, joka ei vastannut heidän kuvitelmiaan räväkästä poliittisesta kampanjasta.
Työläisnaisliikkeen alkuajat olivat kaikin puolin vahvasti työläisnaisten ja porvarinaisten konfliktien sävyttämiä. Ero oli tietysti ensisijaisesti luokkaan perustuva, mutta se ulottui myös sosiaalisiin ongelmiin ja henkilökohtaisuuksiin. Porvarinaisten kiinnostus työläisten auttamiseen oli lähinnä teoreettista, ja loppui välittömästi, mikäli työläisnaiset uhkaisivat näiden asemaa missään mielessä. Porvarinaiset eivät esimerkiksi suostuneet siihen, että yhdistyksen työläisnaisia kutsuttaisiin rouviksi kuten heitä, vaan työläisnaisten nimien eteen laitettiin yhdistyksen kirjoissa sen sijaan alentavaksi koettu “emäntä”.
Kun vuosisadan vaihteessa vaateteollisuus ja sen myötä muoti alkoi kehittyä sellaiseen suuntaan, jossa kaikki käyttivät suhteellisen samanlaisia vaatteita, oli porvariston mielestä hirveää, ettei rouvaa enää erottanut palvelijattaresta, kun he kävivät yhdessä naisyhdistyksen menoissa. Porvariston naiset halusivat säilyttää naisellisemman ja hienomman statuksen itsellään.
Naisten tukalat olosuhteet ja naisyhdistyksen sisäiset kommellukset olivat saaneet osan työläisnaisista kiinnostumaan radikaalimmasta politiikasta ja konkreettisemman työn tekemisestä liikkeen hyväksi. Naisyhdistykseen muodostui nuorten työläisnaisten oppositio, joka myöhemmin erosi ja perusti Naisasialiitto Unionin vuonna 1892. Heidän tarkoituksenaan oli suhtautua vakavammin työväenliikkeeseen, ja sen myötä myös naisliikkeeseen. Yritys jäi tässä vaiheessa vielä vain yritykseksi. Naisasialiitto Unioni vaikuttaa päätyneen olemaan aivan yhtä lailla (pikku)porvarillinen kuin Suomen Naisyhdistyskin.
Tämä pyrkimys kuitenkin paljasti työläisnaisten keskuudessa kasvavan halun ja tarpeen radikaalille, porvaristosta erilliselle naisliikkeelle ja työväenliikkeelle. Kiinteä yhteistyö porvariston naisten kanssa oli jo alkanut osoittautua kestämättömäksi.
TKS /Sanni Riihiaho