Naisten asema kommunistisessa liikkeessä muuttuu 1920-luvulla
1920-luvulla työväenliikkeessä kiihtyi keskustelu naisten paikasta niin liikkeessä kuin koko yhteiskunnassa. Naiset olivat usein jääneet taka-alalle, mutta nyt liike oli muuttunut monella tavalla. Neuvosto-Venäjällä sisällissota oli loppunut ja neuvostoliittolaisen sosialismin rakennus oli alkanut. Suomessa kommunisteihin kohdistuneet vainot jatkuivat, joten liike toimi maan alla.
Luokkasota ja sen jälkeiset kokemukset sekä liikkeen hajaantuminen oli monin tavoin uudistanut Suomen vasemmistolaista työväenliikettä. Radikaali linja ja sen mukaiset sukupuolikäsitykset olivat vakiintuneet. Naisten osallistumisella puoluetoimintaan ei enää oletettu olevan mitään eroa miehiin.
20-luvun alussa poliittiset pidätykset kohdistuivat enimmäkseen miehiin, sillä suurin osa tunnetuista johtajista oli miehiä. Kenties oikeistolainen valtio myös piti kommunistimiehiä naisia potentiaalisempina tulevina johtajina, ja täten suurempina uhkina. Tämä tarkoitti sitä, että naisille luonnollisestikin siirtyi suurempi valta ja vastuu liikkeen ylläpitämisestä ja tulevaisuudesta.
Liikkeen naiset osallistuivat useiden eri jaostojen ja järjestöjen toimintaan nousten näin merkittäviin asemiin. Naisten ompeluseurat kääntyivät pian vaikutusvaltaisiksi edustajakokouksiksi. Naiset saivat valtaa liikkeessä, ja joissain paikoissa siitä tuli myös naisvaltainen. Viipuri on eräs esimerkki tästä, mutta työväenliikkeen väitetään olleen kommunistinaisten kontrolloima jopa koko Itä-Suomessa.
Yhteiskunnallisia ihanteita naisille olivat pehmeys ja sovittelevuus, eikä kommunistinaisten toiminta sopinut tähän alkuunkaan. Sen huomasi naisten itsensä lisäksi myös poliisi, joka alkoi kiinnittää erityistä huomiota kommunistinaisiin, joilla vaikutti olevan ihmeellinen kyky agitoida työläisille.
Samoin kuin luokkasodan aikana, myös sen jälkeen kommunistisen liikkeen naiset saivat osakseen erityistä paheksuntaa, sillä he eivät rikkoneet yhteiskunnallisia normeja ainoastaan olemalla kommunisteja – he rikkoivat samalla sukupuoliroolia osallistumalla politiikkaan ylipäätään. Tätä yhdistelmää pidettiin äärimmäisen vaarallisena. Valkoisen Suomen kulttuurista poikkeaminen johdatti naiset yhä syvemmälle kulttuuria ja sosiaalisia normeja koskeviin kysymyksiin.
Kommunistien kulttuuri
Naiset tunnistivat, miten tärkeää punaisen kulttuurin ylläpitäminen oli koko liikkeen kannalta. Kommunistien tapoja ja perinteitä alettiin korostaa. Tätä tehtiin esimerkiksi juhlimalla punaisten omia juhlapäiviä, joissa tärkeitä piirteitä olivat edistyksellisyys, kansainvälisyys ja aate. Kun vanhoja juhlapäiviä vietettiin, uudistettiin niitä kommunistiseen perinteeseen sopivaksi.
Suomen lipun sijasta pöydälle tai talon katolle nostettiin punainen lippu. Muun muassa luokkasodan muistopäivää, naistenpäivää, valistuspäivää, punaorpojen päivää, punaisten hautojen päivää, sodanvastaista punaista päivää, Pariisin kommuunin juhlapäivää, Venäjän vallankumouksen juhlapäivää, sekä Liebknecht-Luxemburg -juhlia ja -viikkoja, joihin myöhemmin yhdistyi myös Leninin kuolinpäivä, alettiin juhlia työväestön keskuudessa. Juhlia pidettiin tilaisuuksina agitoida ja verkostoitua muiden kommunistien kanssa.
Myös elämänkaareen liittyviä perinteitä muutettiin. Esimerkiksi punaisten hautajaisiin kuului työväenlaulut, punaiset liput ja perinteisten puheiden sijasta maalliset muistopuheet, jotka saattoivat olla myös kapitalismin vastaisia kiihotuspuheita.
Uusi Nainen
Kulttuuri nosti esiin kysymyksen naisen paikasta laajemmin tulevassa sosialistisessa yhteiskunnassa. Pohdinnat Uudesta Naisesta olivat ennen olleet täysin hypoteettisia, mutta nyt sosialistisen vallankumouksen onnistuttua niitä voitiin ensimmäistä kertaa kokeilla käytännössä Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Aiheesta tuli ajankohtainen muuallakin maailmalla, myös Suomessa.
Venäläinen Alexandra Kollontai oli jo pitkään kirjoittanut naisen roolin ja perheen uudistamisesta ja joitain hänen kirjoituksiaan julkaistiin 20-luvulla myös suomalaisissa sosialistisissa naisten lehdissä. Perheestä sosialistisessa valtiossa hän sanoo seuraavaa: “Työväenvaltion työtätekevä kollektiivi, uusi yhteiskunta, joka on luonteeltaan osuustoiminnallinen, ottaa suorittaakseen entisen perheen tehtävät, perhekuntaisuus käy tarpeettomaksi”. Hän usein puhui myös miesten ja naisten tasa-arvoistumisesta, sukupuolierojen katoamisesta ja prostituution hävittämisestä.
Kollontain kaikkia ideoita ei usein hyväksytty lakiin sellaisenaan. Kuitenkin monesta hänen ehdotuksestaan otettiin käytäntöön hieman muunneltu versio. Esim. Neuvostoliiton alkuvuosina tuli voimaan uudet avioliitto- ja aborttilait, jotka vapauttivat naisten asemaa merkittävästi. Aloitettiin myös kokeilu, jossa kotitöitä siirrettiin yksittäisiltä naisilta yhteisön vastuulle. Ympäri maata perustettiin valtavia yhteisiä keittiöitä ja pesuloita, joilla vähennettiin naisten taakkaa.
Neuvostoliitossa alusta asti pidettiin tärkeänä naisten saamista töihin. Tämä tehosti tuotantoa ja maan talouden kasvua, mutta parantaisi myös naisten asemaa. Taloudellisen vapauden lisäksi työssäkäynti sitoi naisen osaksi sosialistista yhteiskuntaa, ja vapautti tämän sortavista ja eristävistä rooleista kuten kotiäitiydestä tai prostituutiosta.
Mallit Uudelle Naiselle vaihtelivat hieman maiden välillä. Esimerkiksi punaisessa Wienissä ihanteita naisten velvollisuuksista, olemuksellisista piirteistä ja jopa ulkonäöstä uudistettiin, mutta erona Neuvostoliittoon ydinperheen säilyttämistä ja vahvistamista pidettiin tärkeänä. Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa ihanne päätyi lähemmäs Wienin mallia.
Samapalkkaisuus, työajan lyhentäminen sekä sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen kehittäminen olivat kaikkialla tärkeitä. Kuitenkin mitä tuli perheeseen, Euroopassa useammin keskityttiin kotitalouden järkiperäistämiseen ja ammatillistamiseen, sekä kotitöiden uudelleenjakoon ja uudistamiseen perheen sisällä, kuin koko perhekeskeisyyden kyseenalaistamiseen.
Uudesta Naisesta tuli kommunistiselle liikkeelle eräänlainen maskotti, joka kuvasi aina niitä arvoja, joita silloin pidettiin tärkeinä. Hahmo saattoi muuttua myös tilaisuudesta ja yleisöstä riippuen tarkoituksen mukaiseksi, välillä korostaen äidillisyyttä ja perheen tärkeyttä, välillä taas esiintyen itsenäisenä vahvana naisena. Joka tapauksessa hän inspiroi ja kiihotti joukkoja aina uuteen taisteluun naisten aseman parantamiseksi.
Työväenliikkeen tila 30-luvulle tultaessa
Aina luokkasodasta asti valtion yritykset estää kommunistien toimintaa olivat olleet kovia. Monet liikkeessä vaikuttaneet naiset viettivät 20- ja 30-luvuilla aikaa vankilassa. Vangitsemista pakoillakseen täytyi kokoontumisia järjestää aina vaan salaisemmin. Kokouksia järjestettiin naisten omissa kodeissa, usein joidenkin juhlien tai ompeluiltojen varjolla. Silti opiskelu-, rahankeräys- ja muuta toimintaa jatkettiin parhaan mukaan.
Näihin aikoihin Kominternilta tuli ohje alkaa soveltaa sen seitsemännessä kongressissa esiteltyä ja hyväksyttyä kansanrintamataktiikkaa. Pitkän maanalaisen toiminnan jälkeen kommunistinen liike sai taas uudenlaisen tehtävän, pyrkiä vaikuttamaan laillisten puolueiden sisällä nousevaa fasismia vastaan, ja tehdä liikkeestä mahdollisimman laaja.
Sanni Riihiaho
Työkansan Sanomat 5/2023