Naisten aika vankilassa ja naisjärjestön pohtimista
Monet kommunistit olivat aiemminkin viettäneet aikaa vankilassa, mutta sotien aikana vangitsemiset lisääntyivät entisestään. Käytännössä kaikki, jotka eivät onnistuneet piiloutumaan, päätyivät vankiloihin. Kommunistit pyrkivät käyttämään vankilassakin vietetyn ajan hyväkseen opiskelemalla ja suunnittelemalla tulevaisuutta varten. Vankiloita alettiinkin nimittää kommunistien yliopistoiksi, ja Hämeenlinnan vankilaa, johon vangittiin erityisesti naiskommunisteja, naisyliopistoksi.
Vangittuna aikaa oli loputtomiin, ja se käytettiin opiskeluun. Ankarista, terveydelle vaarallisista oloista, nälästä ja kylmästä, ja usein opintomateriaalien olemattomuudesta huolimatta monet ovatkin muistelmissaan ylistäneet vankilassa saatua koulutustaan, ja sanoneet sieltä lähtemisen jopa olleen haikeaa. Moni liikkeessä vaikutusvaltaiseksi 40–60-luvulla noussut nainen sai koulutuksensa Hämeenlinnan naisvankilassa.
Vankilassa pohdittiin myös työväenliikkeen tulevaa taktiikkaa. Tuohon aikaan moneen oli lujasti iskostunut se linja, että kommunistisen järjestön ja liikkeen on oltava mahdollisimman suuri ja yhtenäinen, eikä tämän takia esimerkiksi naisilla tulisi olla omia järjestöjä. Tätä linjaa vankiloissa myös opetettiin. Niinpä vielä pitkälle 40-luvulle Hämeenlinnassa uusia toimintatapoja mietittäessä ajateltiin, etteivät naiset vankilasta päästyään missään nimessä perustaisi mitään naisjärjestöä.
Näkemysten kerrotaan alkaneen muuttua vuonna 1944 vankilassa pidetyssä kokouksessa, joka käsitteli juuri kommunistinaisten tulevaa taktiikkaa. Jo seuraava numero naisten salaista lehteä osoitti sympatiaa mahdollista naisjärjestöä kohtaan. Järjestön potentiaalista perustamista puolustettiin seuraavin sanoin:
“Jotkut ovat kovasti innostuneita työskentelyyn työpaikoilla. Mutta koska kaikki naiset eivät ole työverstaissa, vaan suuri ja juuri valistumattomin osa on kodin piirissä, niin on heidät etsittävä menemällä sinne. Jos jokainen meistäkin – mentäköön maalle tai kaupunkeihin – pitää sydämen asianaan niiden naisten valistamisen, jotka ovat omassa välittömässä läheisyydessämme – asuntonaapurit ym. tuttavat – niin siitä on varmasti paljon suurempi hyöty kuin istumisesta ilta illan jälkeen kokouksissa, joissa jauhamme hirveän tärkeistä ja viisaista asioista.”
Moderni naisjärjestö yhdisti perinteistä ideaa työväen naisyhdistyksestä uuteen kansanrintamataktiikkaan, ja alkoi kenties sen takia vedota työväenliikkeen konkareihinkin.
Naiset Suomen kommunistisessa puolueessa ennen naisliittoa
Vaikka Suomen naisten demokraattinen liitto perustettaisiin myöhemmin joulukuussa 1944, karsastettiin SKP:n sisällä vieläkin ideaa omasta naisjärjestöstä. Sen sijaan puolueessa ja liikkeessä vaikutusvaltaisiksi nousseet naiset alkoivat perustaa paikallisia naisjaostoja, jotka pyrkivät saamaan naisia mukaan toimintaan täysin puolueen ohjelman ja valvonnan alaisena.
Jaostojen tehtäväksi tuli ohjata naisten toimintaa ammattijärjestöissä, Suomi-Neuvostoliitto-seuran osastoissa, työväen urheiluseuroissa ja muissa joukkojärjestöissä, etenkin naisille suunnatuissa. SKP:n naisjaostot olivat myös ne, jotka päätyivät perustamaan SNDL:n ensimmäiset osastot. Tarkoituksena oli kuitenkin pitää toiminta edelleen tiukasti sidottuna puolueen omaan toimintaan.
Kaikki kokemukset työstä SKP:ssä naisena tuohon aikaan eivät ole hyviä. Sotien jälkeen liikkeestä oli tullut monin paikoin naisvaltainen, ja julkisesti se näkyikin. Monet liikkeen tunnetuimmat johtohahmot olivat naisia. Taas paikallistasolla miehet eivät halunneet niellä “tappiotaan”, vaan yrittivät suistaa naisia vallasta ja estää ansaitsevien naisten valtaan nousu.
Eräät kommunistinaiset muistelmissaan kertovat mm. miten paikallisten osastojen johtajiksi ei millään haluttu naisia, jotka olivat olleet liikkeessä pitkään ja tunsivat alueen, vaan mieluummin tehtävään tuotiin kauempaa joku mies, joka ei osannut hoitaa työtänsä, eikä ymmärtänyt paikallista kulttuuria.
Sanni Riihiaho
Työkansan Sanomat 672023